maanantai, 11. marraskuu 2019

Kiristelyä kiireen keskellä

20191111_174015.jpg

Tiedättekö sen tunteen, kun perjantain koittaessa ei enää muista mitä maanantaina teki? Pitää ihan tosissaan pinnistellä, että mieleen palautuu yksityiskohtia menneiltä päiviltä. Se on aika karu tunne ja kertoo aivan liian hektisestä elämästä. Onneksi kirjoitan päiväkirjaa, niin sieltä voi hataramieli Aurora tsekata viikon puuhastelut. Kuvaavaa on, että aloitin tämän blogitekstin naputtelun yli viikko sitten ja nyt vasta ehdin uudestaan tämän lempipuuhani ääreen. Toisaalta jos olisin julkaissut Auroran aatoksia viikko sitten, olisi jäänyt kirjoittamatta viime maanantaista. Oli nimittäin minulle terveellinen muistutus siitä, kuinka suuri lahja ilo on.

Tämä syksy on pitänyt mukanaan niin monta päällekkäistä projektia, että hädin tuskin pysyivät langat Auroran kätösissä. Aivokapasiteetti teki ylitöitä ja yritti pitää mielessään kaikki isot ja pienet viilaukset, siinä ihme kyllä jotenkin onnistuen. Sain pari isoa projektia taannoin päätökseen ja sain palata tavallisempaan arkeen, joka sekin on hyvin puuhakasta. Myös viikonloput ovat jotenkin täyttyneet ja aikaa olla paikallaan on ollut liian vähän. Viikko sitten pakkasin sunnuntai-iltana tutusti salikassini aamuviiden treenejä varten, mittasin protskut ja tein eväät valmiiksi. Normaalisti odottelen suht innokkaasti uuden viikon salisettiä, mutta nyt ajatus salista tuntui jopa vastenmieliseltä. Päätin, että siirrän aamutreenit iltapäivään, silloin olisi myös aikaa. Vaan eipä ne energiat päivän mittaan kohonneet, vaan aivan kaikki tuntui vastenmieliseltä. Olisin mieluiten vetänyt peiton korviin ja sulkeutunut ulkomaailmasta. Tuntui kuin kaikki muut maailmassa olisivat olleet iloisia ja hyväntuulisia ja nauttivan elämästään. Rakas treenikassini katsoi minua surullisena auton takapenkiltä, kuin olisin pettänyt sen. Iltapäivään tuli vielä lisäksi aikataulullisia säätöjä ja paljon odottamani iltapäivän kahvihetkikin venähti luvattomaan pitkään. Kun vihdoin sain olla hämärtyvässä marraskuun iltapäivässä kynttilän valossa ja hiljaisuudessa, tunsin voimieni hiljakseen palaavan - ja ilon ja rauhan. Sain myös viettää hyvän keskusteluhetken Taivaan Iskän kanssa. Seuraavana aamuna suorastaan kirmasin salille ja sydän onnesta pamppaillen kuritin rautaa entiseen malliin. Olin niin onnellinen, että sain olla taas oma itseni ja ilo oli palannut elämääni. Jotain kuitenkin jäi itämään mieleeni maanantain masisfiiliksistä. Ensinnäkin se kertoi ylikuormituksesta, johon minun olisi pitänyt ja pitää reagoida. Se kertoo siitä, että minulle ominainen positiivisuus ja energisyys ei ole itsestäänselvyys, se on lahja. Sitä pitää arvostaa ja sitä pitää huoltaa ja hoivata. Toisaalta pitää uskaltaa olla väsynyt ja alakuloinen, mutta ei antaa sille valtaa. On myös hyvä muistaa, että pidempiä aikoja mielen mustassa viettävät eivät todellakaan ole sitä valinneet ja se ei ole ihan helppoa vaan "ottaa itseään niskasta kiinni". Onneksi Aurora sai onnensa takaisin, mutta valitettavasti tiukka työtahti on vaikuttanut myös treeneihin. Kaiholla muistelen kesän leppoista aikataulua ja kiireettömiä salihetkiä. Hiljaisuus ja irtiotto ihmismassoista on minulle elintärkeää, kuten olen monesti todennut. Siksi aamuviiden treenitkin toimivat niin hyvin💪

