Kynttilä palaa, tyytyväinen Aurora on masu täynnä puuroa ja päivän kalorit kiltisti syöty. Herkkuruokia on tehty kaappiin valmiiksi; jasmiiniriisiä, kanaa, kesäkurpitsapaistosta. Leipävarastot on täytetty kauraleivällä ja todelliseen herkkunälkään on varattu ProPudin proteiinivanukkaita. Ne onneksi rantautuivat Ruotsista myös tänne Suomeen ja saan toteuttaa rakkauttani niitä kohtaan ainakin pari kertaa viikossa. Niin ja ne pähkinät...nekin piristävät edelleen päivääni. Kuulostaako uskomattomalta? Niin minustakin aluksi kuulosti, mutta rakas kroppani selvästikin ymmärtää tätä periaatetta ja on suostunut luovuttamaan jo kolmesta kilosta. Kiltisti tehty! Sen päiväpalkkio on 2300 kcal, erityisen mieleisiä sille ovat herkulliset 246g hiilihydraattia. Proteiinia en enää sitten ihan niin paljon annakaan, 160g kuitenkin ja sulava yhteistyömme voidellaan 75 g:lla rasvaa. Ja mikä parasta, vapautta rakastava luonteeni saa ihan itse päättää mitä syö ja missä järjestyksessä. Maitotuotteet, vehnä ja sokeri tosin jäävät lautaseni ulkopuolelle. Vaihtelevaa, terveellistä ruokaa ja kohtuus kaikessa. Ja onpas Auroralla hyvä olo! Mitä nyt vähän on herkkuja välillä tehnyt mieli...muiden herkutellessa kauraomenapaistoksella vaniljakastikkeen kera aloitin mielessäni herkkulistan tekemisen ensi kevääksi. Siitä taitaa tulla pitkä lista...

Uudet tuulet ovat siis puhaltaneet tiiminvaihdoksen myötä. Sen myötä jouduin luopumaan Kirsi Siltakosken upeasta valmennuksesta. Harmi, sillä Kirsin ansiosta uskalsin tähän unelmaani tarttua! Uudessa tiimissä valmentajiani ovat Janka Lehikoinen ja Ville Loihuranta; tämän kaksikon käsiin joudun tällä viikolla tehotreenien myötä. Taitaa Auroran tassut tutista, kun matkaa sunnuntaina Lahdesta kotia kohti. Ja se on siis hyvä asia! Laitetaan treenit ihan uuteen kuosiin ja tekniikat kohdilleen. Vähän tässä jännittääkin, kieltämättä. Hyvä tiimi on siis tätä matkaa kanssani kulkemassa ja tärkein henkilö on vielä mainitsematta; ravintovalmentajani Riitta Koukkari. Hänen käsialaansa on tämä hyvä olonikin. Kunpa saisikin jatkaa näin seesteisenä, mutta pelkäänpä pahoin sen stressipeikon vaanivan pikku Auroraa ihan nurkan takana. Vai tunnistaisinko sen häijyn hengityksen ja nujertaisin sen heti alkumetreillä? Jep, se kuulostaa hyvältä. Aloitanpa operaation vääntäytymällä X-asentoon viiden kissan unialustaksi. 

Leppoisin terkuin, Aurora