Auroran elämä on valkoista unelmaa ja ruusuilla tanssimista! Yksi elämäni upeimmista ja ihmeellisimmistä hetkistä oli 2.7.2022, kun sain astua avioliittoon rakkaani kanssa. Tuo hetki Tampereen Tuomiokirkon alttarilla oli niin taivaallinen ja täynnä rakkautta, että se tulee olemaan ikuinen voimanlähteeni sydämeni sopukoissa. Sellaisia hetkiä osuu ihmiselämään vain hyvin harvoin ja on onnea ymmärtää niiden arvo ja osata nauttia niistä joka solullaan. Meidät vihki sydämellinen Kim Rantala ja hänen meille pitämänsä hieno puhe jää voimasanoiksi avioliittomme päiviin. Meidän hääpäivämme oli kaikin puolin täydellinen ja kaikki meni suunnitellusti. Arvostan sitä todella suuresti ja pidän valtavana rukousvastauksena, kun ottaa huomioon korona-aikojen asettamat haasteet monille suunnitelmille. Juhliemme puitteet Finlaysonin palatsin Vihreässä salongissa olivat mitä huikeimmat ja saimme toivomamme elegantin ja tyylikkään hääjuhlan rakkaittemme ja ystäviemme kanssa. Toki Suomen kesäsää muisti meitä sekä sateella että helteellä, mutta siitäkin selvittiin viuhkojen ja vesipullojen voimalla. Sadekuurotkin osuivat juuri sopiviin kohtiin. Hääkuvaajamme Riitta Koukkari ikuisti päivän aikana fantastisesti juhlapäivän eri tilanteet aina morsiamen valmisteluista häätanssiin. Aivan huikeita kuvia ja tunnelmia! Voin todella lämpimästi suositella Riittaa, kun tarvitsette kuvaajaa, jolla on näkemystä ja kuvattavaa inspiroiva ote kuvaustilanteessa.

Haluan tässä yhteydessä kiittää koko sydämestäni upeaa ja tehokasta morsiustiimiäni Meriä, Catya, Kristiinaa ja Päiviä. Meri oli kaasoni ja teki monen muun asian ohella mm. ohjelmalehtiset ja stilisoi häidemme teemakuvana käytetyn ruusun. Tuo ruusun kuva oli siitä kimpusta, jonka mieheni antoi minulle kosiessaan minua vuosi sitten pääsiäisenä. Caty otti vastaan ilmoittautumiset ja hoiti monet käytännön asiat tarjoiluiden ja järjestelyjen suhteen. Kristiina oli häidemme ohjelmavastaava, juontaja ja piti meille ikimuistoisen puheen. Päivi loihti satumaisen upean morsiuskimppuni ja organisoi tilaisuuden kukkakoristeiden toteutuksen. Päivi myös kutsui meille häälahjana esiintymään Miskantti-kuorolaisiaan. Kiitos myös Elinalle ja Timolle, jotka lauloivat kirkossa upean dueton "Can you feel the love tonight". Se oli meille ihana häälahja! Ja kiitokset Tuomakselle ja Heidille, jotka hoitivat hääautomme koristuksineen ja kiitokset myös bestman Tonille. Kiitokset myös rakkaille perheillemme ja ystävillemme, jotka jakoivat ja jakavat kanssamme nämä ikimuistoiset rakkauden hetket. 

Nyt kun vihdoin tietokoneeni uskaltautui kaivautua esiin piiloistaan ilman pelkoa töiden teosta, niin onpa mukavaa kirjoitella teille pitkästä aikaa! Tässä blogissa keskityn nyt enemmän hääjuttuihin, mutta seuraava blogipäivitys - hyvin pian, lupaan sen - kertoilee enemmän fitnesskuulumisia kevään kisoista ja tulevista suunnitelmista. Sen verran kuitenkin totean, että hääkuvia katsellessa Aurora hykertelee tyytyväisyyttä, koska onpas omiin silmiin kunto kohdillaan! Se tarkoittaa siis juuri sopivaa pehmeyttä, ettei sulaudu liikaa Tuomiokirkon freskoihin ja sulhanen kipitä pakosalle. Hääpäivä on kaikille hetki, jolloin haluaa näyttää kauneimmalta elämässään ja halusin kieltämättä, että minussa näkyisi juuri sopivasti myös elämäntapani. Onnistuin siinä ja olen hyvin tyytyväinen ja onnellinen kehossani juuri nyt. Se on levollisessa ja elinvoimaisessa tilassa ja rakkaus antaa siihen vielä oman lisäsäihkeensä. Tästä pitää nyt nauttia ja ennen kaikkea pitää syksyn kiireiden myötä huolta, että se balanssi myös säilyy.

