perjantai, 5. helmikuu 2021

Kuin tanssia vaan?

20210205_211458.jpg

Sydäntalvi on parhaimmillaan ja kaikkien talviurheilijoiden unelmat ovat vihdoin käyneet toteen. Itse käperryn mieluiten viltin lämpöön ja pörröisen Lady-kissani polkemisen ja hurinan siivittämänä haaveilen kevään auringosta ja ensimmäisistä lämmittävistä auringonsäteistä. Vaan onhan luonto nyt niin käsittämättömän kaunis, että ei voi kuin ihailla Luojamme käden jälkeä. Kiitollinen olen siitä valosta ja valkeudesta, jota tämä koronamaailma kaikesta huolimatta on tulvillaan. Se antanee energian pilkahduksen tähän maskien verhoamaan arkeen.

Kun palautan mieleeni loppuvuoden fiiliksiä, huomaan olleeni yllättävän väsynyt. Treenien tuoma energia oli kadoksissa ja treenivälit venyivät yhä pidemmiksi. Toki siirryin hetkeksi kotitreeneihinkin, mutta ei jotenkin vain irronnut. Herkut maittoivat, unet jäivät lyhyeksi monestakin syystä ja fitnessaurora tuntui koko ajan kaukaisemmalta. Se ei ollut kiva tunne, vaikka nautinkin toki väljemmästä elämäntyylistä. Tai siis treenien ja syömisen suhteen, muuten oli kyllä ihan riittämiin tekemistä. Minulle tehty FirstBeat-analyysikin sen osoitti - duracellpupu minussa on yötkin valmiustilassa! Ei ollut kivaa katsottavaa punaisten käppyröitten värittämät tilastot. Palautumiseni oli siis olematonta ja vihreitä jaksoja hädin tuskin erotti punaisten seasta. Hyvää oli sentään se, että kuntotasoni oli ylivertainen. Eihän tämä yllätyksenä tullut, mutta sai taas ajattelemaan elämänsä prioriteetteja uudesta näkökulmasta. Kun vuoden alusta aloitin yhteistyön valmentajani ja ystäväni Minna Hotin kanssa, sain selkeän käskyn: muista levätä! Aivan, muuten saa kehityshaaveet unohtaa ja uni on todellakin ajateltava yhdeksi treeneistä. Nyt olenkin nukkunut hieman pidempiä öitä ja yrittänyt ottaa riittävästi lepohetkiä päivään. Otin vuorokauteeni lisää tunteja ja nyt niitä on minulla 30 normimäärän sijaan - eihän tämä muuten onnistu...no ei vaiskaan, tosiasiassa opetustuntimäärä lisääntyi entisestään vuoden alusta ja aloitin uuden harrastuksen ja salitreenit tulivat jälleen säännöllisiksi ja onpa ollut monia lisätyötäkin vaativia juttuja. SILTI olen pystynyt säilyttämään harmonian ja kiireettömyyden tunnun ja nukkumaankin suht riittävästi - vaikka on vain 24h vuorokaudessa. Miten ihmeessä? Olen yrittänyt suunnitella ja ennakoida viikkojani entistä paremmin ja olen täyttämättä vapaita hetkiäni ohjelmalla. Sain lukiolaismurultani unelmieni nojatuolin joululahjaksi ja olen siinä ehtinyt pari hetkeä istumaan jopa ilman työprojekteja. Aivan ihanaa!

Loppuvuoden alavireisyyden käänsi innostukseksi myös uusi harrastukseni baletti. En ole koskaan sitä harrastanut, enkä tanssia ylipäänsä ja ennen aika notkea kroppani on iän ja salitreenien myötä kankeahko. Ehkä on ihan hyvä, että tunnit ovat Zoomin kautta ja tanssikaverit eivät joudu kuuntelemaan puhisemistani ja voihkimistani. Katsokaas kun jonkun takareidet ovat hivenen kireähköt, auts! Toki olen havaitsevinani jo hieman venyväisemmän Auroran balettipuvussaan. Onneksi en treenaa peilin edessä, niin voin säilyttää illuusion notkeasta ja sirosta ballerinan taimesta. Tosiasiassa peilissä taitaisi näkyä lihaksikas fitneriina, jonka silmistä loistaa kuitenkin innostus uuden oppimiseen ja baletin maailmaan. Tässähän haastetta riittääkin sitten loppuelämäksi eli toivottavasti hyvin pitkäksi aikaa. Lisäksi kovien salitreenien ja herkän rankan baletin combo on vähintäänkin loistava. Tässä kuvassa välittyy se harmonia ja hyvä fiilis, joka minulla on tällä hetkellä!