20191111_174314.jpg

Tämän hulinan keskellä aloitin valmistautumisen kevään kisoihinkin. Sain viettää inspiroivan fitness-viikonlopun ystäväni Minnan luona; kävimme Fitness Expossa ja treenasimme ja posetimme yhdessä - ja nautimme viimeisistä offkauden herkuista. On mahtavaa kulkea jälleen yhtä matkaa, Minnan kanssa kuljimme aikanaan yhdessä ensimmäisen kisamatkamme vuonna 2017. Nyt Auroran tie kulkee jo neljänsiä kisoja kohti. Aika uskomatonta ja hienoa, että tämä fitnessliekki saa edelleen palaa voimakkaasti. Tällä kertaa minulla on hyvin seesteinen olo kevään suhteen. Lihasta on tullut lisää ja se onkin hieno juttu, kun tässä itsekseen on kisojen jälkeen treeninsä suunnitellut. Ensimmäisen dieettiviikon myötä painoa tippui 3,2kg...vaan siihen se sitten jumittuikin. Painovaihtelu viikossa voi hyvinkin olla kilon verran ja se on erilaista kuin ennen, siis isot painovaihtelut. Painoa on tällä hetkellä pari kiloa enemmän kuin vuosi sitten ja painotavoite on alhaisempi kuin viime keväänä. Pieni laskutoimitus kertoo, että Aurora saa tuijotella kuluvan talven mittaan vain pikkuruisia puuroannoksia ja aamut alkavat aerobisilla tassutteluilla jo varhaisessa vaiheessa. Tämän lisäksi jalkoja hapottavat hiitit antavat kyytiä aineenvaihduntaan ja tuloksena on toivottavasti rapsakampi Aurora. Epäilen, että ihan helposti ei nämä hötöt tällä kertaa lähde, mutta sehän nähdään. Nyt on vähän eri keinot käytössä ja tehoiskuja teen jo varhain. Poseeraus tulee myös olemaan paremmalla tasolla, koska olen nyt panostanut sillä saralla yksityistunteihin. Se tuo itsevarmuutta ja tekee poseerauksesta paljon hauskempaa. Monta rautaa on tulessa Auroralla. Kaikkia kun tekee vähän kerrallaan määrätietoisesti eteenpäin, niin jossain kohtaa on tuloksiakin nähtävissä. Huomenna kutsuu taas salimaailma ja siihen päälle puuhakas päivä. Täytynee siis mennä tankkaamaan ja tehdä vielä jotakin mieltä rentouttavaa rakkaan lukiolaismurun kanssa. Jospa huomennakin maailmalle saisi hymyillä onnellinen Aurora💜.

Marraskuisin terkuin, Aurora

sunnuntai, 22. syyskuu 2019

Arjen palapeliä ja open arkea

20190922_000004.jpg

Missä välissä tuli syksy? Ihan juurihan istuin loppukesän auringossa viimeisiä lomapäiviä viettäen. Silloin tuntui olevan ikuisuus lokakuun alkuun ja syyslomaan  - puhumattakaan kulman takana häämöttävästä uudesta kiristelykaudesta. Mitäpä kuuluu Auroralle? Ihan hyvää, paitsi että tänä syksynä on hyvinkin usein tullut aivojen muistikapasiteetti täyteen. Siis ei vaan ole joka hetki pystynyt prosessoimaan alati muuttuvia aikatauluja, kokouksia joka puolella, yli sataa uutta oppilasta, tuntien tuhansia eri alkamisaikoja, sähköpostitulvaa, palautettavia lomakkeita, työryhmiä...jossain välissä suunnittelee oppitunnit ja koittaa pitää mielessä opetussuunnitelman vaatimukset ja oppilaiden erilaiset tarpeet ja yrittää vielä pysyä kärryillä eri opetusryhmien mahdollisissa poikkeusaikatauluissa. Juu, aika moneen saa venyä opettaja nykypäivänä. Olen saksan ja ruotsin opettajana yhtenäiskoulussa ja opetan tällä hetkellä oppilaita esikoulusta ysiluokkaan. Kuljen kolmen eri koulutalon välillä, joissa kaikissa on eri aikataulut. Oman haasteensa tuo myös hyvinkin eritasoinen tekninen varustus eri luokissa. Aina ei suinkaan ole takeita toimivasta videotykistä, jos sellainen ylipäänsä on ja tämä tarkoittaa, että kaikki materiaali pitää olla myös paperiversiona näytettäväksi. Toki jos taululle ei saa mitään heijastettua, pitää kuvat laittaa kiertämään ja omin pikku kätösin kirjoitella taululle tekstit. Digiloikka ei ihan tainnut mennä putkeen...Onneksi Aurora on luovuudella varustettu ja työni hauskimpia hetkiä onkin tällä hetkellä kielikasvatustunnit pikkuisten kanssa. Tältä syksyltä on jäänyt mieleen yksikin kerta, kun istahdin eskariluokassa liikennematolle, nappasin pikkuautoja käteeni ja treenasimme numeroita saksaksi. Kohta jo pyyhälsin eteenpäin opettamaan ysiluokkalaisille ruotsia; siinä onkin ihan erilaiset panokset, kun pitäisi yhden viikkotunnin aikana varustaa murut lukiota ja muita jatko-opintoja varten. Kaikkien järkihän sen sanoo, että ei kielitaito kehity opiskelemalla 45 minuuttia viikossa. Siis edellyttäen, että tunti pidetään. Sen paikalla saattaa olla monialaisia opintokokonaisuuksia, vierailuja, pakollisia kyselyitä, erilaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta minkäs teet, ei voi kuin yrittää parhaansa ja tsempata oppilaitakin tekemään niin.

