"What if I fall? - What if you fly?" Tämä viisaus lukee Studio Moven seinällä ja se saa minut joka kerta punnitsemaan omia rajojani ja rohkeuteni astetta. Uskallan ryhtyä uusiin projekteihin innolla ja tarttua elämän tarjoamiin kiinnostaviin syötteihin ja heittäytyä virran vietäväksi. Alussa annan itseni lentää, mutta pian tulee eteen epävarmuuden alho ja pieni nega-Aurora olkapäälläni kuiskii mahdollisista riskeistä ja siitä mahdollisuudesta, että taitoni eivät ehkä riitäkään. Epäonnistumisten haamut nostavat päätään ja vetävät ihan liian helposti alas. Tuttu tunne, eikö? Mutta joskus pienikin positiivinen kommentti saa minut taas jaksamaan eteenpäin ja uskomaan toivottuihin tuloksiin. Onneksi ympärilläni on runsaasti ihmisiä, jotka ymmärtävät kannustamisen merkityksen.

Olen lähiaikoina tehnyt suuria päätöksiä ja tällä hetkellä käy mielessäni aikamoinen kuhina. Kesäni on mennyt salilla ja tankotreeneissä uurastaen, kiireettömyydestä ja hyvistä yöunista nauttien sekä kaiken kruununa tietysti läheisteni seurassa viihtyen. Olen kuunnellut paljon elämäkertoja, erityisesti urheilijoiden, ja ne ovat saaneet pohtimaan myös omaa identiteettiäni urheilijana. Isäni kommentoi taannoin, että eihän tämä minun treenaamiseni enää ole vain harrastus. No niinhän se on. Olen jo vuosia kilpaillut ihan tosissani ja tavoitteellisesti ja itse asiassa viikkojeni rytmiin vaikuttavat olennaisesti treenini ja niiden sijoittelu. Sekä tietenkin myös ravinto ja lepo nousevat tärkeään rooliin. Kun muutin näkökulmaani ja aloin ajatella itseäni tavoitteellisena urheilijana se antoi minulle aivan erilaisen puhdin treeniin. Olen toki aiemminkin tiedostanut elämäntapani kokonaisvaltaisuuden, mutta jokin asenteessani muuttui tänä kesänä. Tämä prosessi sai aikaan päätöksiä erilaisten kisasuunnitelmien suhteen ja antoi ryhtiä alkavaan syksyyn.

Ensimmäinen päätökseni liittyi ensi kevään fitnesskisojen kisapreppiin. Tähtäimessä on Body fitness masters 50-sarjan SM-kisat. Olen nyt viettänyt monta kuukautta suloista offkautta ja ruoka herkkuineen on maittanut. Rakastan ravintoloissa syömistä ja erityisesti buffetteja, myönnän. Nautittu on, kiloja on tullut ja laardikerroksen kuoriminen piti aloittaa vasta syysloman jälkeen. Ehdotin valmentajalleni Minna Hotille, että aloittaisimme rauhallisen kisaprepin jo syyskuun alusta. Tuleehan siinä pitkä dieetti, mutta minulle sopii hyvin selkeys arjessa ja kieltämättä nautin myös kevyemmästä olotilasta. Jos siis joku haluaa minua hemmotella hyvillä ruuilla, niin elokuun aikana herkuttelija-Aurora ottaa ilolla kutsuja vastaan. Kyllähän tuohon dieettiin toki pieniä taukoja tulee syyslomalla ja jouluna, mutta herkut ja buffat saavat muutamaksi kuukaudeksi sitten jäädä. Ja hyvä niin, sillä tämä päätös toi minulle - uskomatonta kyllä - levollisen ja odottavan mielen. Pian saa taas aloittaa valmistautumisen fitnesskisalavoja kohti. Paljon se jälleen vaatii työtä, mutta on se vaan kivaakin! Minnan valmennuksessa on hienoa kulkea jälleen tämäkin kisataival. 