Kaikki ei kuitenkaan ole balanssissa, sillä monelle fitnesskisaajalle ominaisesti ajatukseni pyörivät ihan liikaa pehmentyneen olemukseni ja kasvaneen painoni ympärillä. Edellisillä off-kausilla minulle kommentoitiin usein, että olenpa pitänyt itseni hyvässä kunnossa. Ehkä niin, mutta enpä kyllä uskaltanutkaan silloin päästää irti jatkuvasta kontrolloinnista. Nyt olen yrittänyt, sillä seuraaviin kisoihin on oikeasti pitkä aika. En tietenkään anna painon nousta suhteettoman paljon, eihän se ole terveellistäkään! Tiedän, että vartaloni on nyt juuri niin kuin pitääkin. Kehityksen kannalta on elintärkeää sopiva rasvakerros ja se, että Auroran halaaminen ei enää satu niin paljon. Eikä kyynärpäätervehdys. Onneksi rakas lukiolaismuruni muistuttaa minua tasaisesti siitä, että en ole dieetillä ja että voin aivan hyvin elellä nyt hieman rennommin. Olen kylläkin nauttinut tästä ajasta ja ihanista herkkuhetkistä, sillä vuoden päästä on taas vankasti kisadieetti päällä. Sen verran kuitenkin päätimme ryhtiliikettä tehdä, että vietämme herkuttoman helmikuun ja sen lisäksi tartuimme vegaanihaasteeseen. Tosin totesinpa viikon vegaanimuonia miettiessäni, että olen jo nyt ollut monessa vegaani-Aurora. Jatkossa varmasti kana, maitotuotteet ja kananmuna palaavat ruokavalioon, mutta tämän projektin vaikutuksia kehooni on kiintoisa seurata. Yritän edelleen tehdä mahdollisimman paljon itse ja välttää pitkälle prosessoituja vegaanituotteita. Voi tosin olla, että vegaanijuusto kuitenkin jääkaappiini muuttaa... Mitä noihin herkkuihin tulee, niin kelposyötävää ovat Auroran hedelmäpiiraat ja itse tehdyt protskupatukat. Herkullista, terveellistä ja ilman sokeria ja rasvavuorta. Hyvä tästä siis tulee! Tosin hieman mielessäni jo kangastaa hiihtoman alkajaisilta. Silloin kaivautuu herkkupossukka Aurora kolostaan ja täyttää herkkumasunsa kaikilla ihanuuksilla. Ja sitä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana ja... no jospa sitten taas semiruotuun, ettei ihan tarvitse seuraavaa dieettiä syyskuussa aloitella. Katson siis peiliin ja sanon itselleni, että olen näin hyvä ja annan kropalleni runsaasti rakkautta. Ehkä se upea nainen peilissä vihdoin uskaltaa keskittyä olennaiseen ja vaalii arvokasta kehoansa hyvällä ruualla ja liikunnalla. Ja ennen kaikkea päästää irti kontrolloinnista ja antaa itselleen sen, mitä eniten tarvitsee. Lepoa. 

Levollista aikaa ja talven taikaa

toivottelee Aurora

sunnuntai, 6. joulukuu 2020

Muutosten aikaa

20201206_215731.jpg

Ympärilläni on itsenäisyyspäivän illan hämärä. Auroran mieli on levollinen ja kroppa on täynnä monenlaista herkkua - suolaista ja makeaa. Siitä onkin aikaa, kun on saanut näin vapaasti herkutella juhlapöydän antimilla. Rakkaat kissakamuni pyörivät ympärilläni rapsutuksia odotellen ja Sade-kakadu natustaa tyytyväisenä hunajatankoaan. Kynttilät palavat ja joulu on jo hiljalleen hiipinyt kotiini. Mutta yksi asia on suuresti eri tavalla kuin ennen. Olen nimittäin jo muutaman viikon ajan totutellut asustelemaan ihan yksikseni, sillä lukiolaismuruni toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja muutti asumaan itsekseen. Onneksi ei sentään kovin kauaksi ja pystymme edelleen näppärästi nautiskelemaan yhteisistä hetkistä. Silti kummallakin on oma vapautensa ja tilansa. Vaikka tämä prosessi oli jo pitkään ollut vireillä, se tapahtui silti kovin äkkiä ja yllättäen. Yhtenä päivänä yllättäen olinkin yksin. Erityisesti mieleeni on jäänyt hetki eräältä myöhäisillalta, kun muuttotouhujen jälkeen palasin kotiin. Iltapuuroni äärellä tuli tyhjyys ja ymmärrys siitä, että tärkein aikakausi elämässäni oli tullut päätökseen ja oli aika päästää irti ja luottaa, että siivet kantavat. Eväät elämään oli nyt annettu ja kasvun tarpeista huolehdittu, nyt tehtäväni tulisi olemaan erilainen. Kuinka monta kertaa olinkaan valmistanut aamiaisen ja olimme yhdessä lähteneet arjen haasteisiin. Kuinka monesti istuimmekaan keittiön pöydän ääressä iltapäivällä vaihtamassa päivän kuulumiset. Nyt meidän on aika luoda uudet yhteiset ihanat tuokiot. Sen verran on ollut kiirettä nämä kuluneet viikot, että vasta nyt tätä kirjoittaessani tulevat ensimmäiset haikeuden kyyneleet. Tai nyt annan niiden tulla... Vaan täytyy myös todeta, että enpä voisi olla ylpeämpi tyttärestäni ja onnellisempi hänen puolestaan, niin upeasti on lähtenyt itsenäinen elämä hänellä käyntiin. Ja näin fitnessäidin mieltä lämmittää sekin, että jääkaapin sisältö täyttyy hänellä kasviksista ja terveellisestä ruuasta. Ai niin ja pakastimessakin on marjoja - ja äidille varattuja herkkuja, koska äiti EI ole dieetillä. Siitä täytyy minua välillä muistuttaa, kun kalorilaskurin kuvat alkavat pyöriä silmissäni. Hyvä, että minusta pidetään huolta - sekä lukiolaismuruni että Silja-hylkeet (sisäpiirin juttu, hih).

