20181104_185729.jpg

Ulkonäköasiat ovat nousseet viime aikoina mieleeni useasti ja hivenen ärsyttääkin se, kuinka lajistani nähdään monesti vain pinta ja pullistelu, ei sitä jäätävää työmäärää taustalla. Yksikään kilpailija ei nouse lavalle vähän painoja heiluteltuaan ja hiilarit karsittuaan. Rusketusta pidetään turhana ja pienissä vaatteissa poseeraamista keikistelynä. Myös meikin määrää ihmetellään. Toisaalta kuulen paljon ihastelevia kommentteja siitä, kuinka upealta lihakset näyttävät ja kokonaisuuden kruunaavat upea look, hiusten ja ehostuksen myötä, sekä hyvin istuvat bikinit ja valovoimainen esiintyminen. Meidän fitnessurheilijoiden treenikauden tulos näkyy sopivana lihasmassana, oikean mallisina lihaksina oikeissa paikoissa ja sopivina poseerauksina, jotta saamme lihakset tulemaan paremmin näkyviin. Lisäksi lavalla esiintyminen käännöksineen ja kävelyineen on tarkkaan harjoiteltua ja vaatii itse esiintymistilanteessa myös lihastyötä, vaikka helpolta näyttääkin. Miten voisimme tuulipuvussa seisoskellen tuoda esiin sen, mitä olemme treenanneet? Muissa urheilulajeissa treenin tulos mitataan useinkin lukuarvoina. Parhaan tuloksen saamiseksi täytyy siinäkin olla sopiva varustus ja valmistautuminen. Meidän lajissamme ei - onneksi - mitata lukuarvoja, vaan kriteerit perustuvat siihen, miltä kokonaisuus näyttää verrattuna lajin kriteereihin ja muihin kilpailijoihin. Se, että me fitnessurheilijat harjoittelemme peilin edessä poseerauksia, ei tarkoita meidän ihastelevan itseämme. Kehon lihasjumit tekevät poseerauksista helposti epäsymmetrisiä ja sen voi todeta vain peilin avulla tai itseään kuvaamalla. Samasta syystä kuntosalilla on peilejä, ei keikistelyyn vaan symmetrisen treenitekniikan tarkistamiseen. Jos teet liikkeet epätasaisesti, se voi aiheuttaa ajan myötä ongelmia. Tämän asian kanssa painiskelen itse joka kerta, koska kroppa rakkaani haluaisi niin helposti ottaa jumeja. Kehonhuolto on siis tärkeässä osassa. Se täytyy kuitenkin myöntää, että onhan se mukava nähdä peilistä myös sitä kehitystä. Itseään ja tehtyä työtä pitää arvostaa, oli se sitten kurinalaista fitnesselämää tai opiskelujen parissa puurtamista tai sitä, että jaksaa ylipäänsä nousta sängystä ylös uuteen päivään. Meidän haasteemme elämässä ovat erilaisia ja koskaan ei pitäisi mennä kritisoimaan toisen ihmisen jaksamisen astetta tai elämän valintoja. Hellävaraisesti vain antaa tsemppiä muutokseen, jos valintansa eivät ihan parhaasta päästä ole. Sopivasti lempeyttä, sopivasti lujuutta.

20181104_185304-1-1-1.jpg

 

Tämän vuodatuksen jälkeen hieman ajankohtaisia kuulumisia Auroran elämästä. Valmistautuminen kevään kisoihin sai alkusysäyksen viime sunnuntaina 28.10, kun kävin treenailemassa Lahdessa tiimipäivässä. Tiimin nimi on Team Power Gym; nimenmuutoksesta huolimatta jatkan samojen loistovalmentajien kanssa, kuin tähänkin asti. Janka Lehikoinen tekee treeniohjelmat, Riitta Koukkari säätää safkamäärät ja Ville Loihuranta hoitaa tsemppi- ja managerointipuolen. Lisäksi kisamatkallani on mukana Katri Apiola Glohair Satamakadulta. Tärkeimpänä kaikesta on kuitenkin oma perhe ja ystävät sekä muut tukijoukot. Ilman heitä en tätä matkaa tekisi💜. Olihan se aika jännittävää taas mennä valkkujen ruodittavaksi puolen vuoden omatreenin jälkeen, mutta olivat tyytyväisiä kehitykseen. Omasta mielestänikin tämä off-kausi meni hyvin, söin sopivassa määrin vapaasti ja sopivasti hallitusti. Ihan viimeisinä viikkoina nostettiin vielä kalorimääriä, niin sai ilahduttaa kroppaa kunnon shokilla. Dieetti alkoi siis 29.10. ja voin kertoa, että sen tuntee😂. Voin sieluni silmin nähdä kroppani ymmyrkäisen ilmeen: mihin katosivat kalorimurut? Ja tälläkö määrällä MUKA pitäisi vetää nuo kovat treenitkin? Voi ressua, mutta kyllä se siihen tottuu. Tosin täytyy lisätä, että 2300 kcal päivässä on vielä oikein runsaasti, kehoni on vaan tottunut viime aikoina hieman reilumpaan ateriamäärään ja kulutuskin on sen mukainen. Monet ovat ihmetelleet pitkää dieettiaikaa. Tavoitteena on 10kg rasvoja pois, eikä lihasta yhtään. Jos puoli kiloa lähtee viikossa ja joulun aikaan saattaapi muutama kilonen hiipiä hetkellisesti takaisin, niin eipäs aikaa enää olekaan ylimääräisiä. Niin kisathan ovatkin nyt sitten Kultsalla ja vasta 20.4. Kivaa päästä kisaamaan tuttuun paikkaan. Sitä ennen saa nauttia monesta aamuviiden treenistä, virkistävistä lenkeistä, henkeäsalpaavista hiit-treeneistä ja "keikistelystä" korkkareissa peilin edessä😁. Suuri seikkailu on jälleen alkanut!

Marraskuisin terveisin, Aurora