perjantai, 23. heinäkuu 2021

Mikä kesä...


20210723_173358.jpg

Tässä kuvassa voi aistia helpotuksen ja vapauden tunteen, aivan selvästikin Aurora on  lomatunnelmissa. Mutta tähän olotilaan päästiin vasta hiljattain. Jos tämän kesän kuulumisia kysyy, niin vastaus on yksi sana: muutto. Se pitää sisällään sananmukaisesti verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja toisaalta sanoinkuvaamattomia onnen tunteita. Tämä muuttoprojekti on ollut monella tavoin käänteentekevä ja tämän myötä päättyi myös tärkeä ajanjakso elämässäni. Toivon, että tämän tekstini myötä teistä moni saa kipinän käydä tavaroitaan läpi jo ennen kuin se on aivan pakollista. Viisasta olisi myös miettiä omia kulutustottumuksiaan ennen tavaravuoriin hautautumista. Olen jo useana kesänä käynyt varastoani läpi ja mielestäni paljosta luopunutkin ja erheellisesti kuvittelin sen näkyvän pienempänä työmääränä nyt. Vaan eipä arvannut Aurora, että on todellakin olemassa tavaroiden käänteinen musta aukko. Se on sama paikka, johon hukkuu moni tärkeä esine  ja joka seireenin lailla houkuttelee meidät ostamaan uuden tilalle. Sen sijaan kun on aika tyhjentää asunto muuton alta, se sylkee kaiken varastoimansa rojun tulivuoren lailla kidastaan ja voin kertoa, että sille vyörylle ei loppua sitten näykään.

Verkkokalvoilleni on piirtynyt hetki, kun olohuoneemme on vielä täynnä pehmoja ja monia "tärkeitä" laatikoita ja avainten palautukseen on vain tunteja. Tuossa vaiheessa tavaraa oli roudattu lastikaupalla kiertoon, ainakin yhden yksiön verran. Ja silti sitä riitti...Jotenkin onnistuimme saamaan rakkaan kotimme tyhjäksi, tyttäreni kanssa kiittämään ja hyvästelemään sen (14 vuotta on pitkä aika) ja miettimään seuraavaa siirtoa. Nimittäin aulatilaa, jossa oli vielä runsaasti kamakasoja odottelemassa uutta sijoituspaikkaa. Kello näytti siinä kohtaa puolta yötä ja jaloista ja käsistä oli jo aikoja sitten hävinnyt tunto. Jotenkin lukiolaismuruni kanssa selvisimme, tosin käteni ovat tuon urakan jäljiltä edelleen jumissa ja puutuilevat. Ehkä se siitä palautuu ajan myötä. Hengähdin muutaman päivän ja urakoimme vielä varastoprojektin. Yhtä hurjaa sekin. Kysynpä vaan itseltäni, että olenko tehnyt aikanaan muuta kuin shopannut jälkikasvulleni vaatteita? Niitä oli VALTAVA määrä! Onneksi niistä monet löysivät uuden käyttäjän taloyhtiöstämme ja muutamaa muistojen aarretta lukuunottamatta lähtivät loput kiertoon - aivan kuten monet muutkin tavarani. Kauniita, ehjiä tavaroita, joille ei enää ole tilaa tai käyttöä. Karsintaa ei todellakaan ollut helppo tehdä, mutta kun alkuun pääsi, se sujui sutjakasti. Jokaisen autolastillisen kohdalla tuntui, kuin painolastia selässäni olisi kevennetty.

Tuntuu uskomattomalta, että vuosikymmenien "pitäisi tuokin käydä läpi"-projekti on nyt tehty. Koko maallinen omaisuuteni on hallittavassa mittakaavassa ja sitäkin aion vielä tässä konmarittaa, kun voimat palaavat. Ja arvatkaapa, tekeekö tämän jälkeen mieli kirppareille tai shoppaamaan? Niinpä, entinen shoppailuhullu on saanut tavara-allergian! Se on tavallaan hyvä tunne, sillä siitä syntyy vielä monta elämää yksinkertaistavaa oivallusta. On toki yksi asia, jota en ollut kovin valmis karsimaan, nimittäin kenkäni. Niille raivasin laatikoissaan tilan vaatehuoneestani. Kai sitä sentään yksi pahe sallitaan tavaroissakin? Nyt kun koti on järjestyksessä, oletan tulevan syksyn olevan helpompi ja selkeämpi. Sitä paitsi uusi kotini on kaikin puolin täydellinen. Se on juuri sopiva minulle, kolmelle coonille ja yhdelle kakadulle. Vastaisuudessa mietin tarkkaan, mitä ja minkä laatuista hankin. Kun jotakin uutta tulee ovesta sisään, pitäisi jotain vanhaa myös lähteä ulos. Teissä on monia, jotka miettivät minun laillani varaston, autotallin, vinttien tai kaappien raivaamista. Älä mieti enää, tee se nyt. Jokainen "turha" tavara, josta luovut, antaa sinulle voimaa. Mikä parasta, se saattaa olla jollekin toiselle arjen aarre. Olen tällä hetkellä niin onnellinen, että jouduin nyt tämän urakan selvittämään. Lämmin kiitokseni vielä kerran teille kaikille, jotka autoitte! Ilman teitä en olisi nyt näissä leppoisissa tunnelmissa.