Arki on siis muuttunut hieman erilaiseksi, mutta eipä siihen yhtään lisää aikaa ole tullut ja elämään tullut tyhjiä koloja. Ei tosiaankaan. Näin kiireistä syksyä en muista olleen vuosikausiin. Koepinkat ovat tuntuneet loputtomilta, iltamenoja ja hoidettavia asioita on ollut hurjat määrät ja olipa tuossa adventtimessun kokoaminenkin yhtenä tehtävänä. On ollut itse asiassa niin hulinaa, että unetkin ovat kärsineet ja sitä myötä treenirytmiin pääseminen on ollut jokseenkin takkuista. Kisojen jälkeinen aika on ylipäänsä haastavaa, koska balanssin löytyminen syömisiin ei ole ihan helppoa. Toisaalta pitäisi olla miettimättä liikaa ja laskematta kaloreita ja toisaalta kuitenkin kontrolloida syömisiä, ettei pullahda ihan jättimäisiin mittoihin. Olen nyt ottanut rennommin, kuin edellisten kisojen jälkeen ja kyllähän sen kropassa huomaa, varsinkin kun treenimääräkin on vähentynyt. Toisaalta olen elänyt viisi vuotta kurinalaista elämää ja nyt on poikkeuksellisesti aikaa vuosi seuraavan dieetin alkuun, niin lienee ihan tervettä vähän vetää henkeä. Täytyy sanoa, että nautin uudenlaisesta vapaudesta ruokavaliossani. Olen niin rutiini-ihminen, että olen viime vuodet pyöritellyt pitkälti samantyyppisiä ruokia. Nyt on mahdollisuus valita lautaselleen uusia juttuja, ilman jatkuvaa rasva- ja hiilariprosenttien tarkkailua. Se on tehnyt hyvää keholle ja mielelle. Herkuttelut olen keskittänyt yhteisiin hetkiin rakkaiden kanssa, eihän se itsekseen niin kivaa olekaan. Alkuvuodesta sitten ruokavalion siistimistä ja uuden valmentajani, ystäväni Minna Hotin myötä myös uutta treenisettiä. Valmentajan myötä vaihdan myös toiseen tiimiin; Team Fitfire. On siis aika kiittää vuodesta 2016 kisatietä kanssani kulkenutta tiimiä;Team Power Gym sekä Ville Loihurantaa, Riitta Koukkaria ja Janka Lehikoista. Kun syksyllä 2016 pienenä fitnessuntuvikkona suunnittelin valmistautumista ensimmäisiin kisoihini, tuo kolmikko otti minut siipiensä suojaan ja kuljimme yhdessä monta kisakevättä. Riitta Koukkari oli ravintovalmentajani vielä tämänkin syksyn kisoissa. Sydämellinen kiitos heille kaikille ikimuistoisista hetkistä! Nyt sitten uusia aikoja kohti.

Niin ne kisat - silloin kauan sitten lokakuussa. Voi se oli kyllä yksi täydellisimmistä viikonlopuista elämässäni! Olen niin onnellinen, että sain jakaa upean kisamenestykseni rakkaitteni ja ystävieni kanssa. He ovat uskollisesti kulkeneet kannustamassa minua kisoista toiseen ja nyt viimein pääsin tarjoamaan heille finaalikävelyni ja jännittäviä hetkiä. Se tunne, kun pääsin ensimmäiseen vertailuun ja sain myöhemmin kuulla päässeeni finaaliin, oli sanoinkuvaamaton. Tämä matka on ollut niin pitkä ja monivaiheinen ja niin kovin monesti olin unelmoinut tuosta hetkestä. Nautin joka hetkestä lavalla ja muistan harmitelleeni finaalikävelyssä, että se menee niin nopeasti ohi. Tuloksena oli siis Body Fitness Masters 45-sarjassa 6.sija ja kisojen kruununa vielä yleisen sarjan 8.sija. En olisi enempää voinut toivoa ja tämä jätti juuri sopivan voitonjanon kevään 2022 kisoihin. Kisaviikonloppu oli täynnä suurenmoisia hetkiä, kuten illallinen ystävien ja rakkaiden kanssa, runsas hotelliaamiainen rakkaiden kanssa sunnuntaiaamuna, Tallipihan suklaakonvehdit ja M-bakeryn herkut. Rakas tyttäreni toimi minulle hovikuskina ja sunnuntain kulutimme jouluostoksia tehden ja loman alkua fiilistellen. Niin monta hetkeä, jotka antavat voimaa ja iloa vielä pitkään! Sydämellinen kiitos rakkailleni ja ystävilleni, jotka ovat minua kaikki nämä vuodet kannustaneet! Viikko kisojen jälkeen juhlimmekin sitten kotonani herkkupöytien ääressä, oi autuutta! Tuosta upeasta kisaviikonlopusta minua muistuttaa paitsi hieno pokaali, myös kirkkaankeltainen untuvatakki, jonka ostin itselleni palkkioksi finaalipaikasta. Kun epäusko ja motivaation puute yllättävät, voin katsoa pokaaliani ja Ideapark-palkintoani ja muistaa, millaisen työn ne pitävät takanaan ja että se todellakin palkittiin. Vaikka Ideaparkin sijoitus jäi harmittamaan, sen antama lisäpotku tarvittiin viemään minut menestykseen pääkisoissani. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää ammattilaisia, jotka tekivät ulkoisesta kisaprepistäni stressittömämmän: Nina Tanner (kisaväri), Marija Kivimäki Privacy Nails (ripset ja sokerointi) sekä Maarit Syrjälä parturi-kampaamo Biondo (hiusteni leikkaus ja värjäys).  Kisakuntoni ikuisti perinteisesti Tomi Rehell. Kiitos myös ihanalle huoltajalleni Minna Hotille; sinun ammattitaitoosi ja rauhalliseen olemukseesi voin aina luottaa!

