sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Taas mennään

20171104_130044-1.jpg

Vähän on jo malttamaton olo Auroralla ja kaikista ihanista herkuista on talletettu suloinen muisto mielen sopukoihin talvipäiviä lämmittämään. Erityissijan herkkumuistoissani saavat teinimuruni leipomat taivaallisen ihanat korvapuustit💜. Ne laitoin välittömästi kisojen jälkeiselle herkkulistalle! Huomenna 6.11. saakin Auroran laardijengi kunnon shokin dieetin ja uuden treeniohjelman myötä. Ai että tulee "kivaa"! Kalorit tiputetaan kerralla lukemiin 2300 kcal ja treenejä on raskailla viikoilla 5+juoksulenkki ja kevyellä viikolla 4+juoksulenkki. Raskaalla viikolla tehdään koko kroppa läpi ja extratreenissä vielä kertaalleen kaikki lihasryhmät. Aamuaerobisia saan tehdä toistaiseksi vain kaksi, onpa sitten jotain lisättävää talven mittaan. Ihanaa! Saan taas kaivaa oranssin ruokavaliovihon esiin, itse asiassa teinimuruni koristeli sen jo viime kisakaudella minulle valmiiksi. On jotenkin aika siistiä tehdä taas tarkat suunnitelmat siitä, mitä syö ja laskea kaikki annokset kalorintarkasti😁. Hieman jo punastun, kun kuvittelen itseni kahvilassa kyselemässä epäileväisesti kalorikaverien määrää. Voi rakkaani, koittakaa kestää! Eihän tämä kestä kuin puoli vuotta😂. Teen siitä palkaksi herkullisia fitnessleivonnaisia; maistuvat kuulemma...no, terveellisiltä. Jep, niissä asusteleekin vain kilttejä kalorikavereita! 

Nopeasti meni tämä kisojen jälkeinen aika. Ihan tyytyväinen olen tuloksiin, lihasta on tullut sinne mihin pitikin. Tämä kuva tosin ei tee oikeutta työni tuloksille, nämä kuvat näyttävät olevan minulle blogimaailman haasteellisin puoli😂. Olen katsellut keväisiä kuviani ja onpas jännä, kuinka vaikeaa ihmisen on hahmottaa omaa kokoaan. Kuvittelin itseni paljon isommaksi, kuin todellisuudessa olin ja se on kyllä tärkeää pitää mielessä tulevana talvenakin. Olisi niin tärkeää pitää itsestään sellaisena kuin on, eikä vetää hermoja muutamasta nestehöttöisestä kohdasta ja jenkkakahvanpoikasesta. Kun on yrittänyt tehdä parhaansa, se riittää. Tässä suorituskeskeisessä maailmassa, jossa vertailu toisiin on somen kautta jatkuvaa, on armeliaisuus itseään kohtaan arvokas pääoma. Sitä harjoittelen minäkin. Olen niin kiitollinen siitä, että kroppani toimii ja pystyn liikkumaan. Sain kaiken tämän katoavaisuudesta hyvän muistutuksen, kun onnistuin saamaan kroppani totaalijumiin yli viikoksi. Ai olinko venytellyt? No tuota...vähän. Ja mikä olikaan tulos; liikeradat vääristyivät ja tilanne paheni entisestään. Kyllä Auroraa sisuunnutti moinen, varsinkin kun oli itse aiheutettua. Eipäs siinä muu auttanut, kuin helliä kroppaansa palauttavilla viikoilla ja jättää hetkeksi huiskimiset isoilla painoilla. Nöyryys auttoi. Nyt Aurora onkin treeneissä ihan pitelemätön. 

