Kello pirahtaa puoli kuudelta aamulla ja vartin päästä olen jo kipittämässä aamuisella kävelylenkilläni uuteen päivään heräävässä kotikaupungissani. Syksy on jo asettunut tukevalla otteella aamun varhaisiin hetkiin, vaikka kesäisistä tunnelmista on vielä päivisin saanutkin nauttia. Minä tosin saan syksyn viileän kirpakoista päivistä voimaa ja oloni on paljon energisempi kuin kesällä. Tosin nyt dieetin ollessa pitkällä joudun latomaan päälleni aikamoisen määrän vaatetta. Ympärilläni kesäpaidoissaan kulkevat ihmiset tuntuvat elävän jossain toisessa aikaportaalissa - tai sitten minä elän. Kisapreppi on siis selvästikin loppusuoralla. Reilun kolmen viikon päästä on Nordic Fitness Expo Lahdessa ja marraskuun alussa olisi MM-kisat Espanjassa legendaarisessa Santa Susannassa. Näiden kisojen jälkeen minulla olisi 12 kilpailua kisattuna ja onpahan siinä vierähtänyt kisatessa viimeiset kaksi vuotta ihan putkeen. Ensimmäiset kilpailuni olivat keväällä 2017, sitten 2018, 2019, 2020 syksy ja 2021 kevät ja syksy. Tänä vuonna tulisi myös kevät ja syksy, joten onhan siinä lihasta kasvatettu, poseerauksia harjoiteltu ja kaloreita laskettu kiitettävä määrä. On ollut kyllä upea taival ja kunhan annan rakkaan kroppani vähän lepäillä tämän rutistuksen jälkeen, niin kyllä ne kisalavat ensi vuoden jälkeen taas kutsuvat. Elämästähän ei koskaan tiedä, mitä se eteen heittää, mutta minulle on paljon luontevampaa treenata, kun on selkeä tavoite. Tämän olen huomannut tankotanssinkin suhteen, siinäkin halusin säännölliset harjoitusajat ja selkeän päämäärän. Niin, siinäkin voi tosiaan kisata ja sain juuri eilen valmentajaltani lainaksi kirjan tankotanssikisojen säännöistä ja pakollisista liikesarjoista. Siis ihan vain muuten tutustun... Rivien välistä lienee luettavissa, että olen uppoutumassa koko ajan syvemmälle tankotanssin maailmaan. Löydän siellä itsestäni ihan uusia puolia ja vahvuuksia ja joudun myös kohtaamaan pelkojani. Koulun liikuntatunneilla voimistelu oli minulle kauhistus ja parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen en ole käsilläseisontaa yrittänyt. Viime torstaina uskaltauduin valmentajan taustatuella sitä treenaamaan ja maanantaina vähän lisää - ja ymmärsin, että kenties vielä jonain päivänä pystyn siihenkin. Se olisi jotain aivan uskomatonta minun mielestäni! Nyt täytyy tosin ottaa riittävän rauhallisesti ja antaa minikaloreilla elävälle keholleni armoa. Annan sille tällä hetkellä myös paljon lepoa kaiken raskaan treenin vastapainoksi. Huomaattekos, että olen oppinut jotakin tässä vuosien varrella?