Maailma on täynnä koronaa ja se asettaa rajoituksensa taas treenaamisellekin. Päätin siirtää treenini joulukuun ajaksi tänne kotipuoleen. Treenipaikkani on valkoinen ja harmoninen ja siellä on aina paikalla lukuisia karvaisia personaltrainereita. Mau. Mukavaa musiikkia soi taustalla ja mahdollisuus treenata milloin haluaa, se sopii minulle juuri nyt. Sain työkaveriltani vieläpä lainaksi järeämpiä treenikamppeita, kuten painoliivin,  joten eihän tässä ole hädän päivää! Kohtapuoliin Auroran pehmeän ulkokuoren alta kuoriutuu taas astetta fitneksempi versio. Vaan hetki vielä henkistä ja fyysistä lepoa ja irti elämän suorittamisesta, siihen olisi pyrkimys. Tämän viikonlopun herkkusetin jälkeen tosin olisi kiusaus aloittaa huomisaamu kävelylenkillä ja punttitreenillä, mutta ehkäpä armollisuus itseäni kohtaan saa minut valitsemaan niistä toisen. Niin tai näin, liikunta saa minut hyrräämään ja aivoni toimimaan, joten fitnessAuroran matka jatkuu kohti uusia kisalavoja.

Voikaa hyvin ja pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Jouluterkuin, Aurora


sunnuntai, 9. elokuu 2020

Kesäistä kisaväsymystä?

20200804_183613.jpg

Aurinko paistelee ja pian pääsee lähtemään virkistävälle kävelylenkille raikkaaseen maalaisilmaan. Oheisen kuvan autenttinen tunnelma ilman filttereitä kertonee tuon hetken hyvän fiilikseni. Olen siinä lapsuuteni maisemissa, aamukävelyn hetkistä nauttimassa ja kuulokkeissa toinen toistaan kiehtovampia juttuja aina hengellisistä saarnoista kiinnostaviin elämäkertoihin. Kävelyt ovat edelleen inspiroivia ja ne saavat ideariiheni jylläämään ja aivoni toimimaan. Kivaa on myös välillä olla ihan vaan omien ajatusten parissa, vain luonnon ääniä kuunnellen. Tällä viikolla on treeneissäni taukoviikko ja se tuli kyllä tarpeeseen. Olen ollut lomasta huolimatta jotenkin väsynyt.  Viime viikon treeneissä pääsin onneksi jälleen tekemisen ytimeen vaihdettuani uuden treeniohjelman itselleni, mutta muuten on ollut kaikki tekeminen yllättävän nahkeaa vääntämistä. Sisulla olen toki tehnyt kaiken, treenipainojakin lisäillyt, sillä urheilijaelämä vie useinkin epämukavuusrajoille - siinä on myös sen kiehtovuus. Kesädieetti onkin ollut yllättävän haastava ja vaikka kunto on mennyt eteenpäin kuin oppikirjoissa, itsellä on ollut projektin etenemisestä jotenkin epävarma olo - onneksi peili ja vaaka kertovat toista! Dieetillä arjen rutiinit auttavat jaksamaan ja vaikka lomalla on säännöllisyyttäkin, niin todella paljon on kaikkea erikoisohjelmaa ja nukkumaanmeno venyy ja syömisiä saa säätää ihan toden teolla kaikkien kesäretkien myötä. Tosin täytyy kyllä sanoa, että onpa ollut aivan huippu kesä rakkaiden kanssa💜! Heillä onneksi vielä kärsivällisyyttä riittää Auroran fitnesselämän kanssa ja kiristyvän pinnan...tosin taitavat jo odottaa kovasti 10 viikon päästä häämöttävää kisataukoani. Onneksi tästä kuvasta kuitenkin huokuu jo Auroralle tuttu energia ja se lupaa hyvää dieetin loppusuoralle. Kyllä sitä energiaa tarvitaankin, kun seuraavan kahden kuukauden aikana pitää saada sopimaan päivärutiineihinsa työt, treenit, hiitit, kävelyt, posetreenit, riittävästi lepoa ja kai sitä ruokapreppiäkin pitää tehdä jossain välissä - niin ja se arjen muu puuhastelu. Täytynee luottaa siihen, että arjen flow vie mukanaan ja hyvillä rutiineilla jaksaa painaa täysillä. Toisaalta olen itselleni armollinen ja myönnän väsymyksenkin hetket. Ja onpa rakas äitini tarjoutunut pesemään pyykkejäni ja auttamaan muutenkin, jos tarpeen on. Ihana äiti💖!

