tiistai, 2. tammikuu 2018

Alkuhankaluuksia

20180102_113016.jpg

Uuden vuoden alkutahdeilla voi hykerrellä tyytyväisyydestä, sillä viime vuosi oli yksi elämäni upeimmista. Erityisen kiitollinen olen siitä, että rakkailleni kuuluu myös hyvää ja asiat ovat kaikin puolin hienosti. Elämän tuiskuissakin aikanaan taivaltaneena tiedän, että näistä ajoista ammennetaan voimaa vielä pitkään. Ei loppuvuosi kuitenkaan ihan helppo ollut, vaan joululomalle jäi harvinaisen uupunut Aurora. Oli ollut aivan liikaa puuhaa ja asioita, jotka oli hoidettava. Syyslukukausi oli kaikkine projekteineen koulumaailmassa vaativa ja levon tarpeessa olivat kaikki oppilaita myöten. Kaiken puuhan keskellä tein tietenkin kuuliaisesti jokaisen treenin ja kalorikamujakin tiputettiin mukavampien painolukemien toivossa. Vaan tippuiko paino? No ylläri, ylläri; eipä tietenkään! Epäilenkin, että vaakaan on piiloutunut karvakorvainen kiusankappalehirviö, joka vaan naureskelee joka-aamuiselle punnitusseremonialleni😠. Vähän on turhautumista pukannut, kun kaikkensa tekee ja tulosta ei tule. Mutta eihän se kropparessu mikään kone ole ja duracellpupun on turha kuvitella saavansa tulosta aikaan. Kyllä se lepo vaan on ihan ehdoton, Aurorallekin.

Nyt on sitten loman myötä levätty ja nautittu kiireettömyydestä. Treeneissäkin on saanut olla ilman aikatauluja ja onpa aika huomattava ero treenitehoissa ja olotilassa ylipäänsä. Kun on arjen oravanpyörässä ja tehtävälista on loputon, ei edes huomaa olevansa väsynyt. Kuvittelee, että on ihan normaalia nukkua 6 tuntia yössä ja olla koko ajan valmiustilassa. Ei muuten ole hyvä juttu. Energinen olen ollut koko ajan ja pirteäkin, mutta hermot ja hermosto ovat olleet todella kireällä. Eipä ole enää😁. Ei ole ihme, jos ajautuu ylikuntoon, kun yrittää suoriutua aivan kaikesta. Ensi viikolla se arki taas alkaa, joten mikä neuvoksi, Aurora? Vastaus on pieni itsekkyys ja hyvä suunnittelu sekä rentoutumisen taito. 21.4. asti viikkorytmini on kutakuinkin niin, että tultuani neljän jälkeen kotiin vietän päivän tärkeimmän hetken teinimuruni kanssa kuulumiset vaihtaen ja yhdessä ruokaillen. Pienen levon jälkeen menen klo 18-20 salille, mukaan luettuna poseeraustreenit. Sitten suihku, ruokaa, kodinhoitoa ja eväiden laittoa. Kympiltä pitää olla jo nukkumassa, jotta jaksaa nousta klo 5.45 aamuaerobiselle. Koko viikon ohjelmassa on 5 saliteeniä, hiit-juoksulenkki tai tavallinen lenkki ja 3-5 aamuaerobista. Ja 20 minuutin poseeraustreenit joka päivä. Ja sitten se säntillinen syöminen, tietenkin. Myös venyttely ja kehonhuolto pitää muistaa💜.Jep, onhan sitä puuhaa, mutta tämä on kilpaurheilua ja kun jaksaa panostaa muutaman kuukauden, niin sitten saa taas rakas kroppa ansaitusti levätä vuoden loppuun asti. Näin olen sen rakkailleni ja ystävilleni perustellut; tämä on yksi vaihe ja se vaatii tiettyjä valintoja elämässä sillä hetkellä. Kiitos, että jaksatte kanssani myös tämän vaiheen💜. 

Pitäkää huolta itsestänne ja vaalikaa unelmianne. Tehkää asioita, jotka rauhoittavat mieltä ja antavat energiaa elämään. Pienikin pysähtyminen mukavien asioiden äärellä katkaisee arjen aherruksen ja rentouttaa aivoja. Asetunkin nyt teinimuruni hemmoteltavaksi hiusten harjaukseen ja yhteiseen iltahetkeen. Parasta on, että huomenna meillä on ihan ohjelmaton päivä ja sellaisena sen aion pitääkin. Ainakin melkein - taitaa salin kutsu olla minulle liian vastustamaton😎.