Tänä syksynä on tullut aika usein sellainen olo, että opettajan työ on yhtä sirkusta. Meidän arkemme täyttyy erinäisistä työryhmistä ja täytettäviä lomakkeita pukkaa joka suunnalta. Vanhemmatkin haluaisivat ajantasaista tietoa lapsensa edistymisestä ja olisi ensiarvoisen tärkeää, että ehtisi kohtaamaan jokaisen oppilaan yksilönä ja syntyisi opetussuhde, jossa oppilaan toiveet ja tarpeet tulisivat esiin ja ne ehtisi huomioimaan. Aineenopettaja näkee opetusryhmäänsä 1-4 kertaa viikossa, useimmiten 2 kertaa ja ryhmäkoon ollessa 25 ei kovin paljon aikaa jää kohtaamiselle, kun opettaakin pitäisi. Jos luokassa vielä sattuu olemaan hieman vilkkaampia tapauksia, niin opella pitää olla silmät selässäkin ja keskustelut on käytävä luokassa, koska porukkaa ei voi jättää vartioimatta. Monesti kuulee ihmeteltävän viikottaisten opetustuntiemme määrää ja arvellaan, että open palkkapussiin napsahtavat eurot liian helpolla. Ihanko tosi? Kumpi on kuluttavampaa; keskittyä yhteen asiaan kerrallaan vai joutua hajoittamaan huomiokykynsä useaan suuntaan? No nyt joku miettii, että saattehan te välkät viettää kaffeekupposen ääressä. Saadaan, jos ei ole yhtä lukuisista välituntivalvonnoista tai helmi-reissuvihkoon merkintöjen tekemistä, poissaolojen selvittämistä, sähköpostien lukemista tai muita juoksevia asioita. Ai niin se meidän varsinainen työ - se opetus - mihin se jäi? Kylläpäs Aurora nyt innostuikin tilittämään! Tuntuu vaan niin älyttömältä, että meidän työmme on ängetty täyteen kaikkea ylimääräistä ja ei ihan oikeasti jää enää entisellä tavalla voimia opetuksen kehittämiseen ja aikaa oppilaiden kohtaamiseen. Se harmittaa minua. Huomion keskipisteessä pitäisi olla oppilaiden! Ei ole ihme, että opettajia uupuu. Veikkaisin, että aika monen muun alan edustajalla on nykypäivänä ihan samanlaiset mietteet. 

Mistä sitten moinen tilitys, Aurora? No tosiasia on se, että olemme kokonaisuus ja kuormittava työtilanne vaikuttaa olennaisesti myös treeneihin. Ja sehän kiukuttaa, kun kesken lihasten kasvatusten ponnahtaa työasiat mieleen. Ei kiva. Ja olipa tässä taannoin sellainenkin harvinainen tilanne, että ei huvittanut treeni. Ei yhtään - ei tänään eikä huomenna. Se oli ihan karmea tunne, koska rakastan treenaamista. Toki tein treenit täysillä periksi antamatta, mutta se lempeä Aurora onneksi puhui minulle järkeä. Vaikka rakastan treenaamista, rakastan työtäni kaikkine vivahteineen ja vaatimuksineen, rakastan tehtäviäni Tuomasmessussa ja lauluharrastustani...liika on silti liikaa, kun kaiken tekee kerralla. Kaikkeen tähän tulikin sopivasti tauko työmatkan muodossa ja sen myötä tietyt arjen suoritteet jäivät hetkeksi pois. Annoin itselleni luvan syödä ihan vapaasti, elin ihan antifitnesselämää. Näköjään Aurora tarvitsi sitä. Ei siis mitään puolittaista relaamista, vaan ihan täysin ja oikeasti. Totta on, että fitness on elämäntapa ja offkaudellakin on elettävä siististi ja pidettävä ruokailut hallinnassa. Se kuuluu lajiin ja minulle se on kyllä ihan luonnollistakin, mutta huomaamatta päätyy miettimään välillä liikaakin syömisiään. No nyt tauko siis auttoi ja tällä hetkellä mennään treenikauden huippua, eipä ole ikinä Aurora tällaisia painoja liikutellutkaan. Jee! Tosin painoakin on tullut, lihasta toivon mukaan - se jää nähtäväksi. Ajatukset ovat siis jo ensi keväässä ja tulevassa talvessa. Tavoitteeni on saada jalatkin tänä vuonna rapsakaksi ja se vaatii muutaman lisäkikkailun treeneihin ja ruokavalioon. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi valmentajani Auroran kanssa😂. No onneksi en sentään ihan yksin tätä tietä joudu kulkemaan, sillä Riitta Koukkari on lupautunut edelleen luotsaamaan minua valitsemallani fitnesstiellä. 

Kaunis syysaurinko houkuttelee ulkoilemaan ja edessä on ihania sunnuntaihetkiä rakkaitteni kanssa. Olisiko hienompaa? Eilenkin oli superkiva shoppailupäivä lukiolaismuruni kanssa ja hetket kruunasi hänen tarjoamansa Arnolds-munkki. Yhteiset herkutteluhetket on ihan parasta - ja monet muut jaetut arjen hetket💕. Niillä jaksan uuteen viikkoon, oli se kuinka kiireinen tahansa. 