Tähän eivät jääneet kuitenkaan isot päätökset. Kesäkuussa tuli vuosi täyteen tankotanssiharrastustani. Kävin viime lukuvuoden valmennusryhmässä kaksi kertaa viikossa ja kesän aikana olen käynyt satunnaisilla irtotunneilla. Tuntui kuitenkin, että tankotanssitreeneissä oli jotenkin seinä vastassa. Vaikka kuinka yritti, ei yhtäkkiä pystynytkään samoihin temppuihin kuin aiemmin. Tähän oli kaksi syytä; fyysinen väsymys ja lisääntynyt kehonpaino. Jatkoin sitkeästi yrittämistä, välillä turhautuenkin - ja sitten alkoi taas pilkahtaa entistä osaamista tekemisessä. Olimme valmentajieni Sini-Susanna Paavilaisen ja Henriikka Roon kanssa puhuneet kilpailemisesta ja se oli kyllä kaukainen haaveeni. Keväällä sain jo hieman koreografiaakin alulle. Niinpä jokin aika sitten otin asian rohkeasti puheeksi, vaikka kuvittelinkin ihan typeriä unelmoivani. Valmentajillani on kuitenkin usko minuun ja kun Henriikka minulle tarkemmin selvitti, mitä tämä projekti käytännössä vaatisi, lehahtivat perhoset villiin lentoon masussani ja kisakiilto syttyi silmiini. Henriikka tekisi minulle oman alkuideointini pohjalta koreografian ja valmentaisi minut 5.10.2024 Tampereella järjestettäviin harrastajakisoihin. Tässä lajissa fitnekseen verrattuna olennainen ero on se, että kisaan ennen kaikkea itseäni vastaan ja tavoitteeni on saada ehjä ja sulava kilpailusuoritus. Minun 50+ sarjassani ei kovasti taida kilpailijatunkua olla. Tiedostan toki oman taitotasoni ja hurjimmat temput jäävät hamaan tulevaisuuteen, mutta monenlaista haastetta tuo ohjelma silti minulle asettaa. Henriikka antoi minulle taannoin tehtäväksi tehdä pyörivällä tangolla liikkeen nimeltä kaksonen. Se tuntui pelottavalta, koska joudun menemään pyörivällä tangolla pää alaspäin, kädet irti ja pito vain toisella jalalla ja kyljellä. Pääni sanoi, että en ehkä pysty...mutta muutaman yrityksen jälkeen se onnistui! Vaatiihan se vielä treeniä sulavuudessa, mutta se oli minulle iso askel. Törmään tankotanssissa usein siihen, että en uskalla ottaa tarpeeksi vauhtia ja antaa liikkeen kantaa. En vain luota tarpeeksi. Jään monesti jäkittämään siihen kohtaan, missä liike on kaikkein raskain. Valmentajani sitten tsemppaavat minua ja vakuuttavat, että "anna mennä vaan, minä olen kyllä tässä varmistelemassa". Uskaltaisinko? Mitä jos putoan? Kun uskallan, on euforian määrä ihan ääretön ja kantaa taas kohti seuraavia yrityksiä.

Olen kovin innoissani näistä tulevista viikoista, sillä nyt alkaa kova harjoittelu tankokisoja kohti. On todella kiintoisaa lähteä treenaamaan kokonaista 3.30 minuutin kisakoreografiaa. Henriikalla on pitkä ja laaja kokemus tällä saralla, joten olen hyvissä käsissä. Ohjelmassa pitäisi mm. kiivetä yli 2,2 m korkeuteen kummallakin tangolla ja lattialla pitäisi suorittaa akrobaattisia kuvioita. MInulle nämä ovat isoja haasteita ja sanoinkin Henriikalle, että jos ja kun pääsen tavoitteeseeni, olen tehnyt jotain mihin en koskaan uskonut pystyväni. Jälleen olisi yksi unelma toteutunut. Lennänkö vai putoanko - se jää nähtäväksi. Pääasia on, että uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen ja nyt olen valmis levittämään siipeni.

Lennokkain terveisin, Aurora