Kiireetöntä alkuvuotta toivottelee Aurora

sunnuntai, 3. joulukuu 2017

Miltä näyttää?

20171203_094541-1.jpg

Pitäisiköhän kysyä teinimurulta apua näiden kuvien ottamisessa? On nimittäin pikkustressi Auroralle joka lauantai tapahtuva kuvaussessio, jossa yritän epätoivoisesti raportoida valmentajilleni kuntoni rapsakoitumista. Yritän saada puhelimeni viriteltyä niin, että näkyisi edes puoli Auroraa ja hätistellä pörröiset linssiluteet jaloista. Sitten ajastin päälle ja nopeasti poset päälle hymyineen. Arvannette, että jälki ei ehkä ihan ole priimaa😂. Siinä sitten Riitta ja Janka yrittävät rakeisten kuvien ja ei-tippuneiden painolukemien perusteella tehdä viisaita päätöksiä. Haasteellista tämä etävalmennus. Tohtisinkohan toivoa joulupukilta uutta puhelinta, jossa on loistava kamera ja ääretön muistitila? Olenhan ollut tooosi kiltti tyttö! No ainakin semikiltti, kyllä sillä nyt pitäisi puhelin irrota lahjaboxiin😎.

Neljä viikkoa on menty dieettiä, kaloreita 2300 edelleen siis ihan mukava määrä. Nyt syön eri kalorimääriä eri päivinä, jotta kroppa saisi lisäbuustia. Mutta arvatkaapa, ymmärsikö Auroran kroppamuru sitä vinkkiä? No ei todellakaan, vaan pitää itsepintaisesti kiinni kiloista. Toki peili kertoo, että tulosta on tullut. Alkavat höttökahvat olla muisto vaan ja teinimuru toteaa, että äidin luut ne vaan kolisee. Ja eilen, kun piti pikkujouluihin sonnustautua, niin hameessani olisi ollut 1,5 Auroran tila. Joten huishais vaakalukemat ja uskon peiliä - paitsi etten pysty. Valmentajani laittoi tavoitteeksi 57kg ja sen saavuttamiseksi painon pitää tippua N.Y.T. 

Ihan säikähdin, kun isäni kertoi jouluun olevan kolme viikkoa. Toki olen joulufiilareissa rypenyt jo pitkään, mutta siinä kolmessa viikossa pitäisi saada ihmeitä aikaan. Olen muuten oppinut antamaan stressipeikolle köniin. Hah, sen karvapää yritti tälläkin viikolla sujahtaa auvoisaan elooni. Se rikkoi, rontti, autoni takalasin sähköjärjestelmääkin ja yritti kiusata. Mutta niin ne vaan asiat järjestyivät monen ihanan ihmisen avustuksella ja Aurora on levännyt ja tyyni. Menen pian hakemaan lisää seesteisyyttä Tuomasmessusta ja illalla vielä juhlitaan teinimurun nimppareita. Hyvällä fiiliksellä uuteen viikkoon ja treeneihin. Jospa kuitenkin jo varmuuden vuoksi laskisin pienemmät ruokamäärät valmiiksi. Arvatkaapas, miksi haluaisin painoni alas ennen joulua? Aivan! Herkkulista jouluaatolle on jo laadinnan alla😊. 

Toivon teille suloisia levon hetkiä joulukiireiden keskelle!

Voimahalaus ja ystävällinen sana arjessa auttavat meitä jaksamaan💜.

Lämpimin terkuin, Aurora

sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Taas mennään

20171104_130044-1.jpg

Vähän on jo malttamaton olo Auroralla ja kaikista ihanista herkuista on talletettu suloinen muisto mielen sopukoihin talvipäiviä lämmittämään. Erityissijan herkkumuistoissani saavat teinimuruni leipomat taivaallisen ihanat korvapuustit💜. Ne laitoin välittömästi kisojen jälkeiselle herkkulistalle! Huomenna 6.11. saakin Auroran laardijengi kunnon shokin dieetin ja uuden treeniohjelman myötä. Ai että tulee "kivaa"! Kalorit tiputetaan kerralla lukemiin 2300 kcal ja treenejä on raskailla viikoilla 5+juoksulenkki ja kevyellä viikolla 4+juoksulenkki. Raskaalla viikolla tehdään koko kroppa läpi ja extratreenissä vielä kertaalleen kaikki lihasryhmät. Aamuaerobisia saan tehdä toistaiseksi vain kaksi, onpa sitten jotain lisättävää talven mittaan. Ihanaa! Saan taas kaivaa oranssin ruokavaliovihon esiin, itse asiassa teinimuruni koristeli sen jo viime kisakaudella minulle valmiiksi. On jotenkin aika siistiä tehdä taas tarkat suunnitelmat siitä, mitä syö ja laskea kaikki annokset kalorintarkasti😁. Hieman jo punastun, kun kuvittelen itseni kahvilassa kyselemässä epäileväisesti kalorikaverien määrää. Voi rakkaani, koittakaa kestää! Eihän tämä kestä kuin puoli vuotta😂. Teen siitä palkaksi herkullisia fitnessleivonnaisia; maistuvat kuulemma...no, terveellisiltä. Jep, niissä asusteleekin vain kilttejä kalorikavereita! 