Onhan tällä ponnistuksella ollut vaikutuksensa myös fysiikkaani, sen käsien puutumisen lisäksi. Treenasin loistavasti muuttoon asti ja jotenkin kuvittelin jatkavani samaa tahtia jossain muuton ohessa. No ei ihan mennyt niin. Muutto samassa talossa tarkoitti tavaroiden roudaamista ja paikoilleen laittamista aamusta iltaan. Yöunet ja syömiset olivat mitä sattuu, väsymys oli ääretön. Viisas valmentajani Minna Hotti määräsi minut kevennetyille viikoille ja vasta tästä viikosta lähtien olen tehnyt treenejä taas normaalisti. Olen tänä kesänä syönyt niin paljon antifitnessruokaa, että enpä voi sanoa viihtyväni kehossani tällä hetkellä. Se tuntuu pehmeältä, väsyneeltä ja nesteiseltä ja kaipaa nyt hyvää huoltoa ulkoisesti ja sisäisesti. Kyllä se siitä, kunhan saan takaisin arjen rutiinit. Ennen kaikkea se kaipaa kokonaisvaltaista lepoa. Ehkäpä tämä pakollinen irtiotto fitnesskuplasta on ollut vain hyväksi. On silti aika palata ruotuun ja siistiä kunto ennen uuden dieetin alkua. Syksyn myötä jatkan myös balettiharrastustani Tampereen balettiopistolla. Päätinkin käydä nyt kolme kertaa viikossa, sillä haluan kehittyä tälläkin saralla ja jonain päivänä tanssia kärkitossuillakin. En malta odottaa tuntien alkua ja toivon mukaan saamme tanssia koko vuoden lähiopetuksessa. Päätavoitteeni on kuitenkin kevään 2022 Fitness Classic-kisat ja kaikki tekeminen määräytyy tuon tavoitteen mukaan. On tärkeää tiedostaa se, että en voi keskittyä kaikkeen täysillä, vaan jotakin on välillä pakko jättää vähemmälle. Olen kilpaurheilija ja sen mukaisesti haluan myös elää. Tuo Auroran olkapäällä istuva yllyttäjä on siis saatava välillä hiljaiseksi ja annettava Auroran levätä uusien projektien sijaan. Voi kuinka monessa blogissani olenkaan tätä suunnitellut...ja vain ajoittain onnistunut. Onneksi aina voi yrittää uudestaan!

Pian alkaa työt ja arjen myllerrys. Sen keskellä ammennan voimaa seesteisestä kodistani ja tietenkin kiitän Herraani hänen ihmeellisistä lahjoistaan elämässäni. Siihen voimaan turvaan edelleen, nautin lomapäivistä ja vedän henkeä. Suuntaan ajatukseni hurjan muuton muistoista kesän upeimpiin hetkiin, kuten lukiolaismuruni yo-juhliin ja moniin auringon & rakkauden täyteisiin tapahtumiin. Talletan ne päällimmäiseksi aineettomaan aarrearkkuuni ja nostan katseeni uusien mahdollisuuksien syksyyn.

Suloista loppukesää toivotellen, Aurora

maanantai, 14. kesäkuu 2021

Mikä kevät!

DSC_3948.jpg

Kesäillan hämärin hetki on käsillä ja katselen viimeisiä kertoja rakkaan kotini ikkunasta vastapäisen talon kattoja ja niiden yllä aukeavaa yöllistä taivasta. Tänä sunnuntai-iltana en koe ahdistusta tulevasta työviikosta ja huolta siitä, miten ihmeessä ehdin kaikki työasiat hoitamaan. Ei, edessäni on onneksi useampi viikko kesälomaa ja akkujen lataamista uuteen lukuvuoteen. Pidän kyllä työstäni paljon, mutta tänä vuonna vetelin vara-akuilla jo pitkään. Eikä syynä olleet mitkään erityisen rasittavat yksityiskohdat, vaan kokonaisuus oli itse asiassa oikein miellyttävä ja moni asia sujui hienosti. Kaikkea vaan oli aivan liikaa. Ja vaikka on kivojakin asioita, niin ihminen voi väsyä. Minulle harvinaista on, että kirjoitan päiväkirjaani olevani väsynyt. En oikein osannut eritellä syytäkään, koska pidän kovasti monestakin asiasta, mitä teen. Mutta silti. Jostain se väsymysmörkö pörröisine käpälöineen iski Auroraressuun kyntensä. Kuuntelin taannoin kirjaa nykypäivän suorittamisen pakkoon liittyen ja se kyllä osui naulan kantaan, me olemme onnellisia ollessamme tehokkaita ja saadessamme paljon aikaan. Tämän piirteen tunnistan itsessäni vahvasti ja se ei toki ole mikään huono asia, mutta voi pidemmän päälle kääntyä itseään vastaan. Tapasin tänään rakkaan ystäväni ja hän oli päässyt unelmoimiinsa tuloksiin muun muassa oikeanlaisen levon kautta. Tätä tosiasiaa mietiskelin, kun tein tänään iltakävelyäni. Vaan eipä se Aurora päässyt tästä ajatuksesta vielä toteuttamisen tasolle, kun tossut kuljettivat "vahingossa" 15 km. Ei ollut tarkoitus, mutta en osannut lopettaakaan. Ja jossain kohtaa en enää halunnut keskeyttää maagisen 15 kilometrin tavoittelua. Siis silkkaa suorittamista, vaikkakin vapaaehtoista ja kivaa sellaista.