Tulossa ovat aikas kiintoisat viikot, sillä dieetit eivät kuulemma ole toistensa kopioita. Ainakin aika tulee asettamaan omat haasteensa, sillä lähiviikot ovat työrintamalla aika jäätävät ja pari muutakin juttuja on järkättävänä. Kivoja juttuja toki, mutta Aurorallakin on vain 24 tuntia käytössä. Haaveilen tekeväni treenejä aamuisin, mutta se tietää heräämistä usein jo klo 4.40. Pikku Aurora painaakin päänsä kyllä sitten jo ennen kymppiä tyynyyn. Stressipeikkoa en silti ajatellut päästää tekemään pesäänsä elämääni. Ai mutta tänäänhän on offkauden viimeinen päivä ja mikäs ääni tuolta pakastimesta kuuluukaan? Ettei vaan olisi pakastettuna teinimurun tekemä korvapuusti, joka vienosti kuiskailee nimeäni. Haluaisi ressukka varmaan pois kylmästä lämpimään, siis pian talviunille menevän Auroraherkkupossun hellään huomaan. Lähdenpä tästä siis pullanpelastustehtäviin😎.

Pullantuoksuisin terkuin, Aurora

sunnuntai, 8. lokakuu 2017

Fitnessoppia ja opsin oikkuja

20171008_144651-1.jpg

Terveisiä Nordic Fitness Exposta Lahdesta! Takana on antoisa päivä rakastamani lajin parissa. Sain jakaa kisatunnelmia rakkaani kanssa ja tapasinpa päivän mittaan myös monta ystävääni lajin parista. Oli erittäin antoisaa seurata body fitnesskisoja näin yleisön näkökulmasta ja kerätä ideoita omaan esiintymiseen ensi keväänä. On todella tärkeää, että ottaa heti lavan haltuun ja napsauttaa poseeraukset kerrasta paikoilleen. Oli myös ilo huomata, että omat suosikit olivat tuomarienkin suosikkeja eli se, mitä itsestäänkin haluaisi irti, on ihan oikeaan suuntaan. Voi kuinka upealta näytänkään ensi huhtikuussa; muhkeat olkapäät, leveä selkä, reisien mahtavat lihakset kuoriutuneet laardien alta, piukan pyöreät pakarat ja tiukoista treeneistä on todisteena täydelliset vatsapalat...niin ja ne täydelliset poset ja esiintyminen...ja rapsakka kunto. No okei, hieman täytyy vielä hioa, ennen kuin Auroran vaaleanpunaisesta unelmasta tulee totta. Joten tiputtaudun pilvilinnastani ja suuntaan katseet vaikkapa ensi sunnuntaihin 15.10. Silloin on nimittäin paluu @letic Pro Teamiin Lahteen ja Janka Lehikoisen, Riitta Koukkarin ja Ville Loihurannan hyvään huomaan. Jätän nykyisen valmentajani Sari Papusen ja kiitän häntä hyvästä työstä. Ihan kuin olisi itsensä kanssa tehnyt töitä😂. Onpa hauskaa laittaa aivot narikkaan ja jatkaa uuteen kisakauteen oikeiden valmentajien hyppysissä💪💖.

Kaiken kaikkiaan syksy on alkanut oikein mukavasti; treenit sujuvat ja arjen jutut on toistaiseksi saanut sovitettua kohdilleen. Mutta työelämässä, siis opettajan työssä, olen useasti kokenut riittämättömyyden tunnetta. Uusi opetussuunnitelma asettaa meidät niin monien eri haasteiden eteen, että eivät tunnit päivässä riittäisi, jos niihin kaikkiin vastaisi. Pitää uudistaa arviointia ja suunnitella opiskelua monialaisesti ja käyttää monipuolisesti tietoteknisiä välineitä ja kaiken tämän päälle tulee aina uusia hoidettavia asioita ja vastattavia kyselyitä ja toki edelleen on olemassa se kaikki perustyö, mikä on tähänkin asti tehty. Väittäisin, että Auroraope on tehokas, mutta silti iskee välillä avuton olo. Oppilaatkin ovat kyseenalaistaneet monien muutosten ja projektien tarkoituksenmukaisuuden. Ihan niin kuin treenaamisessa, oikoteitä ei ole olemassa ja tulosta saavutetaan vain tekemällä perusjutut hyvin. Sen jälkeen voi hifistellä erikoistekniikoilla. Itse olen treeneissäni vasta tänä kesänä oppinut saamaan maksimitehon liikkeisiin. Se vaati aikaa ja harjoitusta. Opettajana olen monessa asiassa aika vanhanaikainen. En haluaisi luopua liitutaulusta (eikä oppilaatkaan😎) ja kyselen sanatkin usein kirjallisesti, koska silloin ne tulee treenattua ja sittenpä kelpaa tehdä suullisia harjoituksia, kun on sanoja,joilla kommunikoida. Vaan ehkä tässäkin-kuten treeneissä-pitää seurata kehittymistä ja tehdä sen mukaan tarvittavat muutokset. Tässä tarvitsee Aurora viisautta, sillä työstressi ja kisoihin valmistautuminen eivät sovi yhteen. Uskon kuitenkin, että fitnessharrastukseni myötä olen oppinut huolehtimaan jaksamisestani paremmin ja käyttämään pienetkin latautumisen hetket hyväkseni.