Nopeasti meni tämä kisojen jälkeinen aika. Ihan tyytyväinen olen tuloksiin, lihasta on tullut sinne mihin pitikin. Tämä kuva tosin ei tee oikeutta työni tuloksille, nämä kuvat näyttävät olevan minulle blogimaailman haasteellisin puoli😂. Olen katsellut keväisiä kuviani ja onpas jännä, kuinka vaikeaa ihmisen on hahmottaa omaa kokoaan. Kuvittelin itseni paljon isommaksi, kuin todellisuudessa olin ja se on kyllä tärkeää pitää mielessä tulevana talvenakin. Olisi niin tärkeää pitää itsestään sellaisena kuin on, eikä vetää hermoja muutamasta nestehöttöisestä kohdasta ja jenkkakahvanpoikasesta. Kun on yrittänyt tehdä parhaansa, se riittää. Tässä suorituskeskeisessä maailmassa, jossa vertailu toisiin on somen kautta jatkuvaa, on armeliaisuus itseään kohtaan arvokas pääoma. Sitä harjoittelen minäkin. Olen niin kiitollinen siitä, että kroppani toimii ja pystyn liikkumaan. Sain kaiken tämän katoavaisuudesta hyvän muistutuksen, kun onnistuin saamaan kroppani totaalijumiin yli viikoksi. Ai olinko venytellyt? No tuota...vähän. Ja mikä olikaan tulos; liikeradat vääristyivät ja tilanne paheni entisestään. Kyllä Auroraa sisuunnutti moinen, varsinkin kun oli itse aiheutettua. Eipäs siinä muu auttanut, kuin helliä kroppaansa palauttavilla viikoilla ja jättää hetkeksi huiskimiset isoilla painoilla. Nöyryys auttoi. Nyt Aurora onkin treeneissä ihan pitelemätön. 

Tulossa ovat aikas kiintoisat viikot, sillä dieetit eivät kuulemma ole toistensa kopioita. Ainakin aika tulee asettamaan omat haasteensa, sillä lähiviikot ovat työrintamalla aika jäätävät ja pari muutakin juttuja on järkättävänä. Kivoja juttuja toki, mutta Aurorallakin on vain 24 tuntia käytössä. Haaveilen tekeväni treenejä aamuisin, mutta se tietää heräämistä usein jo klo 4.40. Pikku Aurora painaakin päänsä kyllä sitten jo ennen kymppiä tyynyyn. Stressipeikkoa en silti ajatellut päästää tekemään pesäänsä elämääni. Ai mutta tänäänhän on offkauden viimeinen päivä ja mikäs ääni tuolta pakastimesta kuuluukaan? Ettei vaan olisi pakastettuna teinimurun tekemä korvapuusti, joka vienosti kuiskailee nimeäni. Haluaisi ressukka varmaan pois kylmästä lämpimään, siis pian talviunille menevän Auroraherkkupossun hellään huomaan. Lähdenpä tästä siis pullanpelastustehtäviin😎.