Takaisin tähän hetkeen ja tuleviinkin sellaisiin. Elämässäni tapahtuu viikon sisään isoja juttuja. Rakas lukiolaismuruni kirjoitti ylioppilaaksi ja nyt saan järjestää hänelle isot juhlat. Se on aivan ihanaa kaikin puolin! Päivät kuluvat pitkälti treenaten ja leipoen. Lempipuuhiani siis. Vaan eipä siinä kaikki...ohjelmaan kuuluu loppuviikosta myös muuttopuuhia, onneksi kuitenkin saman taloyhtiön sisällä. Tunteet singahtelevat vuoristorataa, sillä olemme asuneet tässä asunnossa 14 vuotta ja nämä seinät ovat nähneet rakkaan tyttäreni kasvun aikuiseksi, niin monet ihanat joulut yhdessä rakkaitteni kanssa ja lukuisat toinen toistaan hauskemmat illanistujaiset ystävieni kanssa. Niin monesti olen toivottanut kevään tervetulleeksi, kun aamuaurinko on säteillään sulostuttanut ensimmäisiä kertoja olohuonettani. Uusi kotini on kyllä aivan upea ja tarjoaa näkymiltään jotain aivan muuta kuin harmaita talon kattoja. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni muutan juuri remontoituun asuntoon, jossa minun ei tarvitse keksiä patenttiratkaisuja häivyttääkseni asunnon iän tuomia kauneusvirheitä. Se on kieltämättä häkeltävää. Silti. Muutos. Se pelottaa. 

Tämän muuton myötä joudun vihdoin karsimaan tavarani puoleen ja käymään läpi elämääni vuosikymmenien varrelta. Minun ja tyttäreni. Pitäisi luopua monestakin asiasta ja uskaltaa antaa tavaraa eteenpäin ja pitää se, mikä oikeasti ilahduttaa. Miten ihmeessä voi ollakin niin paljon kaikkea, vaikka viime vuosina olen ostanut todella vähän? Treenivaatteetkin ovat samat vuodesta toiseen. Tai itse asiassa niihin sain ihanaa vaihtelua ja inspiraatiota tässä keväällä, kun sain olla upean Pinkkiheidin mallina. Noista kuvauksista on tämänkertaisen blogin tunnuskuvakin. Nuo Herttamalliston housut ovat kyllä todella mukavat, voin suositella : ). Se tosiasia, että rakastin myös olla mallina, ei liene teille yllätys? Olisi kyllä niin kivaa tehdä kuvauksia, oisko kellään mitään kivaa keikkaa tarjolla? Täytyy varmaan tässä jotenkin aktivoitua, niin saisi ehkä joskus ikiaikaisen unelmansa toteutettuakin. Lukeehan aarrekartassani "esiintyminen catwalkilla Jukka Rintalan uniikissa iltapuvussa". Hienoa uudessa kodissani on muuten myös se, että siellä on vaatehuone. Lue: pukeutumishuone. Sellaisen sinne tulen loihtimaan "Sinkkuelämää"-sarjan tyylisesti. Kenties ryhdyn jälleen käyttämään korkokenkiä ja joskus jakkupukuakin? Uudet tuulet, uudet kujeet.

Kaiken tämän härdellin keskellä olen ikionnellinen siitä, että minun ei ole tarvinnut miettiä treenikuvioita, tehdä vain se mitä rakas valmentajani Minna Hotti on ohjelmoinut. Välillä on tuntunut fitnessmaailma kaukaiselta ja treeniteho olleen kadoksissa, välillä taas on Aurora uhkunut voimaa ja itseluottamusta. Joskus tekee mieli kaivaa dieettivihko esiin ja saada pieni kiristely aikaiseksi kroppaansa. Onneksi lähipiirini - ja myös valmentajani- muistuttavat levon ja rentouden tärkeydestä tällä hetkellä. Se on nimittäin neljä kuukautta ja alkaa uusi kisapreppi. Kutkuttavan ihanaa! Siihen asti pyyhkäisen fitnessauroran talviunille olkapäältäni ja annan mielelleni ja keholleni ansaitun levon. Kun seuraavan kerran istun valkoisessa unelmanojatuolissani kirjoittamassa blogiani, mieleni on toivottavasti seesteinen ja rentounut. Ikkunastani avautuva vehreys symboloi uuden alkua. Tie on auki Auroralle, mihin se mahtaakaan johtaa, se jää nähtäväksi.

Haliterkuin Aurora

 

perjantai, 5. helmikuu 2021

Kuin tanssia vaan?

20210205_211458.jpg

Sydäntalvi on parhaimmillaan ja kaikkien talviurheilijoiden unelmat ovat vihdoin käyneet toteen. Itse käperryn mieluiten viltin lämpöön ja pörröisen Lady-kissani polkemisen ja hurinan siivittämänä haaveilen kevään auringosta ja ensimmäisistä lämmittävistä auringonsäteistä. Vaan onhan luonto nyt niin käsittämättömän kaunis, että ei voi kuin ihailla Luojamme käden jälkeä. Kiitollinen olen siitä valosta ja valkeudesta, jota tämä koronamaailma kaikesta huolimatta on tulvillaan. Se antanee energian pilkahduksen tähän maskien verhoamaan arkeen.

