20190922_000004.jpg

Missä välissä tuli syksy? Ihan juurihan istuin loppukesän auringossa viimeisiä lomapäiviä viettäen. Silloin tuntui olevan ikuisuus lokakuun alkuun ja syyslomaan  - puhumattakaan kulman takana häämöttävästä uudesta kiristelykaudesta. Mitäpä kuuluu Auroralle? Ihan hyvää, paitsi että tänä syksynä on hyvinkin usein tullut aivojen muistikapasiteetti täyteen. Siis ei vaan ole joka hetki pystynyt prosessoimaan alati muuttuvia aikatauluja, kokouksia joka puolella, yli sataa uutta oppilasta, tuntien tuhansia eri alkamisaikoja, sähköpostitulvaa, palautettavia lomakkeita, työryhmiä...jossain välissä suunnittelee oppitunnit ja koittaa pitää mielessä opetussuunnitelman vaatimukset ja oppilaiden erilaiset tarpeet ja yrittää vielä pysyä kärryillä eri opetusryhmien mahdollisissa poikkeusaikatauluissa. Juu, aika moneen saa venyä opettaja nykypäivänä. Olen saksan ja ruotsin opettajana yhtenäiskoulussa ja opetan tällä hetkellä oppilaita esikoulusta ysiluokkaan. Kuljen kolmen eri koulutalon välillä, joissa kaikissa on eri aikataulut. Oman haasteensa tuo myös hyvinkin eritasoinen tekninen varustus eri luokissa. Aina ei suinkaan ole takeita toimivasta videotykistä, jos sellainen ylipäänsä on ja tämä tarkoittaa, että kaikki materiaali pitää olla myös paperiversiona näytettäväksi. Toki jos taululle ei saa mitään heijastettua, pitää kuvat laittaa kiertämään ja omin pikku kätösin kirjoitella taululle tekstit. Digiloikka ei ihan tainnut mennä putkeen...Onneksi Aurora on luovuudella varustettu ja työni hauskimpia hetkiä onkin tällä hetkellä kielikasvatustunnit pikkuisten kanssa. Tältä syksyltä on jäänyt mieleen yksikin kerta, kun istahdin eskariluokassa liikennematolle, nappasin pikkuautoja käteeni ja treenasimme numeroita saksaksi. Kohta jo pyyhälsin eteenpäin opettamaan ysiluokkalaisille ruotsia; siinä onkin ihan erilaiset panokset, kun pitäisi yhden viikkotunnin aikana varustaa murut lukiota ja muita jatko-opintoja varten. Kaikkien järkihän sen sanoo, että ei kielitaito kehity opiskelemalla 45 minuuttia viikossa. Siis edellyttäen, että tunti pidetään. Sen paikalla saattaa olla monialaisia opintokokonaisuuksia, vierailuja, pakollisia kyselyitä, erilaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta minkäs teet, ei voi kuin yrittää parhaansa ja tsempata oppilaitakin tekemään niin.