Pullantuoksuisin terkuin, Aurora

sunnuntai, 8. lokakuu 2017

Fitnessoppia ja opsin oikkuja

20171008_144651-1.jpg

Terveisiä Nordic Fitness Exposta Lahdesta! Takana on antoisa päivä rakastamani lajin parissa. Sain jakaa kisatunnelmia rakkaani kanssa ja tapasinpa päivän mittaan myös monta ystävääni lajin parista. Oli erittäin antoisaa seurata body fitnesskisoja näin yleisön näkökulmasta ja kerätä ideoita omaan esiintymiseen ensi keväänä. On todella tärkeää, että ottaa heti lavan haltuun ja napsauttaa poseeraukset kerrasta paikoilleen. Oli myös ilo huomata, että omat suosikit olivat tuomarienkin suosikkeja eli se, mitä itsestäänkin haluaisi irti, on ihan oikeaan suuntaan. Voi kuinka upealta näytänkään ensi huhtikuussa; muhkeat olkapäät, leveä selkä, reisien mahtavat lihakset kuoriutuneet laardien alta, piukan pyöreät pakarat ja tiukoista treeneistä on todisteena täydelliset vatsapalat...niin ja ne täydelliset poset ja esiintyminen...ja rapsakka kunto. No okei, hieman täytyy vielä hioa, ennen kuin Auroran vaaleanpunaisesta unelmasta tulee totta. Joten tiputtaudun pilvilinnastani ja suuntaan katseet vaikkapa ensi sunnuntaihin 15.10. Silloin on nimittäin paluu @letic Pro Teamiin Lahteen ja Janka Lehikoisen, Riitta Koukkarin ja Ville Loihurannan hyvään huomaan. Jätän nykyisen valmentajani Sari Papusen ja kiitän häntä hyvästä työstä. Ihan kuin olisi itsensä kanssa tehnyt töitä😂. Onpa hauskaa laittaa aivot narikkaan ja jatkaa uuteen kisakauteen oikeiden valmentajien hyppysissä💪💖.

Kaiken kaikkiaan syksy on alkanut oikein mukavasti; treenit sujuvat ja arjen jutut on toistaiseksi saanut sovitettua kohdilleen. Mutta työelämässä, siis opettajan työssä, olen useasti kokenut riittämättömyyden tunnetta. Uusi opetussuunnitelma asettaa meidät niin monien eri haasteiden eteen, että eivät tunnit päivässä riittäisi, jos niihin kaikkiin vastaisi. Pitää uudistaa arviointia ja suunnitella opiskelua monialaisesti ja käyttää monipuolisesti tietoteknisiä välineitä ja kaiken tämän päälle tulee aina uusia hoidettavia asioita ja vastattavia kyselyitä ja toki edelleen on olemassa se kaikki perustyö, mikä on tähänkin asti tehty. Väittäisin, että Auroraope on tehokas, mutta silti iskee välillä avuton olo. Oppilaatkin ovat kyseenalaistaneet monien muutosten ja projektien tarkoituksenmukaisuuden. Ihan niin kuin treenaamisessa, oikoteitä ei ole olemassa ja tulosta saavutetaan vain tekemällä perusjutut hyvin. Sen jälkeen voi hifistellä erikoistekniikoilla. Itse olen treeneissäni vasta tänä kesänä oppinut saamaan maksimitehon liikkeisiin. Se vaati aikaa ja harjoitusta. Opettajana olen monessa asiassa aika vanhanaikainen. En haluaisi luopua liitutaulusta (eikä oppilaatkaan😎) ja kyselen sanatkin usein kirjallisesti, koska silloin ne tulee treenattua ja sittenpä kelpaa tehdä suullisia harjoituksia, kun on sanoja,joilla kommunikoida. Vaan ehkä tässäkin-kuten treeneissä-pitää seurata kehittymistä ja tehdä sen mukaan tarvittavat muutokset. Tässä tarvitsee Aurora viisautta, sillä työstressi ja kisoihin valmistautuminen eivät sovi yhteen. Uskon kuitenkin, että fitnessharrastukseni myötä olen oppinut huolehtimaan jaksamisestani paremmin ja käyttämään pienetkin latautumisen hetket hyväkseni.

Mielessä siis kangastelee jo marraskuussa alkava uusi dieettikausi ja kisakausi. Odotan sitä jo kovasti, sillä siinä on jotakin puhdistavaa ja hienoa. Saa ihan luvalla riisua elämästä kaiken ylimääräisen härdellin ja keskittyä treeneihin, syömiseen (siihen vähäiseenkin) ja lepoon. Tuolla ajalla on myös hengellinen merkitys, yhteys Yläkertaan on askeettisemman arjen myötä tavallista vilkkaampi. Vaan vielä on Aurora-herkkupossulla aikaa vedellä herkkuja ja elellä hetki rennommin. Unelmissa olisi syödä Pyynikin näkötornin munkki, Hesburger-ateria ja tuore korvapuusti😉. Näistä haaveilin viime dieetillä, mutta vielä eivät ole Auroran masuun päätyneet. Eikä ole tarviskaan, sillä suurin nautintoni on yhä edelleen kaurapuuro voisimällä. Taitaa Auroralla olla tämä fitnessasenne jo selkäytimessä😃. Tosin teinimuruni tekemästä jätskiannoksesta en kyllä kieltäytyisi - runsaalla kermavaahdolla, kiitos😉!

