Tiedättekö sen tunteen, kun perjantain koittaessa ei enää muista mitä maanantaina teki? Pitää ihan tosissaan pinnistellä, että mieleen palautuu yksityiskohtia menneiltä päiviltä. Se on aika karu tunne ja kertoo aivan liian hektisestä elämästä. Onneksi kirjoitan päiväkirjaa, niin sieltä voi hataramieli Aurora tsekata viikon puuhastelut. Kuvaavaa on, että aloitin tämän blogitekstin naputtelun yli viikko sitten ja nyt vasta ehdin uudestaan tämän lempipuuhani ääreen. Toisaalta jos olisin julkaissut Auroran aatoksia viikko sitten, olisi jäänyt kirjoittamatta viime maanantaista. Oli nimittäin minulle terveellinen muistutus siitä, kuinka suuri lahja ilo on.

Tämä syksy on pitänyt mukanaan niin monta päällekkäistä projektia, että hädin tuskin pysyivät langat Auroran kätösissä. Aivokapasiteetti teki ylitöitä ja yritti pitää mielessään kaikki isot ja pienet viilaukset, siinä ihme kyllä jotenkin onnistuen. Sain pari isoa projektia taannoin päätökseen ja sain palata tavallisempaan arkeen, joka sekin on hyvin puuhakasta. Myös viikonloput ovat jotenkin täyttyneet ja aikaa olla paikallaan on ollut liian vähän. Viikko sitten pakkasin sunnuntai-iltana tutusti salikassini aamuviiden treenejä varten, mittasin protskut ja tein eväät valmiiksi. Normaalisti odottelen suht innokkaasti uuden viikon salisettiä, mutta nyt ajatus salista tuntui jopa vastenmieliseltä. Päätin, että siirrän aamutreenit iltapäivään, silloin olisi myös aikaa. Vaan eipä ne energiat päivän mittaan kohonneet, vaan aivan kaikki tuntui vastenmieliseltä. Olisin mieluiten vetänyt peiton korviin ja sulkeutunut ulkomaailmasta. Tuntui kuin kaikki muut maailmassa olisivat olleet iloisia ja hyväntuulisia ja nauttivan elämästään. Rakas treenikassini katsoi minua surullisena auton takapenkiltä, kuin olisin pettänyt sen. Iltapäivään tuli vielä lisäksi aikataulullisia säätöjä ja paljon odottamani iltapäivän kahvihetkikin venähti luvattomaan pitkään. Kun vihdoin sain olla hämärtyvässä marraskuun iltapäivässä kynttilän valossa ja hiljaisuudessa, tunsin voimieni hiljakseen palaavan - ja ilon ja rauhan. Sain myös viettää hyvän keskusteluhetken Taivaan Iskän kanssa. Seuraavana aamuna suorastaan kirmasin salille ja sydän onnesta pamppaillen kuritin rautaa entiseen malliin. Olin niin onnellinen, että sain olla taas oma itseni ja ilo oli palannut elämääni. Jotain kuitenkin jäi itämään mieleeni maanantain masisfiiliksistä. Ensinnäkin se kertoi ylikuormituksesta, johon minun olisi pitänyt ja pitää reagoida. Se kertoo siitä, että minulle ominainen positiivisuus ja energisyys ei ole itsestäänselvyys, se on lahja. Sitä pitää arvostaa ja sitä pitää huoltaa ja hoivata. Toisaalta pitää uskaltaa olla väsynyt ja alakuloinen, mutta ei antaa sille valtaa. On myös hyvä muistaa, että pidempiä aikoja mielen mustassa viettävät eivät todellakaan ole sitä valinneet ja se ei ole ihan helppoa vaan "ottaa itseään niskasta kiinni". Onneksi Aurora sai onnensa takaisin, mutta valitettavasti tiukka työtahti on vaikuttanut myös treeneihin. Kaiholla muistelen kesän leppoista aikataulua ja kiireettömiä salihetkiä. Hiljaisuus ja irtiotto ihmismassoista on minulle elintärkeää, kuten olen monesti todennut. Siksi aamuviiden treenitkin toimivat niin hyvin💪

Tämän hulinan keskellä aloitin valmistautumisen kevään kisoihinkin. Sain viettää inspiroivan fitness-viikonlopun ystäväni Minnan luona; kävimme Fitness Expossa ja treenasimme ja posetimme yhdessä - ja nautimme viimeisistä offkauden herkuista. On mahtavaa kulkea jälleen yhtä matkaa, Minnan kanssa kuljimme aikanaan yhdessä ensimmäisen kisamatkamme vuonna 2017. Nyt Auroran tie kulkee jo neljänsiä kisoja kohti. Aika uskomatonta ja hienoa, että tämä fitnessliekki saa edelleen palaa voimakkaasti. Tällä kertaa minulla on hyvin seesteinen olo kevään suhteen. Lihasta on tullut lisää ja se onkin hieno juttu, kun tässä itsekseen on kisojen jälkeen treeninsä suunnitellut. Ensimmäisen dieettiviikon myötä painoa tippui 3,2kg...vaan siihen se sitten jumittuikin. Painovaihtelu viikossa voi hyvinkin olla kilon verran ja se on erilaista kuin ennen, siis isot painovaihtelut. Painoa on tällä hetkellä pari kiloa enemmän kuin vuosi sitten ja painotavoite on alhaisempi kuin viime keväänä. Pieni laskutoimitus kertoo, että Aurora saa tuijotella kuluvan talven mittaan vain pikkuruisia puuroannoksia ja aamut alkavat aerobisilla tassutteluilla jo varhaisessa vaiheessa. Tämän lisäksi jalkoja hapottavat hiitit antavat kyytiä aineenvaihduntaan ja tuloksena on toivottavasti rapsakampi Aurora. Epäilen, että ihan helposti ei nämä hötöt tällä kertaa lähde, mutta sehän nähdään. Nyt on vähän eri keinot käytössä ja tehoiskuja teen jo varhain. Poseeraus tulee myös olemaan paremmalla tasolla, koska olen nyt panostanut sillä saralla yksityistunteihin. Se tuo itsevarmuutta ja tekee poseerauksesta paljon hauskempaa. Monta rautaa on tulessa Auroralla. Kaikkia kun tekee vähän kerrallaan määrätietoisesti eteenpäin, niin jossain kohtaa on tuloksiakin nähtävissä. Huomenna kutsuu taas salimaailma ja siihen päälle puuhakas päivä. Täytynee siis mennä tankkaamaan ja tehdä vielä jotakin mieltä rentouttavaa rakkaan lukiolaismurun kanssa. Jospa huomennakin maailmalle saisi hymyillä onnellinen Aurora💜.

Marraskuisin terkuin, Aurora