Kuva: Riitta Koukkari 

Edellisen blogini otsikossa pyytelin Herra Ajalta pikavippejä ja kirjoittelin kiireisestä elämästäni. Siitä hetkestä on kaksi kuukautta ja tällä välillä maailma ympärilläni on muuttunut pysyvästi. Toki edelleen istun keittiönpöytäni ääressä kynttilänvalossa ja mielikin on ihmeen rauhallinen. Dieettikin on edennyt oikein mallikkaasti ja ihan oltaisiin aikataulussa. Olen myös saanut vihdoin levättyä ja nukkunut yöni kuin pikkumurmeli. Treenit ovat kulkeneet hienosti ja kroppa on kivasti kuosissa. Poseerauksetkin ovat aika kivassa kondiksessa ja vielä riittää energiaa, vaikka kalorit ovat alhaalla. Tai olivat - kunnes kaikki muuttui. Toki tästä kaikesta pitää iloita ja tällä hetkellä on hyvä, että olo ei olekaan ihan nääntynyt ja tehot minimissä. Tuolla oveni ulkopuolella on suuri tuntematon ja jos Luoja suo, se ei meille visiitille tulekaan. Viikko sitten suljettiin kotikaupunkini naapurikunnassa ensimmäinen koulu Koronaviruksen vuoksi. Se herätti levottoman olon, mutta jatkoimme vielä hetken Ruususen unta. Minä tosin noudatin vaistojani ja tein jo hieman ruokahankintoja - ihan varmuuden vuoksi. Ja niinhän siinä kävi, että muutamaa päivää myöhemmin koko Suomi oli sekaisin ja isojen ruokakauppojen hyllyt ammottivat hetkellisesti tyhjyyttään. Ihmiset kulkevat käsineet kädessä ja desinfiointiaineen tuoksu täyttää maailman. Katsomme toisiamme epäilevästi, otamme etäisyyttä ja olemme karsineet - pakostakin - menomme vain pakollisiin. Tuijotamme uutistulvaa, somea, työsähköpostia, puhelinta, lehtiotsikoita...ja olemme yhtäkkiä oppineet elämään hetkessä. Niiskuttavaa ja yskivää kanssakulkijaa kartetaan kuin spitaalista ja ennen niin avoin maailma on hetkessä sulkeutunut kuin ruusunnuppu. Silti yritämme välttää paniikin ja löytää tämän fyysisestä etäisyydestä huolimatta keinoja auttaa toisiamme ja luoda rauhaa keskellemme. Yksi pahimpia voimavaroja kuluttavista asioista on epätietoisuus. Siksi pitäisi yrittää tehdä selkeitä päätöksiä, vaikka ne kirpaisisivatkin aluksi. Hetki vedetään henkeä ja sitten tehdään suunnitelma uuden päämäärän saavuttamiseksi. Näin toivon tehtävän tämänkin kriisin keskellä ja monien asioiden kohdalla onkin jo tehty kiitettävän napakoita päätöksiä. Yksi näistä päätöksistä oli Fitness Classic 2020-kisojen siirtäminen ajankohtaan 6.6. Olin juuri tulossa kaupan kassalle, kun kuulin tuon päätöksen ja mitä tekikään herkkupossu Aurora? No kirmasi tietysti jätskikaapille ja ilmoitin lukiolaismurulleni, että tänään onkin herkkupäivä! Ja oi niin olikin; leipää ja brietä, jäätelöä ja hieman suklaatakin. Perjantaina herkuttelu jatkui maltillisempana, mutta kylläpä teki hyvää kropalle ja pääkopalle tämän myllerryksen keskellä. Dieetin pidentyessä entisestään on ihan järkevää tässä kohtaa hieman antaa elimistölle armoa suuremman ruokamäärän muodossa. Jospa tuo vastustuskykykin pysyisi paremmin. Minulle tämä kisaprojekti tuo punaisen langan tämän epämääräisen maailmantilanteen keskelle, sillä rutiinit auttavat jaksamaan. Kun menen salille aamun hiljaisuudessa, tuntuu kuin kaikki olisi ennallaan. Se tuntuu turvalliselta, vaikka vaatiikin hygenian kannalta hieman enemmän huolellisuutta. 

Olen blogeissani käsitellyt myös elämäni tärkeintä asiaa eli uskoani Jeesukseen. Jotkut sitä saattavat vähän vierastaa ja ymmärrän sen hyvin, koska olen itsekin aikanaan ajatellut samoin. En tuntisi oloani kotoisaksi katuevankelioinnissa ja olen ujo kertomaan ihmisille Evankeliumia. Mietin tässä taannoin, miten sen tekisin minulle ominaiseen tapaan, niin etten ahdistaisi ketään? Sanoisin, että uskalla avata sydämesi ja anna Jeesuksen kannettavaksi kaikki asiat, jotka painavat mieltä tai olisi pitänyt jättää tekemättä. Sano Hänelle, että tässä olen - tule elämääni ja anna minun aloittaa puhtaalta pöydältä. Jotenkin niin, ei siinä tarvita suuria korusanoja - mutta seuraukset ovat mahtavat, sen takaan😁. No hups, tuohan taisi olla evankeliointia...No tosiasia on se, että tällä hetkellä ihmiset tarvitsevat turvaa elämäänsä ja rukoukset eivät ole nekään pahitteeksi. Esirukouksissa piilee nimittäin ihan valtava voima! 

Nyt lienee aika tehdä pienet poseeraustreenit ja suunnitella ensi viikon oppitunteja, olivat ne sitten kotoa tai koulusta käsin. Tuntuu hyvältä, että tulevien viikkojen kalenteri onkin ihan tyhjä iltamenoista. Tässä kohtaa voikin kysyä, että onko se kaikki ohjelma ihan oikesti ollut tarpeen? Tästä kriisistä nousee vielä paljon hyvääkin, paluuta yksinkertaisempaan elämään ja keskittymistä siihen, mitä tarjottavaa on ihan meidän lähellämme. Oli sitten kyse ihmisistä, harrastusmahdollisuuksista, ruuasta tai palveluista. Kannan meitä kaikkia rukouksissani💖. Kunpa seuraavan blogin otsikkorivistä loistaisi ilo siitä, että me selvisimme ja pilven takaa kurkistaisi jälleen aurinko. Siihen asti pidetään mieli valoisana ja kerätään voimaa arjen onnenhippusista. Minun onneni oli juuri nyt saada kirjoittaa teille💕.

Terkuin, Aurora