IMG-20181208-WA0029-1-1.jpg

Seesteisyys ja tasapaino, miten herkästi ne menettääkään! Kulunut kuukausi on vienyt minut sekä äärettömän väsymyksen, että syntymän ihmeiden äärelle. Maine Coon-kissamme Fiona synnytti 6.11.2018 kaksi suloista pentua. Synnytys tapahtui kuitenkin hieman etuajassa ja pennut olivat aika pieniä. Niinpä ruokin heitä lisämaidolla tiistai-illasta perjantaiaamuun kahden tunnin välein. Lisäksi kävin töissä ja hoidin muutkin arjen askareet. Toisen pennun paino alkoikin mukavasti nousta ja Miksu-poika on tällä hetkellä jo puolikiloinen kisunpoikanen💜. Pienemmän pennun, Hectorin, kohdalla sydämessäni eli toivo hänenkin selviytymisestään. En koskaan unohda yöllisiä hetkiämme; tuo kämmenen kokoinen pentu maitoa ympäri nassuaan ja kova yritys jäädä henkiin. Tai sitä, kuinka kuljetin hänet rintaani vasten painettuna viimeiselle matkalleen. Hector jätti kolmipäiväisen elämänsä aikana sydämeeni ikuisen jäljen ja ikävän. Hectorin elämänlanka oli kuitenkin liian ohut ja nyt hän on kissaenkelinä Pärrin, Karvisen, Missen ja Nestorin kanssa😿💕. Kissat ovat aina olleet minulle rakkaita ja pikkutyttönä toivoin niin usein, että vanhempani toisivat minulle yllätyksenä kissan. Ensimmäisen sisätiloissa viihtyvän kissalemmikkini sain kuitenkin vasta 24-vuotiaana ja sen jälkeen en onneksi ole joutunut kissattomana elämään. 

Tuon unettomien öiden ja stressaavan viikon aikana muistin jälleen, kuinka tärkeää uni on ja kuinka paljon se vaikuttaa mielialaan. Hyvin nukuttu yö auttaa kestämään elämän paineet. Siksi ei ole ihme, että unettomuus elämän kriisitilanteissa vain entisestään pahentaa henkisen jaksamisen tilaa. Kuinka nopeasti unen puute vaikuttaakaan meihin! Muistin myös, kuinka tärkeää ovat arjen rutiinit myllerryksen keskellä. Ruokahetki yksin ja erossa melusta on minulle elinehto. Sitten jaksaa taas. Tuolla viikolla en tietenkään käynyt treenaamassa, ei nyt ihan mahdottomia kropalta sentään vaadita. Seuraavalla viikolla oli vihdoin paluu salille ja oli kyllä niin huippua, tuntui elämässä olevan taas asiat mallillaan. Olen monesti miettinyt, että elämässä voi olla monenlaista haastetta, mutta salilla voin vetäytyä kuplaani ja unohtaa kaiken muun hetkeksi. No tästäkin rääkistä kroppa-rakkaani toipui ja on jopa ollut niin kiltti, että on luopunut muutamasta kilostakin jo. Se on ihan ihme, sillä vuosi sitten paino jumitteli tammikuun loppuun asti. Ihme tämä on siinäkin mielessä, että olen onnistunut pitämään stressin loitolla kaiken keskellä. Tämä kissa-asia ei nimittäin jäänyt ainoaksi mieltä kuormittavaksi asiaksi tässä kuussa. Ehkä syynä hyvään henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen on se, että teen nykyään treenit viikolla ja vieläpä aamuisin. Näin vapautuvat illat ja viikonloput aikatauluttomaan elämiseen ja palautumiseen. Treenasin monen vuoden ajan viikonloppuisin kumpanakin aamuna ja olihan se toki kivaa. Kun sen päälle tulivat kotityöt ja sosiaalinen elämä, niin viikonloppu olikin yhtä aikataulua ja suorittamista. Minä tarvitsen yhden päivän viikossa, jolloin ei ole pakko lähteä mihinkään, vaan saa rauhassa tehdä uuden viikon valmistelut. Nyt on ihan täydellistä!

Uutta treeniohjelmaa on nyt menty 6 viikkoa ja rytmitys on niin, että kahden raskaan viikon aikana on pudotussarjoja höysteenä. Tehdään siis kolme sarjaa peräjälkeen kolmella eri painomäärällä, sitten pieni tauko ja uusi kierros. Antaa mukavasti uutta ärsykettä lihakselle, suosittelen💪. Kolmas viikko on keskiraskas ilman pudotussarjoja ja neljäs viikko kevyt pitäen sisällään toiminnallisia harjoituksia ja yhden liikepatteritreenin. Hauskaa ja toimivaa! Lisäksi pitäisi treenata liikkuvuutta ja tasapainoa ja tietenkin myös poseerauksia. Epäilenpä, että huhtikuun loppu tulee taas aikas pikaisesti ja aikarosmo saattaa hyökätä pikku Auroran kimppuun, jos ei ole varuillaan. Ennen ensi vuoden kisahypetystä on Auroran onnen hetket - nimittäin joulu! Ja mitä tekeekään Aurora jouluna? No nauttii tietenkin rakkaidensa kanssa herkuista ja kiireettömyydestä. Niin parasta💖. 

Suloista joulun aikaa kaikille! Muistakaa ottaa itsellenne levon hetkiä uurastamisen keskellä. Kun pitää itsestään huolta, riittää energiaa muillekin! 

Siunattua joulua ja vuoden 2019 alkua

toivottelee Aurora