Syyskuun aurinkoterveisin, Aurora

tiistai, 6. elokuu 2019

Auroran onnea 3 vuotta

20190713_133307%281%29.jpg

Tasan kolme vuotta näpyttelin suuren jännityksen vallassa viimeisiä rivejä ihan ensimmäiseen blogitekstiini. Oli se jännittävää seurata, josko joku sivuilleni eksyisi. Kyllä vain ja ensimmäinen sadan sivunäytön ylitys tuntui ihan uskomattomalta. Tarkoitukseni oli kirjoitella tällaisen fitnesstyttösen matkasta vain kisakevääseen 2017, mutta niinpä se Aurora onni on saanut kuukausi toisen jälkeen jatkoa. Tällä hetkellä sivunäytöt ovat kuukaudessa reilusti yli 1000 ja mikäs sen onnellisemmaksi voikaan tehdä; rakastan blogini kirjoittamista ja minulla on lukijoita, joille sitä kirjoittaa! Näkisittepä kiitollisen hymyni tällä hetkellä! Melkein pitäisi juhlajätskit kaivaa pakastimesta, vai mitä? Tänään alkoivat työt, mutta eipäs haittaa. On nimittäin tämä kesäaika kulunut syöden, nukkuen ja treenaten. Juuri niin kuin suunnittelin. Siinä ohessa olen toki viettänyt aikaa rakkaideni ja ystävieni kera ja pientä kotimaan matkailuakin olen harrastanut. Kuluneen kesän aikana on suustani kuulunut harvinaisia repliikkejä viitaten ohjelmattomuuteen ja kiireettömyyteen. Siis mitä ihmettä? Onko duracellauroran patterit simahtaneet lopullisesti vai yltiöpäinen herkkumäärä saanut laiskottelupossukan esiin? Ei suinkaan! Otin vain kiinni elämän tarjoamasta mahdollisuudesta. Olen tänä kesänä ollut harvinaisen paljon kotona itsekseni. Lukiolaismuruni on ollut paljon menossa ja minulla on ensimmäistä kertaa lähes kahdeksaantoista vuoteen ollut aikaa vain itselleni. On ollut vain Aurora - siis kuka itse asiassa on Aurora? Ja mitä Auroralle kuuluu? Mitä Aurora haluaa elämältä ja mitä halusi silloin joskus...kauan sitten? On ollut hassun haikea tunne. Tämä kesä on ollut tärkeää matkaa itseeni ja antanut uudenlaisen levollisuuden mieleeni ja samalla äärimmäisen tyhjyyden tunteen. Suuren rakkauden kaverina kulkee aina pelko sen menettämisestä. Toisaalta Radio Deissä todettiin juuri tänään, että suuressa Rakkaudessa ei ole pelkoa. Joten päätän opetella olemaan pelkäämättä ja murehtimatta, kyllä ne siivet kantavat ja Taivaan Isä suojelee. Siinäpä se, uskaltaa luottaa ja antaa siten rakkauden kasvaa täydeksi. Levollisuus? Sekin on Auroran sydämessä ja siitä johtuen tuntuu, että saattaa olla hetkeksi energiaa töihinkin ja mikä tärkeintä, olen erittäin luova ja idearikas tällä hetkellä. Jopa niin, että olen tehnyt syksyn työsuunnitelmiakin jo kesän aikana valmiiksi. Jipii! Tämän balanssin kun saisin säilytettyä. Taitaa kuitenkin arki taas vyöryä päälle hyökyaallon lailla ja haudata alleen kesän kauniit luovuuskukat. Paitsi jos en annakaan sen olla ilkimys, vaan teen siitä kiltin kultapossun täynnä onnen pirskahduksia? Hei ei saa nauraa! Juuri lomalta palanneena saa vielä uskoa ihmeisiin...

Olen tänä kesänä lukenut myös paljon, lähinnä ravintotietouteen liittyvää kirjallisuutta. Syö rasvaa, älä syö rasvaa, syö hiilareita, ei hiilareita...toinen toistaan vakuuttavampia näkökulmia. Löytyikö tyhjentävä vastaus? No ei, mutta Aurora kun on elävä ihmiskoe, niin iltapäivän riisikakut (juup, styroksi on hyvää...) vaihdoin hyviä rasvoja täynnä olevaan siemenleipään. Päälle banaaninsiivuja, sitäkin vain puolikas kokonaisen sijaan. Ideana oli vähentää nopeasti insuliinia nostavia hiilihydraatteja ja varmistaa hyvän rasvan määrä. Toki vanhana kalorivelhona olen näistäkin ravintoarvot laskenut, ei sitä ihan pellossa eletä! Sämpylät leivon itse pelkästä kaurasta ja kevyttuotteet ja makeutusaineet ovat saaneet jäädä ne vähäisetkin. Noin pääsääntöisesti ainakin. Ja miten tämä on vaikuttanut? Vatsani tykkää, erittäin paljon. Jotain tein siis oikein. Ja jos Aurora ei ole ehtinyt siemenleipää pyöräyttää ja styroksilaatat ovat jälleen hiipineet banaanisiivujen alle useammankin kerran, sen kyllä huomaa. Tosin treenaava ihminen kuluttaa paljon ja hänen elimistönsä sietää nopeita hiilihydraatteja eri tavalla, elimistön insuliinitaso ei nouse niin voimakkaasti. Fitnessruokavaliossahan on perinteisesti pidetty kilpailukauden ulkopuolella hiilihydraatit korkealla ja rasvat noin grammassa painokiloa kohden. Näin kunto säilyy siistinä ja työmäärä dieetillä kohtuullisena. Jatkanen sillä linjalla siis, mutta pienin rasvaviilauksin. Hiilareista kun puhutaan, niin kasviksista suositellaan maan päällä kasvavia, kuten kesäkurpitsaa, kaaleja ja sieniä. Maan alla olevia pitäisi nauttia kohtuullisemmin tärkkelysmäärän vuoksi. Näiden ruokakirjojen kautta minusta ja lukiolaismurustani on tullut oikein sokerihaukkoja. Arvatkaa, tykkääkö lähipiirimme. Se pakettien syynäys ja tietävä katse. Moni ruoka on kun on huomaamatta sokerilla kyllästettyä niiden lisäaineiden lisäksi. Se vain piilotetaan moninaisten nimien taakse. Mutta ei stressiä hei! Jos pyrkii pienin askelin mahdollisimman puhtaaseen ruokaan ja vaivautuu seisomaan hellan ääressä, niin voi oikein hyvällä omallatunnolla heittäytyä aina välillä herkkulandiaan ja pakastepizzojen paratiisiin. Paratiisista puheen ollen, käväisin todellisessa euforiakeitaassa M-Bakeryn kakkubuffetissa Tampereen Kauppahallissa. Vaikka syön suht vähän makiaa, niin suussa sulavat kakunpalat periaatteella syö niin paljon, että napa rouskuu eivät saa Auroraa kieltäytymään. Noup! Kuusi palaa meni helposti. Toki olin vetänyt kovan treenin alle ja näin tuli todistettua se, että kovaa treenaava kestää jopa näin rajut insuliininousut. Ja kummallisinta oli se, että aineenvaihdunta sai siivet. Tällaisen setin voi kerran vuodessa nauttia tai kerran vuodenajassa tai kerran kuussa tai - no jos edes kerran vielä ennen dieetin alkua? Haluaako joku toinen kakkuahmatti kaverikseni? 