Kun palautan mieleeni loppuvuoden fiiliksiä, huomaan olleeni yllättävän väsynyt. Treenien tuoma energia oli kadoksissa ja treenivälit venyivät yhä pidemmiksi. Toki siirryin hetkeksi kotitreeneihinkin, mutta ei jotenkin vain irronnut. Herkut maittoivat, unet jäivät lyhyeksi monestakin syystä ja fitnessaurora tuntui koko ajan kaukaisemmalta. Se ei ollut kiva tunne, vaikka nautinkin toki väljemmästä elämäntyylistä. Tai siis treenien ja syömisen suhteen, muuten oli kyllä ihan riittämiin tekemistä. Minulle tehty FirstBeat-analyysikin sen osoitti - duracellpupu minussa on yötkin valmiustilassa! Ei ollut kivaa katsottavaa punaisten käppyröitten värittämät tilastot. Palautumiseni oli siis olematonta ja vihreitä jaksoja hädin tuskin erotti punaisten seasta. Hyvää oli sentään se, että kuntotasoni oli ylivertainen. Eihän tämä yllätyksenä tullut, mutta sai taas ajattelemaan elämänsä prioriteetteja uudesta näkökulmasta. Kun vuoden alusta aloitin yhteistyön valmentajani ja ystäväni Minna Hotin kanssa, sain selkeän käskyn: muista levätä! Aivan, muuten saa kehityshaaveet unohtaa ja uni on todellakin ajateltava yhdeksi treeneistä. Nyt olenkin nukkunut hieman pidempiä öitä ja yrittänyt ottaa riittävästi lepohetkiä päivään. Otin vuorokauteeni lisää tunteja ja nyt niitä on minulla 30 normimäärän sijaan - eihän tämä muuten onnistu...no ei vaiskaan, tosiasiassa opetustuntimäärä lisääntyi entisestään vuoden alusta ja aloitin uuden harrastuksen ja salitreenit tulivat jälleen säännöllisiksi ja onpa ollut monia lisätyötäkin vaativia juttuja. SILTI olen pystynyt säilyttämään harmonian ja kiireettömyyden tunnun ja nukkumaankin suht riittävästi - vaikka on vain 24h vuorokaudessa. Miten ihmeessä? Olen yrittänyt suunnitella ja ennakoida viikkojani entistä paremmin ja olen täyttämättä vapaita hetkiäni ohjelmalla. Sain lukiolaismurultani unelmieni nojatuolin joululahjaksi ja olen siinä ehtinyt pari hetkeä istumaan jopa ilman työprojekteja. Aivan ihanaa!

Loppuvuoden alavireisyyden käänsi innostukseksi myös uusi harrastukseni baletti. En ole koskaan sitä harrastanut, enkä tanssia ylipäänsä ja ennen aika notkea kroppani on iän ja salitreenien myötä kankeahko. Ehkä on ihan hyvä, että tunnit ovat Zoomin kautta ja tanssikaverit eivät joudu kuuntelemaan puhisemistani ja voihkimistani. Katsokaas kun jonkun takareidet ovat hivenen kireähköt, auts! Toki olen havaitsevinani jo hieman venyväisemmän Auroran balettipuvussaan. Onneksi en treenaa peilin edessä, niin voin säilyttää illuusion notkeasta ja sirosta ballerinan taimesta. Tosiasiassa peilissä taitaisi näkyä lihaksikas fitneriina, jonka silmistä loistaa kuitenkin innostus uuden oppimiseen ja baletin maailmaan. Tässähän haastetta riittääkin sitten loppuelämäksi eli toivottavasti hyvin pitkäksi aikaa. Lisäksi kovien salitreenien ja herkän rankan baletin combo on vähintäänkin loistava. Tässä kuvassa välittyy se harmonia ja hyvä fiilis, joka minulla on tällä hetkellä!

Kaikki ei kuitenkaan ole balanssissa, sillä monelle fitnesskisaajalle ominaisesti ajatukseni pyörivät ihan liikaa pehmentyneen olemukseni ja kasvaneen painoni ympärillä. Edellisillä off-kausilla minulle kommentoitiin usein, että olenpa pitänyt itseni hyvässä kunnossa. Ehkä niin, mutta enpä kyllä uskaltanutkaan silloin päästää irti jatkuvasta kontrolloinnista. Nyt olen yrittänyt, sillä seuraaviin kisoihin on oikeasti pitkä aika. En tietenkään anna painon nousta suhteettoman paljon, eihän se ole terveellistäkään! Tiedän, että vartaloni on nyt juuri niin kuin pitääkin. Kehityksen kannalta on elintärkeää sopiva rasvakerros ja se, että Auroran halaaminen ei enää satu niin paljon. Eikä kyynärpäätervehdys. Onneksi rakas lukiolaismuruni muistuttaa minua tasaisesti siitä, että en ole dieetillä ja että voin aivan hyvin elellä nyt hieman rennommin. Olen kylläkin nauttinut tästä ajasta ja ihanista herkkuhetkistä, sillä vuoden päästä on taas vankasti kisadieetti päällä. Sen verran kuitenkin päätimme ryhtiliikettä tehdä, että vietämme herkuttoman helmikuun ja sen lisäksi tartuimme vegaanihaasteeseen. Tosin totesinpa viikon vegaanimuonia miettiessäni, että olen jo nyt ollut monessa vegaani-Aurora. Jatkossa varmasti kana, maitotuotteet ja kananmuna palaavat ruokavalioon, mutta tämän projektin vaikutuksia kehooni on kiintoisa seurata. Yritän edelleen tehdä mahdollisimman paljon itse ja välttää pitkälle prosessoituja vegaanituotteita. Voi tosin olla, että vegaanijuusto kuitenkin jääkaappiini muuttaa... Mitä noihin herkkuihin tulee, niin kelposyötävää ovat Auroran hedelmäpiiraat ja itse tehdyt protskupatukat. Herkullista, terveellistä ja ilman sokeria ja rasvavuorta. Hyvä tästä siis tulee! Tosin hieman mielessäni jo kangastaa hiihtoman alkajaisilta. Silloin kaivautuu herkkupossukka Aurora kolostaan ja täyttää herkkumasunsa kaikilla ihanuuksilla. Ja sitä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana ja... no jospa sitten taas semiruotuun, ettei ihan tarvitse seuraavaa dieettiä syyskuussa aloitella. Katson siis peiliin ja sanon itselleni, että olen näin hyvä ja annan kropalleni runsaasti rakkautta. Ehkä se upea nainen peilissä vihdoin uskaltaa keskittyä olennaiseen ja vaalii arvokasta kehoansa hyvällä ruualla ja liikunnalla. Ja ennen kaikkea päästää irti kontrolloinnista ja antaa itselleen sen, mitä eniten tarvitsee. Lepoa. 