Luulenpa, että en ole ihan ainoa fitnesskisaaja, joka tuntee tällä hetkellä väsymystä. Moneen kertaan siirtyneet kisat, pitkittyneet dieetit ja jatkuva epävarmuus koronapeikon liikkeistä aiheuttavat ylimääräistä stressiä kisapreppiin. Odotan kyllä kovasti syksyn kisakavalkadia, sillä Ideaparkin ja Turun kilpailuihin pääsevät rakkaani ja ystäväni kannustamaan ilman, että joutuvat maksamaan hurjan hintaisia pääsylippuja. Mastersien kisa on 10.10.2020 Nordic Fitness Expossa Turussa messulavalla ja sitä pääsee seuraamaan 20 euron hintaisella messulipulla kalliimman kisalipun sijaan. Ammennan energiani siitä, että saan esiintyä yleisölle ja antaa heille kaiken fitness-säteilyni. Puhumattakaan eturivissä istuvasta tiukasta tuomaririvistöstä, jonka suupieliin saan toivon mukaan myös hymynkareen. Jokaisella poseeraustreenikerralla kuvittelen eteeni yleisön odottavat kasvot ja se sytyttää minut! Kun astelen yleisen sarjan kisassa lavalle, nautin ja hehkun ihana täysillä, koska seuraavaa kertaa ei tiedä ja olen kulkenut pitkän tien alun herkästä fitnessunelmasta tuohon hetkeen. Upeat 5 vuotta ne ovat olleet💪😎!

Olen kuunnellut nyt Kirsti Paakkasen elämäkertaa ja sen myötä palannut lukioaikaisiin unelmiini bisneselämästä ja mallinurasta. Minusta ei tullut bisnesnaista eikä mallin urakaan realisoitunut (oisko vielä mahdollista😂?) ja nuo maailmat kiehtovat minua edelleen. Paakkasen taito rakentaa mielikuvia ja sitä kautta saada ihmiset uskomaan asiaansa ja toimimaan halutulla tavalla on ilmiömäinen. Mielikuvien luomisesta sain oivalluksen tämän hetkiseen orastavaan väsymykseeni. Minun pitää muuttaa ajatusteni suuntaa ja ajatella olevani energinen ja pirteä ja aikanaan lavalle astuessani antaa yleisölle se kuva, että olen kaikin puolin paras. Ihmisen mieli on ailahtelevainen ja dieetin sekä somen kisakumppanien kuvien myötä omakuva hämärtyy aikalailla. Tuntuu, että kaikki muut ovat nyt jo niin rapsakoita, että rasvaprosentin saa kisoihin mennessä laskea yhden käden sormilla. Tosin rasvaprosentti ei onneksi ole se, mikä ratkaisee, vaan kokonaisuus. Tässä kohtaa siis pitää Auroran hallita mielensä, lopettaa vertailu ja sitkeästi tehdä parhaansa hyvään lopputulokseen luottaen. Kyllä, Auroraa saa kannustaa ja tsempata, nyt sitä tarvitaan. Puurran itsekseni salilla ja hiljaiset äänet päässäni ovat monesti ainoa kannustajani. Tuntuipa hyvältä, kun eräs salikamuni taannoin kannusti minua ihan ääneen; hyvä Sari! 

Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta rakastan tätä lajia ja syksyn kisojen jälkeisen pienen hengähdystauon jälkeen kisaprojektit ilman muuta jatkuvat. Mielessäni on tällä hetkellä hienoinen levottomuus, jotain uutta on ehkä tulossa. Työkuviot ovat pysyneet kutakuinkin samana vuodesta 2003, asuinpaikka samoin ja viihdyn kyllä kummallakin taholla. Tänä kesänä on vain noussut pintaan halu muutokseen. Jos ottaisi töistä hetkeksi täyden irtioton ja tekisi jotain ihan muuta, se voisi tuoda opettajan työhöni jatkossa ihan uutta annettavaa. Tai ehkä muutto hetkeksi täysin toiseen kaupunkiin? Olen aina halunnut asua ihan Helsingin ydinkeskustassa ja työtehtäväni olisi unelmissani siellä ihan toinen, kuin opettajan työ. Kenties tapahtumien organisointia tai työ muodin parissa tai ehkä bisnessmaailmassa? Monen mielestä on hulluutta haluta Helsingin keskustaan asumaan ja voi olla, että ahdistuisinkin siellä ja kaipuu takaisin Tampereelle olisi kova. Todennäköisesti kuitenkin jatkan tyytyväisenä entisissä onnellisissa kuvioissani ja miksipä sitä hyvää muuttamaan. Mutta lienee tervettä miettiä myös muita teitä elämässään, eikä jumiutua automaattisesti tuttuihin kuvioihin. Toki muutoksiin vaikuttavat olennaisesti rakkaitteni toiveet ja heidän tarpeensa. Vaan saahan sitä Aurora haaveilla! Joskus on sitä paitsi hyvä sanoa haaveitaan myös ääneen - tai jakaa teidän yli tuhannen lukijani kanssa 4-vuotiaassa blogissani. Olisipa kiintoisaa tietää, mistä te unelmoitte? Mistä haavekuvasta te saatte voimaa arjen ryöpytyksessä? Kommenttikenttään voi kirjoitella ajatuksiaan ja jos haluaa pitää tekstin vain meidän keskisenä, laita siitä maininta, niin jätän kommentin julkaisematta.