20190806_201928.jpg

Nyt on aika kuitenkin hieman siistiä kuntoa ja jättää muutamaksi viikoksi kaikki ylimääräinen ruokavaliosta pois. Ajattelin mennä muutaman syksyllä kisaavan kaunottaren kanssa Fitnessurheiluliiton järjestämiin harjoituskisoihin Vierumäellä elokuussa. Tilaisuudessa saa palautetta poseerauksistaan ja esiintymisestä, se olisi tärkeää tietoa minulle ensi kevättä silmällä pitäen. Toki olen tällainen pehmoisen lihaksikas fitnesstyttönen tällä hetkellä, mutta se on vain terveyden merkki. Riittävästi polttoainetta tietää lisää lihasta ja lihas polttaa rasvaa ja kulutus kasvaa. Se on minun taktiikkani tällä offilla. Niin ottaisinko sen juhlajäätelön pakastimesta? Taidan ottaa sen sijaan kunnon iltapalan ja jätän herkkuhetken yhteiseen iltaan lukiolaismuruni kanssa, kunhan tuon joskus saan kotiin kanssani. Jätskin kera nautimme jakson vanhaa kunnon Lemmenlaivaa tai uutta lempparisarjaamme Crownia. Arjen pieniä iloja, niistä koostuu Auroran onni.

Kauniissa elokuisessa illassa teille haliterkkuja lähettää Aurora 

(ja nämä halit on höystetty runsailla kissankarvoille, sillä näppäimistöllä lepää nuoren kissamiehen supertuuhea häntä...)

keskiviikko, 3. heinäkuu 2019

Myrskyn Sankarit osa 1: Tiina Ikävalko

20190701_233137.jpg

Elämä kuljettaa meitä kaikkia välillä myrskyihin ja silloin punnitaan meidän todelliset voimavaramme. Mistä löydämme valon ja vahvuuden jatkaa tietämme eteenpäin, vaikka edessä ei näkyisi kuin karikkoja ja loputonta taistelua? Miten löydämme uskon siihen, että jonain päivänä saamme taas purjehtia poutapilvien alla? Tämän sankaritarinan myötä aloitan blogissani uuden juttusarjan, jossa kerron selviytyjien tarinoita. Nämä olkoon meille vahvistukseksi ja voimaksi silloin, kun itse olemme myrskyjen keskellä. 

Tiina Ikävalkon tie on kulkenut Body fitness-mestaruudesta äärirankkoihin syöpähoitoihin ja niiden jälkeen uuteen, valoisampaan päivään. Tutustuin tähän Wonder Womaniin keväällä 2017 valmistautuessamme ensimmäisiin kisoihimme. Kuinka fitnessharrastus auttoi syöpätaisteluissa ja millä keinoilla Tiina selvisi elämänsä rankimmista kuukausista? 

IMG-20190626-WA0005.jpg

On huhtikuun 22. päivä vuonna 2017 ja Helsingin Kulttuuritalon lavalla tuulettaa pokaali kädessä tuore Body Fitness masters 45-sarjan suomen mestari. Tiina Ikävalko on heti ensimmäisissä kisoissaan saavuttanut unelmansa voitosta.

Miltä sinusta tuolla hetkellä tuntui?

💜 Olin tuolla hetkellä täysin yllättynyt voitostani ja tuo hetki tuntuu vieläkin aivan uskomattomalta! Nautin kilpailutilanteesta täysillä ja yleisön kannustushuudot saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin ihoani. Olin saanut tutustua kisamatkani aikana moneen uuteen, ihanaan ihmiseen, kuten tiimisiskoihini Minna Hottiin, Laura Laineeseen ja sinuun sekä tiimini valmentajiin Janka Lehikoiseen ja Ville Loihurantaan. Puhumattakaan omasta valmentajastani Elina Matilaisesta. Olin saanut kokea todella hienon elämänvaiheen ja varmaan juuri tuosta syystä en kisatilanteessa jännittänytkään. 

Millaisen tien olit kulkenut ennen tuota voitokasta hetkeä? Kuinka pitkään olit treenannut ja mitä kaikkea projekti vaati?

💜Aloitin päämäärätietoisen valmentautumisen kisoihin 3 vuotta aiemmin Elinan tekemien tarkkojen treeni- ja ruokavalio-ohjelmien myötä. Ensin oli tarkoitus katsoa, mihin rahkeet riittävät, mutta kisaprepin edistyessä tuli realistiseksi myös finaalipaikka. Kipinä kisaamiseen oli minulla olemassa jo aiemman kestävyysurheilutaustani myötä. Kisakeväänä kävin myös säännöllisesti Suski Mantilan ja Jutta Valtosen poseeraustreeneissä. Tarkkaan suunniteltu valmistautuminen takasi sen, että pystyin nauttimaan kisamatkasta loppuun asti tiukasta dieetistä huolimatta. 