Mielessä siis kangastelee jo marraskuussa alkava uusi dieettikausi ja kisakausi. Odotan sitä jo kovasti, sillä siinä on jotakin puhdistavaa ja hienoa. Saa ihan luvalla riisua elämästä kaiken ylimääräisen härdellin ja keskittyä treeneihin, syömiseen (siihen vähäiseenkin) ja lepoon. Tuolla ajalla on myös hengellinen merkitys, yhteys Yläkertaan on askeettisemman arjen myötä tavallista vilkkaampi. Vaan vielä on Aurora-herkkupossulla aikaa vedellä herkkuja ja elellä hetki rennommin. Unelmissa olisi syödä Pyynikin näkötornin munkki, Hesburger-ateria ja tuore korvapuusti😉. Näistä haaveilin viime dieetillä, mutta vielä eivät ole Auroran masuun päätyneet. Eikä ole tarviskaan, sillä suurin nautintoni on yhä edelleen kaurapuuro voisimällä. Taitaa Auroralla olla tämä fitnessasenne jo selkäytimessä😃. Tosin teinimuruni tekemästä jätskiannoksesta en kyllä kieltäytyisi - runsaalla kermavaahdolla, kiitos😉!

Herkuista haaveilevin terkuin, Aurora

lauantai, 9. syyskuu 2017

Syystunnelmia

20170903_130501.jpg

Alkusyksyn tummentuneessa illassa katselen kynttilän hehkua, kuuntelen kakadun naksutusta ja tunnelmaa säestää yksi pörröinen Maine Coon-tyttö, joka kovasti toivoisi huudosta päätellen poikakisua vierailulle. Siskokisu nimittäin sai olla teiskolaiselle pojalle juhannusmorsiamena ja tulostakin syntyi, mutta valitettavasti heidän kisuvaavinsa oli liian pieni jäädäkseen henkiin😿. Kovasti toivoimme, että pentuja syntyisi enemmän ja olin orientoitunut pikkuisten hoitoon tänä syksynä. Synnytysviikon elimme hetki kerrallaan, öitäkään hädin tuskin nukkuen. Ja on sanomattakin selvää, että salitreenit eivät muutamaan päivään kuuluneet ohjelmistooni. Kun asiat oli saatu päätökseen ja tutkittu, että äitikisulla on kaikki hyvin, saatoin lähteä salille helpottunein mielin. Voi sitä iloa ja autuutta! Tuntui, että lihakseni ratkeavat riemusta ja kehoni suorastaan huutaa lisää painoja ja toistoja. Ai että olenko treeniaddikti? No juup, saatanpa hieman ollakin😎. Ja sen lisäksi kiitollinen siitä, että saan ja pystyn treenaamaan näin kun nyt. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Tuon hurjan viikon jälkeen menivät taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Katsoin Auroraa peilistä ja sanoin kuvalle, että äläpäs napise turhista. Paljon tärkeämpää on, että lepää riittävästi ja pitää syömiset pääasiallisesti kunnossa ja ennen kaikkea antaa stressipeikolle reilusti tukkapöllyä.