Levollista aikaa ja talven taikaa

toivottelee Aurora

sunnuntai, 6. joulukuu 2020

Muutosten aikaa

20201206_215731.jpg

Ympärilläni on itsenäisyyspäivän illan hämärä. Auroran mieli on levollinen ja kroppa on täynnä monenlaista herkkua - suolaista ja makeaa. Siitä onkin aikaa, kun on saanut näin vapaasti herkutella juhlapöydän antimilla. Rakkaat kissakamuni pyörivät ympärilläni rapsutuksia odotellen ja Sade-kakadu natustaa tyytyväisenä hunajatankoaan. Kynttilät palavat ja joulu on jo hiljalleen hiipinyt kotiini. Mutta yksi asia on suuresti eri tavalla kuin ennen. Olen nimittäin jo muutaman viikon ajan totutellut asustelemaan ihan yksikseni, sillä lukiolaismuruni toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja muutti asumaan itsekseen. Onneksi ei sentään kovin kauaksi ja pystymme edelleen näppärästi nautiskelemaan yhteisistä hetkistä. Silti kummallakin on oma vapautensa ja tilansa. Vaikka tämä prosessi oli jo pitkään ollut vireillä, se tapahtui silti kovin äkkiä ja yllättäen. Yhtenä päivänä yllättäen olinkin yksin. Erityisesti mieleeni on jäänyt hetki eräältä myöhäisillalta, kun muuttotouhujen jälkeen palasin kotiin. Iltapuuroni äärellä tuli tyhjyys ja ymmärrys siitä, että tärkein aikakausi elämässäni oli tullut päätökseen ja oli aika päästää irti ja luottaa, että siivet kantavat. Eväät elämään oli nyt annettu ja kasvun tarpeista huolehdittu, nyt tehtäväni tulisi olemaan erilainen. Kuinka monta kertaa olinkaan valmistanut aamiaisen ja olimme yhdessä lähteneet arjen haasteisiin. Kuinka monesti istuimmekaan keittiön pöydän ääressä iltapäivällä vaihtamassa päivän kuulumiset. Nyt meidän on aika luoda uudet yhteiset ihanat tuokiot. Sen verran on ollut kiirettä nämä kuluneet viikot, että vasta nyt tätä kirjoittaessani tulevat ensimmäiset haikeuden kyyneleet. Tai nyt annan niiden tulla... Vaan täytyy myös todeta, että enpä voisi olla ylpeämpi tyttärestäni ja onnellisempi hänen puolestaan, niin upeasti on lähtenyt itsenäinen elämä hänellä käyntiin. Ja näin fitnessäidin mieltä lämmittää sekin, että jääkaapin sisältö täyttyy hänellä kasviksista ja terveellisestä ruuasta. Ai niin ja pakastimessakin on marjoja - ja äidille varattuja herkkuja, koska äiti EI ole dieetillä. Siitä täytyy minua välillä muistuttaa, kun kalorilaskurin kuvat alkavat pyöriä silmissäni. Hyvä, että minusta pidetään huolta - sekä lukiolaismuruni että Silja-hylkeet (sisäpiirin juttu, hih).