Syksy on alkanut työrintamalla aikas mukavasti ja vaikka opetustunteja ja oppilaita on paljon, niin saan heistä myös paljon energiaa tällä hetkellä. Minulla on tänä syksynä ollut monta työpäivää niin, että kaikki on ollut ihan täydellistä. Toisenlaisiakin aikoja olen kokenut ja joskus on tehnyt mieli purskahtaa itkuun työstä johtuvat voimattomuuden ja riittämättömyyden edessä. Mutta tänä syksynä oppilaani ovat olleet erityisen reippaita, aktiivisia, taitavia ja luokassa on ollut monesti aivan täydellinen työrauha. Saan viikon aikana monta halausta pienemmiltä oppilailtani ja isommilta ystävällisen hymyn ja ihanaa on, kun saan jakaa heidän kanssaan kuulumisia. Niin tärkeitä kohtaamisen hetkiä. Nyt huomaan myös, kuinka äärettömän kuluttavaa on opettaa ryhmiä, joissa on paljon rauhattomuutta ja kaikki energia menee kurinpitoon. Vaikka haasteita on, olen kuitenkin ollut hieman hämilläni tiedotusvälineiden mustamaalauksesta koulujen suhteen. Meillä on suurin osa oppilaista aivan huikeita ja koulun henkilökunta kokonaisuudessaan tekee paljon töitä yhteisten pelisääntöjen ja työrauhan eteen. Tämä tosiasia tuntuu unohtuneen, kun otsikoihin nostetaan kouluissa tapahtuvat välikohtaukset. Toisaalta haluan myös todeta, että tällä hetkellä on kyllä havaittavissa myös uudenlaista rauhattomuutta ja siihen ei löydy vain yhtä syypäätä. Ajatelkaapa kuinka vaativassa maailmassa lapsemme ja nuoremme elävät! Lehtien otsikot huutavat sotaa, luonnonmullistuksia ja uutta pandemia-aaltoa tai hallituksen kaavailemia tiukennuksia heikompien toimeentuloon. Negatiivisilta uutisilta ei voi välttyä. Ympäröivä maailma on täynnä vertailua ja mikään ei tunnu olevan riittävästi. Pelko elämän romahtamisesta itsestä riippumattomista syistä voi olla konkreettisesti läsnä vaikkapa läheisten työttömyyden tai sairauden kautta. Tämän kaiken keskellä pitäisi kasvaa ja kasvattaa tasapainoiseksi elämään luottavaksi aikuiseksi. Aikamoinen haastehan se on, meidän kaikkien yhteinen haaste. Me aikuiset voisimme miettiä sitä, mitä ja miten lapsillemme ja nuorillemme kommentoimme. Voisimme nostaa esiin positiivisia asioita negatiivisten sijaan. Jospa olisimme päivittelemättä maailman kauhuskenaarioita ja sen sijaan miettisimme, mitä mukavaa maailma tänään meille tarjoaa. Pelaisimmeko vaikka yhden erän Kimbleä  lapsemme kanssa tai lähdettäisiinkö yhdessä kävelylle? Tai katsotaan vaikka yhdessä leffa ja valmistetaan sen kylkeen hyvää syötävää. Voi olla, että aina tämä positiivisuus ei saa vastakaikua mutta sehän ei ole meiltä pois? Olemme kylväneet hyvän mielen siemenen ja se kantaa kyllä aikanaan hedelmää.

Kuten olen kirjoittanut aiemmin, aamuuni kuuluu aina pieni Raamatun lukuhetki. Minua on tänä syksynä erityisesti puhutellut kehotus lempeyteen. Eräs oppilaani kirjoitti viime keväänä ihanasti, että minusta on jäänyt mieleen erityisesti lempeyteni. Se ajatus lämmitti sydäntäni ja sellainen haluaisin muille ollakin. Asiat kun voi ilmaista myös ystävällisesti ja rauhallisesti, mutta kuitenkin lempeän lujasti. Rajathan pitää olla, ne luovat meille turvaa. Opettelin kesällä hidasta elämää ja sillä periaatteella olen jatkanut myös tähän syksyyn. Saisinpa jatkaakin samaan mallin, rauha mielessäni ja teoissani. Voi olla, että seuraavan blogitekstin sävy on rauhallisuudesta kaukana, on tässä Aurorassa tarvittaessa aikamoisen pippurinenkin puoli. Ja olen välillä oikea vastarannan kiiski, sen tietää pitkämielinen valmentajani Minna Hotti. Onneksi Minnakin on sitkeä ja onnistuu minut aina taitavasti vakuuttamaan, että hänen ehdotuksessaan on ideaa. Pian nähdään, mihin tuloksiin yhteistyömme tänä syksynä kisalavoilla kantaa.

Rakas maailmanmatkaajani Meri on korvaamaton tsemppari kisamatkallani niin monin tavoin ja en voi kylliksi kiittää häntä siitä kaikesta, mitä hän on minulle antanut ja siitä perspektiivistä, mitä hän maailmaani antaa. Myös rakas aviomieheni ja äitini ovat korvaamaton tukiverkkoni, he ovat jaksaneet vuodesta toiseen tukea unelmiani ja kannustaa taipaleellani. Kuten myös muu perheeni ja ystäväni. Niin tärkeitä olette te kaikki lukuisat tsemppaajani eri elämäni yhteyksissä! Toivon tuovani myös teidän elämäänne inspiraatiota ja voivani rohkaista teitä toteuttamaan omia unelmianne.

Valon ja ilon säteitä syksyyn toivottaen 

Aurora