Aurinko paistaa ihanasti ja kaivan paperikassista Porin Sarpilta tilaamani sammakkoleivoksen eli kurnun. Olen tuon lapsuuden herkkuystäväni esitellytkin jo blogissani elokuussa 2016. Tarkoitukseni oli nauttia noita kavereita Fitness Classic-kisojen jälkeen, mutta nyt ne täyttävät yhden karanteeniarkemme piristyshetkistä. Toki olen kurnurasian desinfioinut kaupan jäljiltä ja omatkin tassuni tietysti ja silti tuntuu uutisoinnista päätellen, että koronamörkö voi kaikesta huolimatta päästä livahtamaan kotikuplaamme. Varotoimenpiteet ovat hiljentäneet maailman ja kaikki arjen toiminta on siirtynyt verkkoon. Yhtäkkiä kotimme on linnamme ja päähäni ja käteeni on kasvaneet ylimääräiset lisäkkeet nimeltä kuulokkeet ja kännykkä. Lisäksi korvissani soivat erilaiset äänimerkit, silmissäni vilisevät Teamchatitkokouskutsuttehtävienpalautuskansiotjavaikkamitä...ja päässäni olevat ihmiset erilaisten livekokousten kautta saavat aivoni huutamaan hiljaisuutta. Ai niin ja pakarani ovat kasvaneet työtuoliini ehkä jo pysyvästi kiinni.

Silmissäni vilistävät myös toisenlaiset asiat, nimittäin kilometrit ja myönnettäköön, että ihan vähän kaloritkin. Siis että niitä tulee riittävästi! Olen nimittäin ihan hurahtanut aamukävelyihini. Olenhan aina rakastanut aamutreenejä ja nyt kun en pääse nautiskelemaan Fressi Sykkeelle (kyllä, on KOVA ikävä!), täytyy energialataus päivään tehdä toisella tavalla. Tämä addiktio alkoi ihan viattomasti normi aamuaerobisella 3,5 km. Sitten päätin hieman pidentää matkaa kuuteen kilometriin ja pian jo ihan vahingossa kävelin vähän pidemmän reitin 8,5 km ja sitten ihan huomaamatta (😎😹) kävelenkin jo joka aamu 10km...Okei, vain viitenä päivänä viikossa! Tästä saan lukiolaismurultani noottia tavan takaa; offkaudella oleva Aurora-äiti on pehmoisuuden sijaan kuulemma liian luiseva. Mutta minun aivoni alkavat raksuttaa kävelyllä ja kevätaamut ovat niin ihania ja on mahtavaa taittaa taivalta vähän pidempään. Aikanaan oli upeaa juostakin pidempiä matkoja. Pieni ihmiskoehan tässä taas on menossa, sillä aiemmin en ole koskaan tällaista määrää viikossa kävellyt. Sen vaikutukset rasva-aineenvaihduntaan ovat kiistattomat ja vaikka se kuluttaa lihasmassaa, saan kenties jalkani pysymään rapsakampana näin offilla. Kolikolla on toki myös kääntöpuoli, sillä tiedän tämän helposti johtavan myös ylikuntoon. Ja jotain lisähaastetta pitää toki jättää dieetillekin. Toisaalta päivittäinen liikunta on etätyön myötä vähentynyt olennaisesti, joten kävelylenkit ovat kyllä tarpeen. Mutta myönnän; olen ihanasti addiktoitunut Aurora.