Arki on siis muuttunut hieman erilaiseksi, mutta eipä siihen yhtään lisää aikaa ole tullut ja elämään tullut tyhjiä koloja. Ei tosiaankaan. Näin kiireistä syksyä en muista olleen vuosikausiin. Koepinkat ovat tuntuneet loputtomilta, iltamenoja ja hoidettavia asioita on ollut hurjat määrät ja olipa tuossa adventtimessun kokoaminenkin yhtenä tehtävänä. On ollut itse asiassa niin hulinaa, että unetkin ovat kärsineet ja sitä myötä treenirytmiin pääseminen on ollut jokseenkin takkuista. Kisojen jälkeinen aika on ylipäänsä haastavaa, koska balanssin löytyminen syömisiin ei ole ihan helppoa. Toisaalta pitäisi olla miettimättä liikaa ja laskematta kaloreita ja toisaalta kuitenkin kontrolloida syömisiä, ettei pullahda ihan jättimäisiin mittoihin. Olen nyt ottanut rennommin, kuin edellisten kisojen jälkeen ja kyllähän sen kropassa huomaa, varsinkin kun treenimääräkin on vähentynyt. Toisaalta olen elänyt viisi vuotta kurinalaista elämää ja nyt on poikkeuksellisesti aikaa vuosi seuraavan dieetin alkuun, niin lienee ihan tervettä vähän vetää henkeä. Täytyy sanoa, että nautin uudenlaisesta vapaudesta ruokavaliossani. Olen niin rutiini-ihminen, että olen viime vuodet pyöritellyt pitkälti samantyyppisiä ruokia. Nyt on mahdollisuus valita lautaselleen uusia juttuja, ilman jatkuvaa rasva- ja hiilariprosenttien tarkkailua. Se on tehnyt hyvää keholle ja mielelle. Herkuttelut olen keskittänyt yhteisiin hetkiin rakkaiden kanssa, eihän se itsekseen niin kivaa olekaan. Alkuvuodesta sitten ruokavalion siistimistä ja uuden valmentajani, ystäväni Minna Hotin myötä myös uutta treenisettiä. Valmentajan myötä vaihdan myös toiseen tiimiin; Team Fitfire. On siis aika kiittää vuodesta 2016 kisatietä kanssani kulkenutta tiimiä;Team Power Gym sekä Ville Loihurantaa, Riitta Koukkaria ja Janka Lehikoista. Kun syksyllä 2016 pienenä fitnessuntuvikkona suunnittelin valmistautumista ensimmäisiin kisoihini, tuo kolmikko otti minut siipiensä suojaan ja kuljimme yhdessä monta kisakevättä. Riitta Koukkari oli ravintovalmentajani vielä tämänkin syksyn kisoissa. Sydämellinen kiitos heille kaikille ikimuistoisista hetkistä! Nyt sitten uusia aikoja kohti.

Niin ne kisat - silloin kauan sitten lokakuussa. Voi se oli kyllä yksi täydellisimmistä viikonlopuista elämässäni! Olen niin onnellinen, että sain jakaa upean kisamenestykseni rakkaitteni ja ystävieni kanssa. He ovat uskollisesti kulkeneet kannustamassa minua kisoista toiseen ja nyt viimein pääsin tarjoamaan heille finaalikävelyni ja jännittäviä hetkiä. Se tunne, kun pääsin ensimmäiseen vertailuun ja sain myöhemmin kuulla päässeeni finaaliin, oli sanoinkuvaamaton. Tämä matka on ollut niin pitkä ja monivaiheinen ja niin kovin monesti olin unelmoinut tuosta hetkestä. Nautin joka hetkestä lavalla ja muistan harmitelleeni finaalikävelyssä, että se menee niin nopeasti ohi. Tuloksena oli siis Body Fitness Masters 45-sarjassa 6.sija ja kisojen kruununa vielä yleisen sarjan 8.sija. En olisi enempää voinut toivoa ja tämä jätti juuri sopivan voitonjanon kevään 2022 kisoihin. Kisaviikonloppu oli täynnä suurenmoisia hetkiä, kuten illallinen ystävien ja rakkaiden kanssa, runsas hotelliaamiainen rakkaiden kanssa sunnuntaiaamuna, Tallipihan suklaakonvehdit ja M-bakeryn herkut. Rakas tyttäreni toimi minulle hovikuskina ja sunnuntain kulutimme jouluostoksia tehden ja loman alkua fiilistellen. Niin monta hetkeä, jotka antavat voimaa ja iloa vielä pitkään! Sydämellinen kiitos rakkailleni ja ystävilleni, jotka ovat minua kaikki nämä vuodet kannustaneet! Viikko kisojen jälkeen juhlimmekin sitten kotonani herkkupöytien ääressä, oi autuutta! Tuosta upeasta kisaviikonlopusta minua muistuttaa paitsi hieno pokaali, myös kirkkaankeltainen untuvatakki, jonka ostin itselleni palkkioksi finaalipaikasta. Kun epäusko ja motivaation puute yllättävät, voin katsoa pokaaliani ja Ideapark-palkintoani ja muistaa, millaisen työn ne pitävät takanaan ja että se todellakin palkittiin. Vaikka Ideaparkin sijoitus jäi harmittamaan, sen antama lisäpotku tarvittiin viemään minut menestykseen pääkisoissani. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää ammattilaisia, jotka tekivät ulkoisesta kisaprepistäni stressittömämmän: Nina Tanner (kisaväri), Marija Kivimäki Privacy Nails (ripset ja sokerointi) sekä Maarit Syrjälä parturi-kampaamo Biondo (hiusteni leikkaus ja värjäys).  Kisakuntoni ikuisti perinteisesti Tomi Rehell. Kiitos myös ihanalle huoltajalleni Minna Hotille; sinun ammattitaitoosi ja rauhalliseen olemukseesi voin aina luottaa!

Maailma on täynnä koronaa ja se asettaa rajoituksensa taas treenaamisellekin. Päätin siirtää treenini joulukuun ajaksi tänne kotipuoleen. Treenipaikkani on valkoinen ja harmoninen ja siellä on aina paikalla lukuisia karvaisia personaltrainereita. Mau. Mukavaa musiikkia soi taustalla ja mahdollisuus treenata milloin haluaa, se sopii minulle juuri nyt. Sain työkaveriltani vieläpä lainaksi järeämpiä treenikamppeita, kuten painoliivin,  joten eihän tässä ole hädän päivää! Kohtapuoliin Auroran pehmeän ulkokuoren alta kuoriutuu taas astetta fitneksempi versio. Vaan hetki vielä henkistä ja fyysistä lepoa ja irti elämän suorittamisesta, siihen olisi pyrkimys. Tämän viikonlopun herkkusetin jälkeen tosin olisi kiusaus aloittaa huomisaamu kävelylenkillä ja punttitreenillä, mutta ehkäpä armollisuus itseäni kohtaan saa minut valitsemaan niistä toisen. Niin tai näin, liikunta saa minut hyrräämään ja aivoni toimimaan, joten fitnessAuroran matka jatkuu kohti uusia kisalavoja.