Olen tämän kesän valmentanut itse itseäni ja tulosta on mielestäni tullut ihan mukavasti. Kehonkoostumusmittauksen mukaan olen nyt lähes prikulleen samoissa mitoissa, kuin kaksi kuukautta ennen kisoja. Tosin kaloreita on 900 kcal enemmän, joten kiltti kroppani ymmärtää kuluttaa reippaasti saamansa kalorit. Palkkiona siitä annan sille joskus herkkujakin ja  koitan toteuttaa sen villit unelmat dieetin ajalta😂. Vaan alkaapa jo takaraivossa koputella ensi kevään kisalavat. Suunta on nyt hyvä, sillä treenipainot ovat kasvaneet ja tekniikka on parantunut. Teen tällä hetkellä joka toinen viikko pudotussarjan ennen varsinaista sarjaa ja joka toinen viikko suorat sarjat, joissa höysteenä supersarjoja. Joka viides viikko on palautusviikko kevyemmillä painoilla. Aikas jännittävää nähdä, miten Auroran lihaskullat tähän settiin vastaavat. Lisäbuustia hain myös kreatiinista, mutta kun se rontti tuo nestekamujakin tullessaan. Aurora ei tykkää. Mutta pullistelevista lihaksista Aurora kyllä tykkää, joten eiköhän sitä yhden kreatiinisetin verran voisi vielä ennen dieettiä nauttia.

Onhan tämän vähän sellaista ihmiskoetta, koska reaktiot ovat yksilöllisiä ja kropan muokkautumiseen vaikuttaa niin moni asia. Mutta ajattelen niin, että olen tässä kulkemassa pitkää tietä, jossa kisat ovat välietappeja. Rakastan treenaamista ja on kiehtovaa seurata, miten oma keho kehittyy. Kun oma näkemys hämärtyy, rakkaani kertovat kyllä totuuden. Tai kolme totuutta; veljeni mielestä putoan laihuuttani lauteiden väliin, äitini mielestä hyvältä näyttää ja teinimuruni taputtelee onnellisena pehmentynyttä herkkumasuani😀. Ja sydämeni valittu kannustaa minua väsymättä💕. Kaikki he kuitenkin näkevät sen, mikä minuakin peilistä katselee. Onnellisen Auroran, joka on oppinut rakastamaan kroppaansa juuri sellaisena kuin se on. Tässä kohtaa karkkipussini vieressä vatsatreeniään tekevä teinimuruni naurahti. No okei, rakastan kroppaani useimmiten ja ainakin haluan huolehtia siitä niin hyvin, että voin vielä kasikymppisenä kirmata Fressi Sykkeelle ja ammentaa elooni liikunnasta iloa ja energiaa!

 

sunnuntai, 6. elokuu 2017

Kiitollisia kesätunnelmia

IMG_20170716_212446_244.jpg

Kiitollisuus on voimavara ja taito, joka antaa meille onnen tunteen tässä hetkessä ja luo uskoa tulevaan. Kun huomaa pienten tai suurten haaveidensa toteutuneen, uskaltaa unelmoida lisää. Tämä blogi on yksi kiitollisuuden aiheistani, sillä tänään 6.8.2017 tulee kuluneeksi vuosi ensimmäisestä tekstistäni. Jännityksellä seurasin, kuinka moni käy Auroran juttuja kurkkimassa. Aika moni käy, koska edellisen päivitykseni jälkeen sivullani on ollut 752 näyttöä. Olen nauttinut niin paljon blogini pitämisestä ja kokemusteni jakamisesta. Tuhannet kiitokset teille kaikille lukijoilleni💜! Jatketaan yhdessä matkaa kohti uusia unelmia ja seikkailuja!

Kuten vuosi sitten, arkeni koulumaailmassa häämöttää muutaman päivän päässä ja taas saa miettiä aikatauluja oikein urakalla. Opetustunteja ja muita työtehtäviä on paljon ja olen mukana Tampereen Tuomasmessun vastuuryhmässäkin. Saapi nähdä, onko se Aurora oppinut mitään vuoden aikana vai törmätäänkö taas kuukauden päästä stressipeikkoon. Näin jo sen takkutukan pilkottavan kalenterin sivuilla. Loman jälkeisen energian täyttämänä olen päättänyt nitistää sen keskittymällä asiaan kerrallaan ja ottamalla päivään rauhallisia pysähtymisen hetkiä. Keskityn syvähengitykseen, nollaan aivot ja annan kehon levätä. Olipas se helppoa kirjoittaa...mutta näen jo Auroran puuskuttamassa luokassaan välitunnin aikana ja aivojen autobaanalla ajatusten ruuhkan. Jep, tosi seesteistä!