Ensi viikolla siis töiden pariin ja kun ensi kerran naputtelen teille kuulumisiani, onkin jo syksyn tunnelmaa. Rukoilen koko sydämestäni armoa Suomelle ja koronatonta aikaa meille kaikille! Kunpa saisimme elellä ihan tavallista elämää, ilman jatkuvaa tartunnan pelkoa. Sitten, kun elämä on taas uomissaan, toivoisin tästä ajasta jäävän mielen se suuri viisaus tarttua hetkeen ja nauttia läheisten seurasta tässä ja nyt. Kuten tiedättekin, minua kantaa usko Jeesukseen ja luottamus Hänen johdatukseensa. Siinä voimassa on turvallista ottaa syksy vastaan. Vaan sitä ennen ehtii vielä nauttia kesän valosta. Ja tämä leipomisaddikti Aurora on aikonut järjestää vielä keittiönsäkin uusiksi viikonlopun aikana. On nimittäin saanut tuo leivontaohjelmien katsominen, tarvikkeiden hankkiminen ja jatkuva leivontatarve ihan uudet mittasuhteet tällä dieetillä. Onhan se ihan ok, että miettii pursotuksia tehdessään, mitä Paul Hollywood (Great british bake-off tuomarilegenda) sanoisi...ja pakottaa sitten lukiolaismurunsa tuomaristoksi? Ja onpa siltä kotituomarilta herunut joskus kädenpuristuskin onnistumisen merkkinä😁. Ehkäpä tältä saralta löytyykin se uusi ura? Kiitos lukijani, että saan kirjoittaa teille - nyt on jo ihan huippufiilis💕 

Loppukesän unelmaterkuin, Aurora

maanantai, 22. kesäkuu 2020

Aurinkoa ja aikataulutonta elämää

20200621_215240.jpg

Elän tällä hetkellä aika epätodellisen kiireetöntä elämää. Aamuni aloitan treeneillä ja pitkän aamiaisen jälkeen päivän ohjelmassa on useinkin vain runsaasti mahdollisuuksia, vaan ei mitään pakollista normaalien kotitöiden lisäksi. Saan keskittyä treenaamiseen täysillä, kuten myös kisapreppiin ja dieettiin. Ja mikä tärkeintä, saan antaa aikaa rakkailleni! Enpä muista, että tällaista kesäloman aloitusta olisi useinkaan ollut ja siksi nautinkin siitä niin täysillä. Tai ehkä tämä rauha vain korostuu hurjan koronakevään jälkeen.Toki olkapäälläni istuskelee myös orjapiiskuri-Aurora ja kuiskailee korvaani hoidettavien asioiden listaa. Joo, joo, onhan niitä...mutta millään ei ole niin kiire, että se pitäisi tehdä juuri nyt. Siispä ystävällisen päättäväisesti vaiennan tuon kuiskijan ja teen sitä, mistä tulee hyvä mieli. Läheiseni tietävävät, millainen tahti minulla normaalisti on ja siksi on enemmän kuin terveellistä vetää henkeä, nyt kun se on mahdollista.

Monien aikataulumuutosten jälkeen näyttäisi siltä, että tämän vuoden kisahetkeni on Turussa Nordic Fitness Expossa 10.-11.10. Lisäksi aikomukseni on kisata Ideapark Cupissa 26.9. Tämä kisasetti tarkoittaa sitä, että olen vuoden sisällä ollut 9 kuukautta dieetillä. Se ei ole ihanteellinen tilanne rakkaan kroppani suhteen, mutta ehtipä tuossa pikkuisen palautua kevään aikana edellisestä dieetistä. Koronan aiheuttamat muutokset ovat sotkeneet monen suunnitelmia ja meidän lajissamme on se hankaluus, että tarvitsemme muutaman kuukauden valmistautumisen päästäksemme kisakuntoon. Kisa-aikataulujen muuttaminen ei siis ole pikkujuttu. Vaikka saan tämän ylellisyyden olla lomalla dieetillä, viimeiset dieettiviikot osuvat kuitenkin juuri töiden aloitukseen ja se on tunnetusti aika hulinaa. Siksipä minun pitääkin valmistautua syksyn rutistukseen jo kesän aikana tosi hyvin ja jättää alkusyksystä kaikki ylimääräiset riennot. Ja nyt ensin aivan yksinkertaisesti levätä ja unohtaa kaikki suorittaminen.

Tässä yhtenä aamuna treenatessani pohdin jälleen sitä, kuinka suuri lahja terveys on ja se, että pystyy liikkumaan haluamallaan tavalla. Jos väsyttää, ajattelen juurikin sitä etuoikeutta, että pystyn tekemään salilla mitä tahdon - ja sillä voimalla jaksan jatkaa. Onhan sitä toki välillä pikku kremppoja, mutta yritän löytää silloin vaihtoehtoisen tavan liikkeiden suorittamiseen - ja joskus ihan suosiolla levätäkin. Tämä rakastamani fitnesslaji herättää ihmisissä monenlaisia tunteita. Treeni vielä ymmärretään, mutta dieetti ja kiristyvä olomuoto saavat monen ilmeet epäileviksi. Voisi kuvitella, että usean dieetin kokeneena tämä menisi jo rutiinilla ja helposti. Vaan ei, jokainen kisapreppi on erilainen. Tähän kesäkuussa alkaneeseen dieettiin oli aluksi hieman vaikea suostutella itseään, kun oli juuri ihanasti tottunut rennompaan elämään ja suurin ruokamääriin. Samaa mieltä oli Auroran kroppakin - se kurnii edelleen epäuskoisena nälkäänsä. Välillä tuntee itsensä vähän noloksikin, kun joutuu valikoimaan syömisensä ja kieltäytymään monissa tilanteissa tarjotuista herkuista. Eihän sitä toki ole mitenkään selitysvelvollinen, mutta ei kyllä haluaisi pahoittaa muiden mieltäkään... Tämän dieetin jälkeen onkin sitten edessä 1,5 vuoden kisatauko ja hieman rennompi ote syömisiin. Kisatauon aikana syön kunnon ruokaa oikein urakalla ja kasvatan muhkeita lihaksia.  Erityisesti odotan jouluvalmistelujen aikaa. Aika monta vuotta olen tehnyt antaumuksella jouluherkkuja ja nauttinut niistä itse lähinnä vain jouluaattona. Vaikka samapa se, syönkö itse vai enkö, leipominen itsessään on niin kivaa! Sillä saralla on hienoa haastaa itseään uusilla tekniikoilla ja makumaailmoilla. Täytyisi vaan löytää sopivia kohteita, joille herkut kiikuttaa, sillä lähipiirini vaakalukemat nousevat muuten ihan hurjiin lukemiin. 