Huikea kilpailudebyyttisi sai jatkoa, kun pääsit vielä edustamaan Suomea EM-kisoihin Santa Susannaan Espanjaan. Mitä tuo edustuspaikka sinulle merkitsi? Millaiset suunnitelmat sinulla oli kilpailu-urasi jatkon suhteen?

💜Suomen edustaminen oli suuri kunnia ja jälleen uusi hieno kokemus. Sijoitukseni oli 11. Reissu oli todella hauska upeassa porukassa ja olin jo tuolloin päättänyt jatkaa kilpailu-uraani keväällä 2019 välivuoden jälkeen.

Tiinan%20voittotuuletus.jpg

Polullesi oli kuitenkin säädetty suurempia haasteita. Huhtikuussa 2018 taistelusi käytiin aivan toisilla areenoilla. Mitä tapahtui?

💜Marraskuussa 2017 aloin tuntea epämääräisiä oireita ja joulukuun alussa kävin lääkärissä. Mitään ei löytynyt, joten työnsin koko asian mielestäni, kunnes helmikuussa sain kammottavan kipukohtauksen. Se kuitenkin meni ohi ja jatkoin elämääni entiseen malliin, kunnen miesystäväni Tuomas lopulta pakotti minut tutkimuksiin. Selvisi, että kipukohtauksen takana oli revennyt syöpäkasvain! Silloin muistin voittoni jälkeen lehteen antamani haastattelun viimeiset sanat; jatkan kilpailemista, jos vain pysyn terveenä.

Elämäsi kääntyi hetkessä päälaelleen ja arjen rutiinit muuttuivat täysin. Millaisia ajatuksia kävit läpi ensishokista selvittyäsi?

💜Minua tutki yhteensä 15 eri lääkäriä js tilanne oli kaikkien mielestä eriskummallinen. Diagnoosit vaihtelivat kuoleman tuomiosta hyvänlaatuiseen kasvaimeen ja tämä epätietoisuus oli hyvin raskasta. Pahimpana aikana katselin pöydän ääressä iltapalalla istuvaa lastani ja mietin, mahdanko nähdä hänen kasvavan aikuiseksi. Lopulta diagnoosiksi varmistui erittäin harvinainen pahanlaatuinen kasvain, joka on siinä mielessä kiltti kumppani, että kasvaa hitaasti eikä lähetä etäpesäkkeitä - mutta toisaalta on ärhäkkä uusiutumaan vaikka 30 vuoden päästä. Koskaan en siis ole siltä turvassa. Tapauksia on vuositasolla vähän ja hoitokin on siksi keskitetty Helsinkiin. Oli todella raskasta kertoa tästä tilanteesta läheisilleen.

Millä tavalla sinun sairauttasi hoidettiin? Mitä kaikkea jouduit käymään läpi nujertaaksesi syövän?

💜Kasvaimeni saatiin kokonaan pois 5.4.2018 tehdyssä pitkäkestoisessa leikkauksessa. Kasvain oli kuitenkin ehtinyt revetä ja siksi piti varmistaa, että jokainen syöpäsolu saadaan varmasti hengiltä. Niinpä 8.5.2018 aloitettiin Helsingin syöpäsairaalassa monen kuukauden sytostaattihoidot, jotka olivat kuulemma raskaimmat, mitä HUS:ssa on tarjolla. Onneksi olin treenannut itseni niin hyvään kuntoon kevään 2019 kisoja silmällä pitäen, että kestin nuo hoidot. Ja hurjat hoidot olivatkin: kolmen solumyrkyn yhdistelmä suoneen 21 vrk:n sykleissä, 5 peräkkäistä päivää 6 tuntia kerrallaan ja sen jälkeen vielä kahden seuraavan viikon tiistaina. Näitä syklejä tuli kaikkiaan kuusi, joten hoidot kestivät syyskuuhun asti.

Tiina%20ilman%20hiuksia.jpg

Viime kesän me muut saimme nauttia helteestä, mutta sinun elämäsi oli kaukana nautinnosta. Miten nuo hoidot vaikuttivat vointiisi ja miten ihmeessä sait voimaa taistella hetkestä toiseen?

💜Pahimmillaan olo oli kuin Tuntemattoman sotilaan Lehdolla, joka makaa kuolettavasti haavoittuneena ja huutaa: "Tähdätkää alemmas, ettekö te saa henkeä pois...!".Joka ikinen karva kulmia ja ripsiä myöten lähti, kynnet irtosivat ja hermovaurioiden takia jalkapohjat ja kädet olivat niin kipeät, että en pystynyt kävelemään, enkä myöskään tarttumaan mihinkään. Hellekesä ei auttanut pahoinvoiintiin ja tukalaan oloon, vaikka niitä varsin tehokkaasti yritettiin lääkitä. Hoitojen loppuvaiheessa ilmastoimattoman sairaalan osasto oli kuin sauna ja oloni oli niin hirveä, että itkin! Syöpäosaston hoitajat ovat kyllä ihan supernaisia. He tekevät raskasta työtä vaativissa olosuhteissa suurella sydämellä! Ja erityiskiitoksen ansaitsee rakkaani Tuomas, joka kuljetti minua hoitoihin ja välillä melkein kantoi selässään, kun minun voimani loppuivat.

