Alkusyksyn tummentuneessa illassa katselen kynttilän hehkua, kuuntelen kakadun naksutusta ja tunnelmaa säestää yksi pörröinen Maine Coon-tyttö, joka kovasti toivoisi huudosta päätellen poikakisua vierailulle. Siskokisu nimittäin sai olla teiskolaiselle pojalle juhannusmorsiamena ja tulostakin syntyi, mutta valitettavasti heidän kisuvaavinsa oli liian pieni jäädäkseen henkiin😿. Kovasti toivoimme, että pentuja syntyisi enemmän ja olin orientoitunut pikkuisten hoitoon tänä syksynä. Synnytysviikon elimme hetki kerrallaan, öitäkään hädin tuskin nukkuen. Ja on sanomattakin selvää, että salitreenit eivät muutamaan päivään kuuluneet ohjelmistooni. Kun asiat oli saatu päätökseen ja tutkittu, että äitikisulla on kaikki hyvin, saatoin lähteä salille helpottunein mielin. Voi sitä iloa ja autuutta! Tuntui, että lihakseni ratkeavat riemusta ja kehoni suorastaan huutaa lisää painoja ja toistoja. Ai että olenko treeniaddikti? No juup, saatanpa hieman ollakin😎. Ja sen lisäksi kiitollinen siitä, että saan ja pystyn treenaamaan näin kun nyt. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Tuon hurjan viikon jälkeen menivät taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Katsoin Auroraa peilistä ja sanoin kuvalle, että äläpäs napise turhista. Paljon tärkeämpää on, että lepää riittävästi ja pitää syömiset pääasiallisesti kunnossa ja ennen kaikkea antaa stressipeikolle reilusti tukkapöllyä.

Olen tämän kesän valmentanut itse itseäni ja tulosta on mielestäni tullut ihan mukavasti. Kehonkoostumusmittauksen mukaan olen nyt lähes prikulleen samoissa mitoissa, kuin kaksi kuukautta ennen kisoja. Tosin kaloreita on 900 kcal enemmän, joten kiltti kroppani ymmärtää kuluttaa reippaasti saamansa kalorit. Palkkiona siitä annan sille joskus herkkujakin ja  koitan toteuttaa sen villit unelmat dieetin ajalta😂. Vaan alkaapa jo takaraivossa koputella ensi kevään kisalavat. Suunta on nyt hyvä, sillä treenipainot ovat kasvaneet ja tekniikka on parantunut. Teen tällä hetkellä joka toinen viikko pudotussarjan ennen varsinaista sarjaa ja joka toinen viikko suorat sarjat, joissa höysteenä supersarjoja. Joka viides viikko on palautusviikko kevyemmillä painoilla. Aikas jännittävää nähdä, miten Auroran lihaskullat tähän settiin vastaavat. Lisäbuustia hain myös kreatiinista, mutta kun se rontti tuo nestekamujakin tullessaan. Aurora ei tykkää. Mutta pullistelevista lihaksista Aurora kyllä tykkää, joten eiköhän sitä yhden kreatiinisetin verran voisi vielä ennen dieettiä nauttia.

Onhan tämän vähän sellaista ihmiskoetta, koska reaktiot ovat yksilöllisiä ja kropan muokkautumiseen vaikuttaa niin moni asia. Mutta ajattelen niin, että olen tässä kulkemassa pitkää tietä, jossa kisat ovat välietappeja. Rakastan treenaamista ja on kiehtovaa seurata, miten oma keho kehittyy. Kun oma näkemys hämärtyy, rakkaani kertovat kyllä totuuden. Tai kolme totuutta; veljeni mielestä putoan laihuuttani lauteiden väliin, äitini mielestä hyvältä näyttää ja teinimuruni taputtelee onnellisena pehmentynyttä herkkumasuani😀. Ja sydämeni valittu kannustaa minua väsymättä💕. Kaikki he kuitenkin näkevät sen, mikä minuakin peilistä katselee. Onnellisen Auroran, joka on oppinut rakastamaan kroppaansa juuri sellaisena kuin se on. Tässä kohtaa karkkipussini vieressä vatsatreeniään tekevä teinimuruni naurahti. No okei, rakastan kroppaani useimmiten ja ainakin haluan huolehtia siitä niin hyvin, että voin vielä kasikymppisenä kirmata Fressi Sykkeelle ja ammentaa elooni liikunnasta iloa ja energiaa!