Kesän aurinko, lämpö ja valo hellivät meitä vielä hetken ja aionkin ladata itseeni ihan jokaisen valonsäteen pimeän talvikauden varalle. Kesän jäätelöhimoon olen tehnyt itse fitnessjäätelöitä; jugurttia tai kenties jopa hieman kermavaahtoa, maustettua protskujauhetta, pari lusikallista suklaaprotskuvanukasta ja runsaasti valkuaisvaahtoa sekä marjoja tai hedelmiä, jos maistuu. Sitten vaan seos jäätymään pahvimukeihin tai silikonimuotteihin. Mukaan jäätymään voi laittaa vaikka jätskitikun tai pikkulusikan, niin saa näppärästi tikkujätskin. Eihän oikeaa jäätelöä mikään korvaa, mutta eipä ole hassumpaa tämäkään. Ensi kesänä onkin sitten jätski-Auroran lautasella ihan oikeaa kesäherkkua. Sitä kieltämättä odotan - ja niitä jouluherkkuja myös - ja "paria" muutakin herkkupossulle sopivaa settiä.

Onnellista kesää kaikille toivottelee 

Aurora

perjantai, 1. toukokuu 2020

Karanteenia, kurnuja ja kotionnea

20200501_082803.jpg

Aurinko paistaa ihanasti ja kaivan paperikassista Porin Sarpilta tilaamani sammakkoleivoksen eli kurnun. Olen tuon lapsuuden herkkuystäväni esitellytkin jo blogissani elokuussa 2016. Tarkoitukseni oli nauttia noita kavereita Fitness Classic-kisojen jälkeen, mutta nyt ne täyttävät yhden karanteeniarkemme piristyshetkistä. Toki olen kurnurasian desinfioinut kaupan jäljiltä ja omatkin tassuni tietysti ja silti tuntuu uutisoinnista päätellen, että koronamörkö voi kaikesta huolimatta päästä livahtamaan kotikuplaamme. Varotoimenpiteet ovat hiljentäneet maailman ja kaikki arjen toiminta on siirtynyt verkkoon. Yhtäkkiä kotimme on linnamme ja päähäni ja käteeni on kasvaneet ylimääräiset lisäkkeet nimeltä kuulokkeet ja kännykkä. Lisäksi korvissani soivat erilaiset äänimerkit, silmissäni vilisevät Teamchatitkokouskutsuttehtävienpalautuskansiotjavaikkamitä...ja päässäni olevat ihmiset erilaisten livekokousten kautta saavat aivoni huutamaan hiljaisuutta. Ai niin ja pakarani ovat kasvaneet työtuoliini ehkä jo pysyvästi kiinni.

Silmissäni vilistävät myös toisenlaiset asiat, nimittäin kilometrit ja myönnettäköön, että ihan vähän kaloritkin. Siis että niitä tulee riittävästi! Olen nimittäin ihan hurahtanut aamukävelyihini. Olenhan aina rakastanut aamutreenejä ja nyt kun en pääse nautiskelemaan Fressi Sykkeelle (kyllä, on KOVA ikävä!), täytyy energialataus päivään tehdä toisella tavalla. Tämä addiktio alkoi ihan viattomasti normi aamuaerobisella 3,5 km. Sitten päätin hieman pidentää matkaa kuuteen kilometriin ja pian jo ihan vahingossa kävelin vähän pidemmän reitin 8,5 km ja sitten ihan huomaamatta (😎😹) kävelenkin jo joka aamu 10km...Okei, vain viitenä päivänä viikossa! Tästä saan lukiolaismurultani noottia tavan takaa; offkaudella oleva Aurora-äiti on pehmoisuuden sijaan kuulemma liian luiseva. Mutta minun aivoni alkavat raksuttaa kävelyllä ja kevätaamut ovat niin ihania ja on mahtavaa taittaa taivalta vähän pidempään. Aikanaan oli upeaa juostakin pidempiä matkoja. Pieni ihmiskoehan tässä taas on menossa, sillä aiemmin en ole koskaan tällaista määrää viikossa kävellyt. Sen vaikutukset rasva-aineenvaihduntaan ovat kiistattomat ja vaikka se kuluttaa lihasmassaa, saan kenties jalkani pysymään rapsakampana näin offilla. Kolikolla on toki myös kääntöpuoli, sillä tiedän tämän helposti johtavan myös ylikuntoon. Ja jotain lisähaastetta pitää toki jättää dieetillekin. Toisaalta päivittäinen liikunta on etätyön myötä vähentynyt olennaisesti, joten kävelylenkit ovat kyllä tarpeen. Mutta myönnän; olen ihanasti addiktoitunut Aurora.