Olen myös päättänyt puntaroida elämäni kivoja asioita. Aurora on nimittäin sellainen nautintoahmatti, että täyttää aikansa kivoilla asioilla ähkyyn asti. Pitäisi oppia sanomaan ei, itselleen nimittäin ja jättää aikaa olla yksin ilman ulkopuolisia virikkeitä. Tänä kesänä tosin olen ensimmäistä kertaa vuosiin todennut minulla olevan vapaata aikaa. Onhan varasto toki edelleen siivoamatta ja monta muutakin juttua, mutta mitä sitten? Jonain päivänä nekin hoitelen, ei stressiä. Ilmankos olenkin niin levännyt tämän lomani jälkeen. Ehkä sittenkin Aurora on jotain oppinut😎.

Tämän viikon olen valmistanut rakasta kroppaani tuleviin koitoksiin, nimittäin uuteen treeniohjelmaan. Tiedossa on enemmän painoja, vähemmän toistoja, supersarjoja ja riittävästi uutta ärsykettä lihaksille. Treenit ovat edelleen viisi kertaa viikossa ja lisäksi aerobinen treeni ja pari aamuaerobista ihan huvikseen vaan. Aamulenkit ovat nimittäin erittäin tarpeellisia päälleni ja kropallenikin. Onneksi saan vastaavasti syödäkin riittävästi, 2700 kcal😉. Hieman paino voisi olla alempi, joten katsotaan miten safkamäärät tässä fiksailen. Tässä lajissa pitää uskaltaa syödä riittävästi kisakauden ulkopuolella, terveellisesti tietty. Ei muuten tule muskelit muhkeammiksi ja kroppa palaudu ennen seuraavaa kisakautta. Herkkupossuaurora etsii toki jatkuvasti keinoja herkutella terveellisesti. Masa harina-maissitortillat ovat kelpo vaihtoehto vehnäisille vastaaville ja riisi-&kaurajauhon olen todennut sopivan moneen juttuun, samoin tef-täysjyväjauhon. Ikiherkkusuosikkini on kauraomppupiirakka, johon ei ripaustakaan sokeria tarvita. Jos haluaa lisäherkkua, niin voi ottaa Alpron valmista vaniljakastiketta. Siinä hieman on sokeria ja rasvaa, mutta eipä sitä tarvitsekaan puolta purkkia laittaa. Vaan tärkeintä lienee kaikkien näiden perusjuttujen ohella rennohko ote syömiseen. On paljon pahempaa stressata joka suupalaa ja vaakalukemia, kuin ottaa kerran viikossa vähän vapaampi safkapäivä. Ja se ei siis tarkoita herkkukaappien ja lähigrillien tyhjentämistä. Se oli helppo kirjoittaa, mutta tosiasiassa Auroran päässä käy nytkin vimmattu päätösten vilinä. Pitäisi päättää, käydäkö kerrankin siipisetin kimppuun teinimurun kamuna vai kiepauttaa kiva fitness-salaatti lautaselle? Vai olisinko hurja ja antaisin teinimurun tällä kertaa päättää😎? 