Voikaa hyvin ja pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Jouluterkuin, Aurora


sunnuntai, 9. elokuu 2020

Kesäistä kisaväsymystä?

20200804_183613.jpg

Aurinko paistelee ja pian pääsee lähtemään virkistävälle kävelylenkille raikkaaseen maalaisilmaan. Oheisen kuvan autenttinen tunnelma ilman filttereitä kertonee tuon hetken hyvän fiilikseni. Olen siinä lapsuuteni maisemissa, aamukävelyn hetkistä nauttimassa ja kuulokkeissa toinen toistaan kiehtovampia juttuja aina hengellisistä saarnoista kiinnostaviin elämäkertoihin. Kävelyt ovat edelleen inspiroivia ja ne saavat ideariiheni jylläämään ja aivoni toimimaan. Kivaa on myös välillä olla ihan vaan omien ajatusten parissa, vain luonnon ääniä kuunnellen. Tällä viikolla on treeneissäni taukoviikko ja se tuli kyllä tarpeeseen. Olen ollut lomasta huolimatta jotenkin väsynyt.  Viime viikon treeneissä pääsin onneksi jälleen tekemisen ytimeen vaihdettuani uuden treeniohjelman itselleni, mutta muuten on ollut kaikki tekeminen yllättävän nahkeaa vääntämistä. Sisulla olen toki tehnyt kaiken, treenipainojakin lisäillyt, sillä urheilijaelämä vie useinkin epämukavuusrajoille - siinä on myös sen kiehtovuus. Kesädieetti onkin ollut yllättävän haastava ja vaikka kunto on mennyt eteenpäin kuin oppikirjoissa, itsellä on ollut projektin etenemisestä jotenkin epävarma olo - onneksi peili ja vaaka kertovat toista! Dieetillä arjen rutiinit auttavat jaksamaan ja vaikka lomalla on säännöllisyyttäkin, niin todella paljon on kaikkea erikoisohjelmaa ja nukkumaanmeno venyy ja syömisiä saa säätää ihan toden teolla kaikkien kesäretkien myötä. Tosin täytyy kyllä sanoa, että onpa ollut aivan huippu kesä rakkaiden kanssa💜! Heillä onneksi vielä kärsivällisyyttä riittää Auroran fitnesselämän kanssa ja kiristyvän pinnan...tosin taitavat jo odottaa kovasti 10 viikon päästä häämöttävää kisataukoani. Onneksi tästä kuvasta kuitenkin huokuu jo Auroralle tuttu energia ja se lupaa hyvää dieetin loppusuoralle. Kyllä sitä energiaa tarvitaankin, kun seuraavan kahden kuukauden aikana pitää saada sopimaan päivärutiineihinsa työt, treenit, hiitit, kävelyt, posetreenit, riittävästi lepoa ja kai sitä ruokapreppiäkin pitää tehdä jossain välissä - niin ja se arjen muu puuhastelu. Täytynee luottaa siihen, että arjen flow vie mukanaan ja hyvillä rutiineilla jaksaa painaa täysillä. Toisaalta olen itselleni armollinen ja myönnän väsymyksenkin hetket. Ja onpa rakas äitini tarjoutunut pesemään pyykkejäni ja auttamaan muutenkin, jos tarpeen on. Ihana äiti💖!

Luulenpa, että en ole ihan ainoa fitnesskisaaja, joka tuntee tällä hetkellä väsymystä. Moneen kertaan siirtyneet kisat, pitkittyneet dieetit ja jatkuva epävarmuus koronapeikon liikkeistä aiheuttavat ylimääräistä stressiä kisapreppiin. Odotan kyllä kovasti syksyn kisakavalkadia, sillä Ideaparkin ja Turun kilpailuihin pääsevät rakkaani ja ystäväni kannustamaan ilman, että joutuvat maksamaan hurjan hintaisia pääsylippuja. Mastersien kisa on 10.10.2020 Nordic Fitness Expossa Turussa messulavalla ja sitä pääsee seuraamaan 20 euron hintaisella messulipulla kalliimman kisalipun sijaan. Ammennan energiani siitä, että saan esiintyä yleisölle ja antaa heille kaiken fitness-säteilyni. Puhumattakaan eturivissä istuvasta tiukasta tuomaririvistöstä, jonka suupieliin saan toivon mukaan myös hymynkareen. Jokaisella poseeraustreenikerralla kuvittelen eteeni yleisön odottavat kasvot ja se sytyttää minut! Kun astelen yleisen sarjan kisassa lavalle, nautin ja hehkun ihana täysillä, koska seuraavaa kertaa ei tiedä ja olen kulkenut pitkän tien alun herkästä fitnessunelmasta tuohon hetkeen. Upeat 5 vuotta ne ovat olleet💪😎!