Haluan jakaa teille häihini liittyen yhden projektin, josta olen erityisen ylpeä ja onnellinen sen onnistumisesta. Se on nimittäin hääpukuni, jonka olen itse ommellut. Vaan eipä ollut valmiita kaavoja eikä kuvaa eikä kangastakaan ostettu kaupasta suoraan pakalta. Kuvan alla kerron enemmän tästä kiintoisasta ompeluseikkailusta.

Häähumuun kuuluu olennaisena osana visiitit hääpukuliikkeisiin ja kävimme kaasoni Merin kanssa jo viime syksynä katsastamassa tarjontaa. "Say Yes to the dress" on pitkään ollut lemppariohjelmiamme, joten olihan se hienoa tuollaisia hetkiä kokea nyt itsekin. Yksi puku sai kaason jopa liikuttumaan, joten se oli hyvä alku. Vaan minun haaveissani oli halterneck-puku ja kapea malli, eipäs ollutkaan ihan helppoa sellaista löytää. Kun vielä budjettiin teki suurehkon loven hunajaiset eläinlääkärilaskut, niin mieleni sopukoissa alkoi itää ajatus ommella puku omin kätösin. Olen aikanaan tehnyt 1700-luvun tyylisen vanhojen päivän pukuni itse ja muutenkin paljon varsinkin nuoruudessani ommellut, joten projekti ei tuntunut mahdottomalta. Alkusysäyksen tälle projektille antoi erään hääpuvun käyttämätön laahusosio, jonka ostin viidellä eurolla ylöjärveläisestä vahinkotavaraliikkeestä. Se koostui kahdesta isosta kaarrokkeen mallisesta palasta upeaa morsiussatiinia. Ne ratkoin erilleen ja totesin, että kyllähän tästä sopivasti sovitellen saattaisi puku syntyä. Tuumasta toimeen ja kaavoja suunnittelemaan ja kangasta mallinuken päälle asettelemaan. Ompelin ensin yläosan erikseen, koska sen istuvuus oli säädettävä kohdilleen ihan viime metreillä. Yhdistin sen sitten vasta alaosaan, jonka vyötäröön kiinnitin pitsikankaan reunuksesta kaitaleen. Vielä satiinivyökaitale päälle ja näin sain yhdistettyä osat kauniiksi kokonaisuudeksi. Puvun alaosa oli myös hyvin kiintoisa kuositella, koska kaarrettu halkio asettuu sivuun ja oma operaationsa oli saada halkio yhdistymään kauniisti takasivukappaleeseen ja siitä laskeutuvasti laahukseksi. Jännittävä osuus oli myös siinä saanko kankaan riittämään suunnittelemaani alaosaan. Riittihän se, se oli taivaassa näköjään tarkkaan laskettu tämäkin! Löysin muuten tuon pitsikankaankin poistopakasta, sekin viisi euroa metri. Aika johdatettua settiä jälleen, sanon minä. Puvun koristeiksi ompelin hopeisia glitterhelmiä ja ennakkosuunnitelmista poiketen pitäydyin vain yhdenlaisissa koristeissa. Emme sulhaseni kanssa tienneet toistemme asuista mitään ennen kuin kohtasimme kirkon käytävällä. Ei ollut siis ennalta suunniteltua, että kummankin puvuissa oli koristuksena hopeaisia pisteitä. Sovimme siis täydellisesti yhteen myös asujemme puolesta! 

Oli kyllä huikea tunne, kun kirjaili viimeisiä koristeita pukuunsa ja sai sen pukea päälleen kaikkine asusteineen. Täytyy sanoa, että siinä kohtaa taisi muutama liikutuksen kyynel vierähtää. Suurella rakkaudella tehty puku, jonka arvo ei lepää rahassa vaan tehdyssä työssä. Puvun materiaalit eivät tulleet kaikkineen maksamaan kuin noin 50 euroa, sillä vuorikankaatkin löysin edullisesti kilohinnalla. Erityisen hienoa oli myös se, että puku on erittäin mukava päällä ja laahuksen kanssa liikkuminen oli vaivatonta. Tämän aarteen kaikkine työvaiheineen talletan symbolina rakkaudestamme ja siitä, että pienistä unelman aluista saattaa hyvinkin kasvaa jotain suurta ja kaunista.

Näissä tunnelmissa on hyvä vielä lomailla hetki ennen syksyn hulinoita.

Suloisia kesäpäiviä toivotellen, Aurora