Millä tavalla fitnessharrastuksestasi oli hyötyä taistelussasi syöpää vastaan?

💜Se, miten hyvin nuo infernaaliset hoidot kestin, herätti suurta ihmetystä. Siitä saan kiittää kovaa kuntoani. Kävin hoitojenkin aikana salilla, toki treenien intensiteetti oli enemmän satujumppaa, mutta henkisesti se antoi minulle paljon. Se oli kuin ankkuri, joka piti minut kiinni elämässä ja muistutti, että on muutakin, kuin päivästä toiseen tiputettavat solumyrkyt. Valmentajani Elina teki minulle saliohjelman, niin että pystyin sitä toteuttamaan, minua rohkaisten ja kuunnellen. Helsingissä ollessani rakkaani Tuomas kannusti minua kerta toisensa jälkeen mukaansa salille, vaikka kiukkuni sairautta kohtaan purkautuikin raivonpuuskina häntä kohtaan. Mutta treenien jälkeen tuntui aina, että elämä voittaa sittenkin! Sain voimaharjoittelusta apua myös hormonaaliseen aineenvaihduntaan. Se lisää testosteronin eritystä jonkin verran myös naisilla ja tuo hormoni on yksi tärkeimpiä yleisessä hyvinvoinnissa, jaksamisessa ja jopa kudosvaurioiden paranemisessa. Kaikki seikkoja, joilla on merkitystä pitkän sytostaattikuurin aikana.

Mikä taistelussasi oli rankinta ja mikä oli vaikeinta hyväksyä?

💜Raskainta oli suru ja huoli, jonka jouduin tuottamaan läheisilleni. Olisin heidät mieluusti tältä säästänyt. Vaikeinta oli hyväksyä se, että sairastuin. Minä, terveellisten elämäntapojen malliesimerkki!

Sinä selvisit läpi äärettömän rankasta elämänvaiheesta. Mitä haluaisit sanoa heille, jotka tällä hetkellä syystä tai toisesta seisovat suuren tuntemattoman edessä ja yrittävät löytää edes hitusen elämänjanoa pystyäkseen jatkamaan?

💜Toivoa ei koskaan saa menettää ja ihmismieli on siitä kummallinen, että toivon kipinät onnistuu löytämään varsin pienistä ja muille ehkä merkityksettömistä asioista. Ja neuvoisin puhumaan, vaikka asia onkin raskas, sillä se keventää omaa taakkaa. Sain asiasta avoimesti puhuttuani valtavasti tsemppiviestejä ja tukea ystäviltä läheltä ja kaukaa. Ne kannattelivat minua vaikeina hetkinä. Omille rakkaille ja läheisille saa näyttää heikkoutensa, aina ei tarvitse olla vahva. Mutta toisaalta myös uhriutuminen ja surkuttelu ei auta eteenpäin! Verestäni mitattavat taudin uusiutumista osoittavat merkkiaineet ovat osoittaneet hieman kohoamisen merkkejä, mutta aion edelleen olla toiveikas ja taistella, mikäli syöpä päättää uusiutua!

IMG-20190626-WA0002.jpg

Olet pystynyt palaamaan takaisin työhösi käsikirurgina, mutta hoidot jättivät elimistöösi jälkensä hermovaurioiden myötä. Tällä hetkellä elämäsi on palannut entisiin uomiinsa, vai onko? Mistä asioista kumpuaa onnellisuutesi tänä päivänä?

💜Jostain luin, että ihminen ei ymmärrä mitä hänellä on, ennen kuin on menettämässä sen. Niin minullekin kävi. Jollain tavalla näen kaiken nyt selvemmin, kuin ennen sairastumistani: mitkä asiat ja ihmiset ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, ketkä pysyivät rinnallani läpi vaikean ajan, mistä saan iloa ja tekee minut onnelliseksi. Näen myös, mikä on turhaa painolastia. Olen oppinut arvostamaan yksinkertaisia asioita ja tavallista arkea, niin kliseiseltä, kuin se kuulostaakin, ihan vain siksi, että saan elää. Kun päivääni mahtuu lyhyitä hetkiä ilman kipua tai treeni kulkee tai saan olla rakkaan tyttäreni Lauran tai äitini seurassa, en voisi olla onnellisempi! Enkä voi koskaan sanoin kuvata sitä rakkautta ja kiitollisuutta, mitä tunnen elämäni miestä Tuomasta kohtaan, kun hän ihan ensimmäisestä tietokonekuvauksesta asti kulki koko pitkän ja raskaan matkan vierelläni koskaan valittamatta, koskaan näyttämättä minulle pelkoaan tai väsymystään ja oli tukenani.

Kiitos, Tiina, että jaoit kanssamme tämän uskomattoman kokemuksen. Kun rukoilin puolestasi, näin meidät ajatuksissani taistelemassa suurena rintamana puolestasi. Ja sinä sankarinainen johtamassa joukkoja täynnä valoa ja taistelutahtoa! Tulet olemaan minulle ja monelle muulle esikuvana silloin, kun tekisi mieli valittaa pienistä tai antaa periksi. Ajattelen silloin sinun antamaasi esimerkkiä, rakas ystäväni Wonder Woman💜.