Siivekkäin terveisin, Aurora 

keskiviikko, 5. heinäkuu 2017

Herkuttelua ja hikikarpaloita

20170704_154203-1-1-1.jpg

Kesäkuu on vaihtunut heinäkuuksi ja lomatunnelma on tehnyt tehtävänsä. Olotila on suloisen virkistynyt ja painolukematkin ovat oikein mukavat - ainakin lähimurujeni mielestä. Auroraan on kertynyt ihanasti pehmeyttä ja luisevia kohtia enää tuskin huomaa. Tämä kertoo siis siitä, että jokunen herkullinen hetki on tullut rakkaitteni kanssa vietettyä ja kaloripeikot hetkeksi haudattua. Se on ollut megakivaa ja tullut tarpeeseen. Sen verran olen kuitenkin kuria pitänyt, että fitnessharrastukseni näkyy päällekin päin. Se olisi vähän niin kuin tavoitteena. Toisaalta eräs kokenut kilpailija on viisaasti sanonut, että ei ole mitään järkeä pitää kehoaan puolittaisessa dieettitilassa. Kisakauden ulkopuolella rakennetaan lihasta ja se tulee vain ja ainoastaan runsaalla ja oikealla ravintomäärällä ja oikealla treenillä. Tällä hetkellä Auroran masuun hukkuu 2600 pientä sievää kalorinpoikasta. Painolukemat ovat kuutisen kiloa korkeammat kuin alin kisapaino oli. Ihan hyvä tilanne siis. Mut kun...Aurora ei mitenkään haluaisi kauhean pehmeää peilikuvaa. Ja silti haluaa ne lihakset. Ja sen kropankin pitää saada levätä. Ja ajatukset ja puheet voisivat leijailla muissakin kuin treeneissä ja kaloreissa. Pitäisi osata herkutella hyvällä omallatunnolla ja oikeasti oppia relaamaan. Olen tullut siihen tulokseen, että nyt taidetaankin elää sitä haastavinta ajanjaksoa. Minä pikku herkkupossu olen joutunut neuvottelemaan aika tavalla itseni kanssa, etten ihan joka päivä sortuisi pikkumakeaan. Onneksi tahdonvoimaakin on riittänyt ja monet ihanuudet ovat saaneet kadota parempiin suihin. Ja omaan suuhuni, hupsista vaan.

Uusi treeniohjelmani on nyt menossa viidettä viikkoa ja viidelle päivälle jaotetut tunnin kertatreenit auttavat keskittymään paremmin rääkättävään lihasryhmään ja treenin saa mahtumaan mihin kohtaan päivästä vaan. Näin ehdin olemaan enemmän teinimurunikin kanssa, jos äidin seuraa sattuu haluamaan. Treenijaosta sen verran, että jalat treenaan kahtena päivänä; etureisi-pohje ja takareisi-pakara. Myös selkätreeniin olen varannut yhden päivän, koska sinne osastoon pitää saada tarttumaan kunnolla leveyttä. Joka treenin alkuun teen avaavat liikkeet ja ne ovatkin todella tärkeitä poseerauksienkin kannalta. Salin lisäksi teen yhden juoksulenkin tai toiminnallisen treenin ja pari aamuaerobista : ). Muistanette, että niitä Aurora rakastaa! Yritän pitää kohtuuden treenimäärässä, mutta monesti tekisi mieli tehdä vielä vähän lisää. Vaan tiukka valmentajani Sari Papunen kehottaa minua tiukasti lampsimaan kotiin ja lisäämään seuraavalla kerralla painoja, niin ei jää ylimääräistä energiaa. Kauhea orjapiiskuri se Sari : ). Olen niin fiiliksissä tästä kaikesta ja jos siitä energiasta pystyn yhtään salikamuilleni tai lukijoilleni välittämään, niin olen onnellinen. Ensi kuussa tulee vuosi ensimmäisestä blogitekstistäni ja tämän kirjoittaminen on minulle todella suuri ilo. Kiitos, että saan teille kirjoittaa.

Nämä viikot näyttävän menevän niin vauhdilla, että uusi dieetti taitaa alkaa ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Siis marraskuussa. Onneksi tässä on sitä ennen vielä monta kesäistä päivää ja syksyn kuulasta hetkeä. Ai mutta täytyykin juhlia pikkujoulut varastoon! Taidanpa sulattaa kohtapuoliin piparitaikinan pakkasesta ja kaivaa varastosta glögit esiin. Todellinen joulufani on varautunut kaikkeen. Sitten vaan teinimurun kanssa joululaulut soimaan ja fiilistelemään. Ai eikö voi kesällä? Kyllä voi, sanoo Aurora ja kipaiseekin heti pakastimelle. Vaan ensin hän vetäytyy valmistamaan suurinta herkkuaan; kaurapuuroa voisilmällä.

Kesäillan terkuin, Aurora