Herkuista haaveilevin terkuin, Aurora

lauantai, 9. syyskuu 2017

Syystunnelmia

20170903_130501.jpg

Alkusyksyn tummentuneessa illassa katselen kynttilän hehkua, kuuntelen kakadun naksutusta ja tunnelmaa säestää yksi pörröinen Maine Coon-tyttö, joka kovasti toivoisi huudosta päätellen poikakisua vierailulle. Siskokisu nimittäin sai olla teiskolaiselle pojalle juhannusmorsiamena ja tulostakin syntyi, mutta valitettavasti heidän kisuvaavinsa oli liian pieni jäädäkseen henkiin😿. Kovasti toivoimme, että pentuja syntyisi enemmän ja olin orientoitunut pikkuisten hoitoon tänä syksynä. Synnytysviikon elimme hetki kerrallaan, öitäkään hädin tuskin nukkuen. Ja on sanomattakin selvää, että salitreenit eivät muutamaan päivään kuuluneet ohjelmistooni. Kun asiat oli saatu päätökseen ja tutkittu, että äitikisulla on kaikki hyvin, saatoin lähteä salille helpottunein mielin. Voi sitä iloa ja autuutta! Tuntui, että lihakseni ratkeavat riemusta ja kehoni suorastaan huutaa lisää painoja ja toistoja. Ai että olenko treeniaddikti? No juup, saatanpa hieman ollakin😎. Ja sen lisäksi kiitollinen siitä, että saan ja pystyn treenaamaan näin kun nyt. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Tuon hurjan viikon jälkeen menivät taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Katsoin Auroraa peilistä ja sanoin kuvalle, että äläpäs napise turhista. Paljon tärkeämpää on, että lepää riittävästi ja pitää syömiset pääasiallisesti kunnossa ja ennen kaikkea antaa stressipeikolle reilusti tukkapöllyä.

Olen tämän kesän valmentanut itse itseäni ja tulosta on mielestäni tullut ihan mukavasti. Kehonkoostumusmittauksen mukaan olen nyt lähes prikulleen samoissa mitoissa, kuin kaksi kuukautta ennen kisoja. Tosin kaloreita on 900 kcal enemmän, joten kiltti kroppani ymmärtää kuluttaa reippaasti saamansa kalorit. Palkkiona siitä annan sille joskus herkkujakin ja  koitan toteuttaa sen villit unelmat dieetin ajalta😂. Vaan alkaapa jo takaraivossa koputella ensi kevään kisalavat. Suunta on nyt hyvä, sillä treenipainot ovat kasvaneet ja tekniikka on parantunut. Teen tällä hetkellä joka toinen viikko pudotussarjan ennen varsinaista sarjaa ja joka toinen viikko suorat sarjat, joissa höysteenä supersarjoja. Joka viides viikko on palautusviikko kevyemmillä painoilla. Aikas jännittävää nähdä, miten Auroran lihaskullat tähän settiin vastaavat. Lisäbuustia hain myös kreatiinista, mutta kun se rontti tuo nestekamujakin tullessaan. Aurora ei tykkää. Mutta pullistelevista lihaksista Aurora kyllä tykkää, joten eiköhän sitä yhden kreatiinisetin verran voisi vielä ennen dieettiä nauttia.

Onhan tämän vähän sellaista ihmiskoetta, koska reaktiot ovat yksilöllisiä ja kropan muokkautumiseen vaikuttaa niin moni asia. Mutta ajattelen niin, että olen tässä kulkemassa pitkää tietä, jossa kisat ovat välietappeja. Rakastan treenaamista ja on kiehtovaa seurata, miten oma keho kehittyy. Kun oma näkemys hämärtyy, rakkaani kertovat kyllä totuuden. Tai kolme totuutta; veljeni mielestä putoan laihuuttani lauteiden väliin, äitini mielestä hyvältä näyttää ja teinimuruni taputtelee onnellisena pehmentynyttä herkkumasuani😀. Ja sydämeni valittu kannustaa minua väsymättä💕. Kaikki he kuitenkin näkevät sen, mikä minuakin peilistä katselee. Onnellisen Auroran, joka on oppinut rakastamaan kroppaansa juuri sellaisena kuin se on. Tässä kohtaa karkkipussini vieressä vatsatreeniään tekevä teinimuruni naurahti. No okei, rakastan kroppaani useimmiten ja ainakin haluan huolehtia siitä niin hyvin, että voin vielä kasikymppisenä kirmata Fressi Sykkeelle ja ammentaa elooni liikunnasta iloa ja energiaa!