Heinäkuussa 2019 

Lämmöllä, Aurora

 

 

 

 

keskiviikko, 12. kesäkuu 2019

Minne tuuli tytön kuljettaa

20190610_203355.jpg

Tässä maisemassa mieleni lepää. Meri kimmeltää ja ympärillä on aavaa ulappaa, kuin äärettömien mahdollisuuksien maailma. Kaikki välkehdintä ja lempeys voi hetkessä muuttua tummaksi ja uhkavaaksi syvyydeksi, jota ei pysty hallitsemaan. Veden läheisyys on elvyttävää, mutta se myös pelottaa minua. En juuri piittaa uimisesta ja sukeltaminen olisi minulle suuri kauhistus. Se on pelko, joka kahlitsee ja salaisesti toivon, että voisin tulla vielä veden kanssa läheisiksi ystäviksi. Mutta ehkä sekin riittää, että viihdyn veden äärellä ja rakastan muuten todella paljon laivalla matkaamista. Joidenkin mielestä risteilyt ovat tylsiä, mutta minulla ja lukiolaismurullani ei ole koskaan vaikeuksia keksiä tekemistä. Kun on rauhalliseen aikaan risteilemässä ja saa ilman aikatauluja rentoutua laivalla, se on kyllä kivaa. Niin ja syödä...kun ei ole dieetillä 😎😂.

Kisojen jälkeiset viikot hujahtivat niin nopeasti, että pian on jo ensimmäinen treenisettikin puolivälissä. On ollut kyllä hyvää tekemistä ja olen erityisesti keskittynyt teknisesti hyvään suorittamiseen. Loman mukanaan tuoma kiireettömyys antaa erityistehon tekemiseen ja olen hieman viilannut lisäravinnepuoltakin. Käyn edelleen treenaamassa ennen aamiaista ja tankkaan protskua ja banaania ennen treeniä kreatiinin kera ja heti treenin päälle palauttava proteiini. Sitten iso aamiainen ja siitä se päivä lähtee kivasti käyntiin. Yksi pikku juttu tosin lienee syytä mainita - aamutreenini alkavatkin nykyään vasta 9.30. Hups, on hieman lipsahtanut loma-aikataulu päälle. Oli muuten ihan hurjaa, kuinka väsynyt elimistö oli kevään jälkeen. Aurora-ressu on luullut erheellisesti olevansa ikirummuttava Duracell-pupu, vaan kuinkas kävikään loman myötä? Kahdeksan tunnin syvät yöunet eivät sittenkään ole vain urbaanilegenda. Lepo on siis tehnyt hyvää ja rennompi syöminen ja kalorikamujen täyteinen elo. On ollut aikas tosi hirveän monta herkutteluhetkeä ja välillä on toisella olkapäälläni lihaksiaan pullisteleva fitnessaurora muistuttanut kohtuudesta, volyymiripset vain räpsyvät tietäväisesti. Vaan samassa hetkessä ponnahtaa toisen olkapään asukki jenkkakahvat heilahtaen pystyyn ja kertoo, että fitnessauroran sopii painua dieettiunillensa odottamaan ensi kevättä. Nyt on kuulemma luomuauroran vuoro nauttia rennosta elämästä ja antaa luonnollisuuden näkyä ulkoisesti ja sisäisesti. Pehmeä luomuaurora ei kuulemma piittaa kreatiinin tuomasta nesteisyydestä ja herkkujen luomista kaarevista linjoista! Syö,syö tyttö - kyllä se lihaksi muuttuu. No tuota...jospa tässä kuitenkin saisi kompromissin aikaiseksi😀💪. Luonnollinen look on välillä ihan jees! Sitä paitsi ensi keväänä saa taas leikkiä ihan riittävästi prinsessaa, superkivaa sekin!

20190604_112734.jpg

Tästä kesästä tulee ihan mahtava ja syy siihen on kalenterini - sen tyhjyys nimittäin. En ole suunnitellut enkä suunnittele valmista ohjelmaa. Nyt opettelen ottamaan rennosti ja olemaan suorittamatta. Ja sanomaan ei, vaikka olisi mitä kivaa tiedossa. Ensi vuosi on töissä vaativa ja tulen tarvitsemaan jokaisen energianrippeen silloin. Tässäkin me ihmiset olemme niin erilaisia. Toivottavasti kuitenkin löytyy uskallusta sanoa toiveensa ääneen, eikä olla laineiden kuljetettavana. Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka viimeiseen asti välttävät riitaa ja pyrkivät elämään sovussa. Toisaalta saatan reagoida hyvinkin karkeilla kommenteilla, jos en saa riittävästi omaa tilaa ja rauhallisia hetkiä itsekseni. Hiljakseen opin, että toiveensa on sanottava ääneen. Harvoinpa se maailma ympärillä siitä rikki menee. Pian siirryn katsomaan legendaarisia Lemmenlaiva-sarjan jaksoja muruni kanssa ja onpa minulle luvattu tänään käsihoitokin! Huomenna jatkan tutustumista erilaisiin ravinto-oppaisiin ja laajennan tietämystäni fiksummasta syömisestä. Sitä kautta pääsen pureutumaan ikiongelmaani ja kenties lopputuloksena on loistavan olotilan lisäksi hiukkasen kireämmät jalkojen kaaret ensi keväänä. Vaan nyt nautin kesästä, torin vihannestarjonnasta, jäätelömaailmasta, grillikasvisten makunyansseista ja uutena kulinaristisena seikkailuna sukellan Japanin makumaailmaan. Ja fitnessaurora saa vielä hetken uinua prinsessan untansa🌹.

Kultaisia kesäpäiviä toivotellen Aurora