Sanotaan, että toinen dieetti on ihan erilainen kuin ensimmäinen. Ihmettelin aiemmin, että miten muka? Eikös se kroppakulta samalla tavalla napsauttele kilot alas ja sillä siisti. Juu ei, nyt on nälkäkin ja paino ei tosiaankaan tipu riittävästi, vaikka mitä kikkakolmosia tehdään. Vaipuisin jo epätoivoon, mutta onneksi mittarina ovat muutkin apuvälineet, kuten mittanauha ja peili. Ne kertovat totuuden ja kun tutkii viime talven merkintöjä, niin ihan samassa tilanteessa oltiin helmikuun lopussa ihan prikulleen saman painon kohdalla. Ehkä se kroppa sittenkin on systemaattinen. Odottelen innolla joka aamu sitä kolmen kilon yhtäkkistä pudotusta, joka viime keväänä minut iloisesti yllätti. Ja on se paino toki nytkin alaspäin mennyt, mutta ihan liian hitaasti ja kärsivällisyys ei kuulu Auroran hyveisiin. Siispä nyt tarvitaan mielen hallintaa ja ajatusten suuntaamista muualle, sillä elämä on muutakin kuin kaloreiden laskemista ja painon tuijottelua. Tästä itseäni aika ajoin muistutan, sillä helposti elämä tässä kisasuoralla pyörii vain Auroran itsensä ympärillä. Ei saisi. Toisaalta tämä on jo tuttua ja ei turhista panikoi. Nälkä on vain ohimenevä feikkitunne, käyttäköön kroppa armas nyt niitä vararavintojaan!

Tällä viikolla sain viettää 45-vuotissyntymäpäiviäni ja nauttia taivaallisen ihanasta Spidermankakusta, jonka rakas teinimuruni minulle loihti. Tuli tehtyä samalla hiilarirasvatankkauskin...ja vedettyä lopppuviikko pikkuhiilareilla. Jännä, kuinka elimistö noita pikkukavereita halajaa, kun tietää niiden määrän olevan rajoitettu. Vähäkalorisempi olikin sitten teinimurun toinen yllätys; upea ruusukimppu ja pehmonalle💜. Olen niin onnellinen rakkaistani ja kiitollinen Jumalalle tästä kaikesta elämäni rikkaudesta! 

Vuoden aluksi asetin tavoitteeksi saada arjen hallintaan ja riittävästi lepoa. Olen siinä onnistunutkin ja sen huomaa kaikin tavoin mielialassa ja jaksamisessa. Mutta se vaatii paljon ennakointia ja monen asian karsimista. Iltamenot on jätettävä ja illat rauhoitettava viikolla ihan täysin ja viikon ruuat on tehtävä ja punnittava sunnuntaina etukäteen. Onhan siinä oma hommansa, mutta eipä tarvitse sitten viikolla muuta kuin treenata, käydä töissä, nukkua ja syödä. Tietenkin myös viettää aikaa teinimurun kanssa ja hoidella kissakatraamme. Otin alkuvuodesta itseäni niskasti kiinni ja aloitin säännölliset poseeraustreenit. Teen kerralla kisa-asennot joka suuntaan 20 kertaa kävelyineen kaikkineen. Saatan ehkä hieman olla huvittava näky, kun hymyillen vedän kierroksen toisensa jälkeen ja kuvittelen joka kerran olevani matkalla voittoon. Ei huomaa mistään, että Auroran joululukemista oli mentaalivalmennuksen kirja😊. Kun käyn kisatilannetta mieleni sopukoissa läpi,  saan ehkä jännityspeikon nitistettyä. 

Joku saattaa pitää poseeraustreeniä turhamaisena, mutta se on välttämätön osa tätä lajia. Jos ei osaa tuoda lavalla parhaita puoliaan esiin ja esitellä hyvin työnsä tuloksia, niin on turha haaveilla kärkisijoista. Viime kerralla jännitin niin, että polvet tuntuivat lyövän loukkua. Ei kiva. Enkä halua kokea sitä uudelleen. Vain pikkuperhoset lepattamaan masun pohjaan riisikakkujen kaveriksi. Tällä hetkellä treenejä on viisi viikossa ja kolme aamuaerobista. Kaksi viikkoa on raskasta settiä toiminnallisen hiitin kera ja kolmas viikko on selkeästi palautusviikko. Olosuhteet ovat optimaaliset, jos pystyn tästä rytmistä pitämään kiinni. Vaikutan siihen, mihin voin vaikuttaa ja muuten vaan luotan kaiken Luojaan ja seuraan jännityksellä, mitä tästä kuoriutuu. Onhan tämä vaativa laji, mutta ihan mielettömän kivaa. Ihan pian saa ihastella vuoden työn tuloksia ja olla joka tapauksessa itseensä tyytyväinen. Ja mikä parasta; rakkaani ja ystäväni saavat sen jälkeen Auroran taas hetkeksi ihan kokonaan itselleen. Mutta vain hetkeksi, sillä vielä on monta fitnessunelmaa toteuttamatta😉. 

Talviterveisin, Aurora