Tänä syksynä on tullut aika usein sellainen olo, että opettajan työ on yhtä sirkusta. Meidän arkemme täyttyy erinäisistä työryhmistä ja täytettäviä lomakkeita pukkaa joka suunnalta. Vanhemmatkin haluaisivat ajantasaista tietoa lapsensa edistymisestä ja olisi ensiarvoisen tärkeää, että ehtisi kohtaamaan jokaisen oppilaan yksilönä ja syntyisi opetussuhde, jossa oppilaan toiveet ja tarpeet tulisivat esiin ja ne ehtisi huomioimaan. Aineenopettaja näkee opetusryhmäänsä 1-4 kertaa viikossa, useimmiten 2 kertaa ja ryhmäkoon ollessa 25 ei kovin paljon aikaa jää kohtaamiselle, kun opettaakin pitäisi. Jos luokassa vielä sattuu olemaan hieman vilkkaampia tapauksia, niin opella pitää olla silmät selässäkin ja keskustelut on käytävä luokassa, koska porukkaa ei voi jättää vartioimatta. Monesti kuulee ihmeteltävän viikottaisten opetustuntiemme määrää ja arvellaan, että open palkkapussiin napsahtavat eurot liian helpolla. Ihanko tosi? Kumpi on kuluttavampaa; keskittyä yhteen asiaan kerrallaan vai joutua hajoittamaan huomiokykynsä useaan suuntaan? No nyt joku miettii, että saattehan te välkät viettää kaffeekupposen ääressä. Saadaan, jos ei ole yhtä lukuisista välituntivalvonnoista tai helmi-reissuvihkoon merkintöjen tekemistä, poissaolojen selvittämistä, sähköpostien lukemista tai muita juoksevia asioita. Ai niin se meidän varsinainen työ - se opetus - mihin se jäi? Kylläpäs Aurora nyt innostuikin tilittämään! Tuntuu vaan niin älyttömältä, että meidän työmme on ängetty täyteen kaikkea ylimääräistä ja ei ihan oikeasti jää enää entisellä tavalla voimia opetuksen kehittämiseen ja aikaa oppilaiden kohtaamiseen. Se harmittaa minua. Huomion keskipisteessä pitäisi olla oppilaiden! Ei ole ihme, että opettajia uupuu. Veikkaisin, että aika monen muun alan edustajalla on nykypäivänä ihan samanlaiset mietteet. 

Mistä sitten moinen tilitys, Aurora? No tosiasia on se, että olemme kokonaisuus ja kuormittava työtilanne vaikuttaa olennaisesti myös treeneihin. Ja sehän kiukuttaa, kun kesken lihasten kasvatusten ponnahtaa työasiat mieleen. Ei kiva. Ja olipa tässä taannoin sellainenkin harvinainen tilanne, että ei huvittanut treeni. Ei yhtään - ei tänään eikä huomenna. Se oli ihan karmea tunne, koska rakastan treenaamista. Toki tein treenit täysillä periksi antamatta, mutta se lempeä Aurora onneksi puhui minulle järkeä. Vaikka rakastan treenaamista, rakastan työtäni kaikkine vivahteineen ja vaatimuksineen, rakastan tehtäviäni Tuomasmessussa ja lauluharrastustani...liika on silti liikaa, kun kaiken tekee kerralla. Kaikkeen tähän tulikin sopivasti tauko työmatkan muodossa ja sen myötä tietyt arjen suoritteet jäivät hetkeksi pois. Annoin itselleni luvan syödä ihan vapaasti, elin ihan antifitnesselämää. Näköjään Aurora tarvitsi sitä. Ei siis mitään puolittaista relaamista, vaan ihan täysin ja oikeasti. Totta on, että fitness on elämäntapa ja offkaudellakin on elettävä siististi ja pidettävä ruokailut hallinnassa. Se kuuluu lajiin ja minulle se on kyllä ihan luonnollistakin, mutta huomaamatta päätyy miettimään välillä liikaakin syömisiään. No nyt tauko siis auttoi ja tällä hetkellä mennään treenikauden huippua, eipä ole ikinä Aurora tällaisia painoja liikutellutkaan. Jee! Tosin painoakin on tullut, lihasta toivon mukaan - se jää nähtäväksi. Ajatukset ovat siis jo ensi keväässä ja tulevassa talvessa. Tavoitteeni on saada jalatkin tänä vuonna rapsakaksi ja se vaatii muutaman lisäkikkailun treeneihin ja ruokavalioon. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi valmentajani Auroran kanssa😂. No onneksi en sentään ihan yksin tätä tietä joudu kulkemaan, sillä Riitta Koukkari on lupautunut edelleen luotsaamaan minua valitsemallani fitnesstiellä. 

Kaunis syysaurinko houkuttelee ulkoilemaan ja edessä on ihania sunnuntaihetkiä rakkaitteni kanssa. Olisiko hienompaa? Eilenkin oli superkiva shoppailupäivä lukiolaismuruni kanssa ja hetket kruunasi hänen tarjoamansa Arnolds-munkki. Yhteiset herkutteluhetket on ihan parasta - ja monet muut jaetut arjen hetket💕. Niillä jaksan uuteen viikkoon, oli se kuinka kiireinen tahansa. 

Syyskuun aurinkoterveisin, Aurora