Kun vanhana harmaahapsena muistelen koronakevättä 2020, mieleeni nousevat moninaiset tunnelmat noista aamuhetkistä. Luonto, joka elää kuten ennenkin ja sen vastakohtana kaikki karanteeniaiheiset katukyltit ja ihmisten epäluuloiset katseet, aivan kuin korona voisi tarttua hymyilystäkin. Mökkiytyminen tuntuu suloisen turvalliselta, mutta on toisaalta niin surullisen outoa olla halaamatta rakkaitaan ja suhtautua heihinkin, kuin potentiaaliseen koronapommiin. Se tuntuu pahalta, mutta kaikki me olemme samassa tilanteessa. Jonain päivänä tämä kaikki tuntuu epätodelliselta unelta - ajanjaksolta, jossa on ollut myös runsaasti ilonhetkiä💖. Olen saanut lukiolaismuruni kanssa nauttia yhteisistä ateriahetkistä lempparisarjojemme viihdyttämänä (Koko Britannia leipoo, Burgerimies, Kaappaus keittiössä, Neljän tähden illallinen...) ja mistäänhän ei huomaa, että ruoka on jotenkin keskeinen asia elämässämme. Oi sitä leivonnan ja kokkauksen iloa! Tiedostan toki myös sen, että monen vanhemman toive tämän etäjakson aikana olisi nimenomaan päästä irti ainaisesta ruuanlaitosta. Lähetän teille monet tsemppihalit, sitä tarvitsette! Ja ylipäänsä perhearjen pyörittäminen tämän poikkeustilan keskellä on haastavaa, te olette sankareita🌹! Rakas äitini teki aikanaan vuorotyötä, hoiti vanhempansa (ja muitakin läheisiä sukulaisia) ja piti meistä perheestään enemmän kuin hyvää huolta. Aina oli runsaasti terveellistä ruokaa tarjolla, pyykit pestynä ja rakkautta runsain mitoin. Näin äitienpäivän alla lähetän tuhannet kiitolliset halaukset hänelle ja näköjään nousevat nyt Auroralle ihan liikutuksen kyyneleet silmänurkkaan! Kiitollinen olen myös isälleni, joka teki raskasta reissutyötä ja toi äidin ohella leivän pöytään. Olen monella tavoin isäni kaltainen uusia haasteita rakastava seikkailija. Ja onpa sieltä tainnut periytyä näitä urheilijageenejäkin; isäni on nimittäin ollut nuoruudessaan kilpajuoksuvalmennuksessakin jonkin aikaa! Äidiltäni olen perinyt emoluonteeni ja suuren, hellän sydämen. Vanhemmat💜💜.

Tämän tunneryöpsähdyksen jälkeen siirrän Lady-kissan karvaisen tassun pois näytöltäni ja palataan tähän hetkeen. Koulutyö käynnistyy tänä keväänä vielä kahdeksi viikoksi ja tuota päätöstä kuvaamaan ei löydy sopivan karskeja adjektiiveja tästä maailmasta. Vähän pelottaa, kuinka turvallista on oikeasti olla tuon ihmismassan keskellä tämän eristyksen jälkeen. Meidän koulussa kun ei vaan ole mahdollista pitää kiinni turvaväleistä ja tehdä muita hallituksen ehdottamia toimia. Meillä ei ole riittävästi tilaa, ei ole ollut tähänkään asti ja nyt vielä puolet koulusta on remontissa. Olisin niin toivonut, että olisimme saaneet jatkaa hyvin alkanutta opetusjaksoa kevään loppuun asti. Olen etäopetuksen kautta voinut tehdä monia uusia juttuja oppitunneillani, vaikka työtäkin on ollut hurjasti. Toki oppilaita ja kollegoja on ikävä, mutta mieluummin terveenä kesälomalle, kuin sairaana ja ylistressaantuneena kaikista uusista poikkeusjärjestelyistä. Mutta mitäs näitä murehtimaan, elämä on nyt ja tänään on ohjelmassa kotitreenit lukiolaismurun kanssa. Sekin on meidän yhteinen ilomme nykyään💪💪. Olen saanut treenattua yllättävän tehokkaasti ja fantastisen valmentajani Riitta Koukkarin kanssa on fitness-suunnitelmat hiottuna syksyn kisojen varalta. Riitan kanssa olen kulkenut kisamatkaani jo ihan ensimmäisistä kisoista lähtien. Tiimini on syksyn kisoissa edelleen Team Power Gym. Jos siis maailma suo, aloittelen kesäkuussa (jälleen😂) kisadieettiä ja ensimmäinen etappini olisi 19.9.2020 Body Fitness Masters SM 45-kisat Kotkassa ja siitä jatkuu kisasyksy Turun Fitness Expoon. Nyt täytyy siis antaa rakkaan kroppani nauttia runsaista pöydän antimista ja pitää silti vaakalukemat kohdillaan. Viimeistään kesäkuussa toivon pääseväni palaamaan isojen rautojen ääreen ja sittenpä onkin jännittävää nähdä, mitä karanteenitreeni on saanut aikaiseksi. Terveys edellä kuitenkin mennään ja siksi on todella tärkeää osata nyt myös levätä ja nauttia. Suuntaanpa siis kulkuni itse leivotun juurileivän kimppuun. Siitä "ruista ranteeseen", niin jaksaa taas - no tuota kävellä... oisko 13km liikaa, jos ihan vahingossa lipsahtaa😉? 

Terveyttä ja iloa kevääseen toivottelee Aurora