Kun vanhana harmaahapsena muistelen koronakevättä 2020, mieleeni nousevat moninaiset tunnelmat noista aamuhetkistä. Luonto, joka elää kuten ennenkin ja sen vastakohtana kaikki karanteeniaiheiset katukyltit ja ihmisten epäluuloiset katseet, aivan kuin korona voisi tarttua hymyilystäkin. Mökkiytyminen tuntuu suloisen turvalliselta, mutta on toisaalta niin surullisen outoa olla halaamatta rakkaitaan ja suhtautua heihinkin, kuin potentiaaliseen koronapommiin. Se tuntuu pahalta, mutta kaikki me olemme samassa tilanteessa. Jonain päivänä tämä kaikki tuntuu epätodelliselta unelta - ajanjaksolta, jossa on ollut myös runsaasti ilonhetkiä💖. Olen saanut lukiolaismuruni kanssa nauttia yhteisistä ateriahetkistä lempparisarjojemme viihdyttämänä (Koko Britannia leipoo, Burgerimies, Kaappaus keittiössä, Neljän tähden illallinen...) ja mistäänhän ei huomaa, että ruoka on jotenkin keskeinen asia elämässämme. Oi sitä leivonnan ja kokkauksen iloa! Tiedostan toki myös sen, että monen vanhemman toive tämän etäjakson aikana olisi nimenomaan päästä irti ainaisesta ruuanlaitosta. Lähetän teille monet tsemppihalit, sitä tarvitsette! Ja ylipäänsä perhearjen pyörittäminen tämän poikkeustilan keskellä on haastavaa, te olette sankareita🌹! Rakas äitini teki aikanaan vuorotyötä, hoiti vanhempansa (ja muitakin läheisiä sukulaisia) ja piti meistä perheestään enemmän kuin hyvää huolta. Aina oli runsaasti terveellistä ruokaa tarjolla, pyykit pestynä ja rakkautta runsain mitoin. Näin äitienpäivän alla lähetän tuhannet kiitolliset halaukset hänelle ja näköjään nousevat nyt Auroralle ihan liikutuksen kyyneleet silmänurkkaan! Kiitollinen olen myös isälleni, joka teki raskasta reissutyötä ja toi äidin ohella leivän pöytään. Olen monella tavoin isäni kaltainen uusia haasteita rakastava seikkailija. Ja onpa sieltä tainnut periytyä näitä urheilijageenejäkin; isäni on nimittäin ollut nuoruudessaan kilpajuoksuvalmennuksessakin jonkin aikaa! Äidiltäni olen perinyt emoluonteeni ja suuren, hellän sydämen. Vanhemmat💜💜.

Tämän tunneryöpsähdyksen jälkeen siirrän Lady-kissan karvaisen tassun pois näytöltäni ja palataan tähän hetkeen. Koulutyö käynnistyy tänä keväänä vielä kahdeksi viikoksi ja tuota päätöstä kuvaamaan ei löydy sopivan karskeja adjektiiveja tästä maailmasta. Vähän pelottaa, kuinka turvallista on oikeasti olla tuon ihmismassan keskellä tämän eristyksen jälkeen. Meidän koulussa kun ei vaan ole mahdollista pitää kiinni turvaväleistä ja tehdä muita hallituksen ehdottamia toimia. Meillä ei ole riittävästi tilaa, ei ole ollut tähänkään asti ja nyt vielä puolet koulusta on remontissa. Olisin niin toivonut, että olisimme saaneet jatkaa hyvin alkanutta opetusjaksoa kevään loppuun asti. Olen etäopetuksen kautta voinut tehdä monia uusia juttuja oppitunneillani, vaikka työtäkin on ollut hurjasti. Toki oppilaita ja kollegoja on ikävä, mutta mieluummin terveenä kesälomalle, kuin sairaana ja ylistressaantuneena kaikista uusista poikkeusjärjestelyistä. Mutta mitäs näitä murehtimaan, elämä on nyt ja tänään on ohjelmassa kotitreenit lukiolaismurun kanssa. Sekin on meidän yhteinen ilomme nykyään💪💪. Olen saanut treenattua yllättävän tehokkaasti ja fantastisen valmentajani Riitta Koukkarin kanssa on fitness-suunnitelmat hiottuna syksyn kisojen varalta. Riitan kanssa olen kulkenut kisamatkaani jo ihan ensimmäisistä kisoista lähtien. Tiimini on syksyn kisoissa edelleen Team Power Gym. Jos siis maailma suo, aloittelen kesäkuussa (jälleen😂) kisadieettiä ja ensimmäinen etappini olisi 19.9.2020 Body Fitness Masters SM 45-kisat Kotkassa ja siitä jatkuu kisasyksy Turun Fitness Expoon. Nyt täytyy siis antaa rakkaan kroppani nauttia runsaista pöydän antimista ja pitää silti vaakalukemat kohdillaan. Viimeistään kesäkuussa toivon pääseväni palaamaan isojen rautojen ääreen ja sittenpä onkin jännittävää nähdä, mitä karanteenitreeni on saanut aikaiseksi. Terveys edellä kuitenkin mennään ja siksi on todella tärkeää osata nyt myös levätä ja nauttia. Suuntaanpa siis kulkuni itse leivotun juurileivän kimppuun. Siitä "ruista ranteeseen", niin jaksaa taas - no tuota kävellä... oisko 13km liikaa, jos ihan vahingossa lipsahtaa😉? 

Terveyttä ja iloa kevääseen toivottelee Aurora