Olen kuunnellut nyt Kirsti Paakkasen elämäkertaa ja sen myötä palannut lukioaikaisiin unelmiini bisneselämästä ja mallinurasta. Minusta ei tullut bisnesnaista eikä mallin urakaan realisoitunut (oisko vielä mahdollista😂?) ja nuo maailmat kiehtovat minua edelleen. Paakkasen taito rakentaa mielikuvia ja sitä kautta saada ihmiset uskomaan asiaansa ja toimimaan halutulla tavalla on ilmiömäinen. Mielikuvien luomisesta sain oivalluksen tämän hetkiseen orastavaan väsymykseeni. Minun pitää muuttaa ajatusteni suuntaa ja ajatella olevani energinen ja pirteä ja aikanaan lavalle astuessani antaa yleisölle se kuva, että olen kaikin puolin paras. Ihmisen mieli on ailahtelevainen ja dieetin sekä somen kisakumppanien kuvien myötä omakuva hämärtyy aikalailla. Tuntuu, että kaikki muut ovat nyt jo niin rapsakoita, että rasvaprosentin saa kisoihin mennessä laskea yhden käden sormilla. Tosin rasvaprosentti ei onneksi ole se, mikä ratkaisee, vaan kokonaisuus. Tässä kohtaa siis pitää Auroran hallita mielensä, lopettaa vertailu ja sitkeästi tehdä parhaansa hyvään lopputulokseen luottaen. Kyllä, Auroraa saa kannustaa ja tsempata, nyt sitä tarvitaan. Puurran itsekseni salilla ja hiljaiset äänet päässäni ovat monesti ainoa kannustajani. Tuntuipa hyvältä, kun eräs salikamuni taannoin kannusti minua ihan ääneen; hyvä Sari! 

Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta rakastan tätä lajia ja syksyn kisojen jälkeisen pienen hengähdystauon jälkeen kisaprojektit ilman muuta jatkuvat. Mielessäni on tällä hetkellä hienoinen levottomuus, jotain uutta on ehkä tulossa. Työkuviot ovat pysyneet kutakuinkin samana vuodesta 2003, asuinpaikka samoin ja viihdyn kyllä kummallakin taholla. Tänä kesänä on vain noussut pintaan halu muutokseen. Jos ottaisi töistä hetkeksi täyden irtioton ja tekisi jotain ihan muuta, se voisi tuoda opettajan työhöni jatkossa ihan uutta annettavaa. Tai ehkä muutto hetkeksi täysin toiseen kaupunkiin? Olen aina halunnut asua ihan Helsingin ydinkeskustassa ja työtehtäväni olisi unelmissani siellä ihan toinen, kuin opettajan työ. Kenties tapahtumien organisointia tai työ muodin parissa tai ehkä bisnessmaailmassa? Monen mielestä on hulluutta haluta Helsingin keskustaan asumaan ja voi olla, että ahdistuisinkin siellä ja kaipuu takaisin Tampereelle olisi kova. Todennäköisesti kuitenkin jatkan tyytyväisenä entisissä onnellisissa kuvioissani ja miksipä sitä hyvää muuttamaan. Mutta lienee tervettä miettiä myös muita teitä elämässään, eikä jumiutua automaattisesti tuttuihin kuvioihin. Toki muutoksiin vaikuttavat olennaisesti rakkaitteni toiveet ja heidän tarpeensa. Vaan saahan sitä Aurora haaveilla! Joskus on sitä paitsi hyvä sanoa haaveitaan myös ääneen - tai jakaa teidän yli tuhannen lukijani kanssa 4-vuotiaassa blogissani. Olisipa kiintoisaa tietää, mistä te unelmoitte? Mistä haavekuvasta te saatte voimaa arjen ryöpytyksessä? Kommenttikenttään voi kirjoitella ajatuksiaan ja jos haluaa pitää tekstin vain meidän keskisenä, laita siitä maininta, niin jätän kommentin julkaisematta.

Ensi viikolla siis töiden pariin ja kun ensi kerran naputtelen teille kuulumisiani, onkin jo syksyn tunnelmaa. Rukoilen koko sydämestäni armoa Suomelle ja koronatonta aikaa meille kaikille! Kunpa saisimme elellä ihan tavallista elämää, ilman jatkuvaa tartunnan pelkoa. Sitten, kun elämä on taas uomissaan, toivoisin tästä ajasta jäävän mielen se suuri viisaus tarttua hetkeen ja nauttia läheisten seurasta tässä ja nyt. Kuten tiedättekin, minua kantaa usko Jeesukseen ja luottamus Hänen johdatukseensa. Siinä voimassa on turvallista ottaa syksy vastaan. Vaan sitä ennen ehtii vielä nauttia kesän valosta. Ja tämä leipomisaddikti Aurora on aikonut järjestää vielä keittiönsäkin uusiksi viikonlopun aikana. On nimittäin saanut tuo leivontaohjelmien katsominen, tarvikkeiden hankkiminen ja jatkuva leivontatarve ihan uudet mittasuhteet tällä dieetillä. Onhan se ihan ok, että miettii pursotuksia tehdessään, mitä Paul Hollywood (Great british bake-off tuomarilegenda) sanoisi...ja pakottaa sitten lukiolaismurunsa tuomaristoksi? Ja onpa siltä kotituomarilta herunut joskus kädenpuristuskin onnistumisen merkkinä😁. Ehkäpä tältä saralta löytyykin se uusi ura? Kiitos lukijani, että saan kirjoittaa teille - nyt on jo ihan huippufiilis💕 

Loppukesän unelmaterkuin, Aurora