Viikot vain vilisevät silmissä ja joulun seikkailut kalorien ihmemaassa ovat muisto vain. Tekivät ne kalorit tosin hetkeksi pesän kroppaani, mutta ymmärsivät onneksi parin viikon päästä siirtyä muihin maisemiin. Vaaka tosin taisi mennä rikki, koska se näytti alkuvuodesta pitkään samaa lukemaa. Se fiilis, kun tuntee olonsa hoikemmaksi ja toivoa täynnä aamuhämärissä tassuttelee vaakaa moikkaamaan...ja mitään ei ole tapahtunut, ei edes satagrammaista lähtenyt! Siinä hieman alkaa usko hiipua, vaikka tiesikin näin ehkä tapahtuvan. Tosin asiaa ei auttanut "pieni" univelka ekalla työviikolla ja sen päälle tiukka viikonloppu teinimurun synttäreineen ja tiimipäivineen. Niinpä sillä hetkellä, kun Auroran olisi pitänyt loistaa poseerauksissa ja esitellä työnsä tuloksia tiimipäivässä, fokus oli hereillä pysymisessä ja hengissä selviämisessä. Selvisin jotakuinkin, mutta olipa taas hyvä opetus, että levätä pitää, kaikki on muuten ihan turhaa. Onneksi rakas äitini oli jälleen ajan tasalla ja laittoi kotiin päästyämme tyttärensä nukkumaan ja hoiteli kaikki kodin työt. Ja jatkoi seuraavana päivänä, jotta sain nukkua lisää! En tulisi toimeen ilman häntä, niin se vaan on. Ja korvaamatonta on myös muidenkin rakkaitteni ja ystävieni tuki. Onhan tässä Aurorassa kestämistä; kalorin kuvat silmissä, oranssi ruokapäiväkirja uskollisesti kainalossa ja jos jotakin menoa ehdottaa, niin Aurora miettii hetken ja toteaa, että juu mutta teen eka treenit. Tsemppihalit teille rakkaani, koittakaa kestää vielä muutama kuukausi!

Nyt on 11 täyttä viikkoa kisoihin ja painotavoitteeseen on noin 7 kiloa. Alkuperäinen suunnitelma on viiden kilon päässä, mutta jos rapsakammaksi pääsee,  niin mikäs siinä. Kaikki tehdään terveys edellä kuitenkin ja ravintovalmentajani Riitta Koukkari on tässä asiassa huippuammattilainen. Luotan siihen, että rakas kroppani toimii loistavasti tämän jälkeenkin ja voin kaikille epäilijöille kertoa, että fitness on ihan muuta kuin epäterveellistä rääkkiä ja leikkiä omalla terveydellä. Tokihan elimistö on kalkkiviivoilla lujilla, mutta eipä tämä ole ainoa laji, jossa käydään äärirajoilla. Tähän asti olen nauttinut joka hetkestä ja saan vieläkin syödä ihan mukavan paljon. Toki sitä nälkä välillä on, mutta sepä ei haittaa. Rankimmat viikot ovat toki edessä ja näin aurinkoisia Aurorapäivityksiä ei ehkä ole luvassa. Tai sitten on, sehän jää nähtäväksi. Tällä viikolla saan ensimmäisen tankkauspäiväni ja siinä onkin miettimistä, kun pääsee nauttimaan runsaasta hiilarimäärästä, mutta protskuja onkin puolet normaalista. Siinä taas Aurora tutkii otsa rypyssä tuoteselosteita ja laskin naputtaa. Vaan siitä tulee virkistävää ja kiehtovinta on nähdä, miten se vaikuttaa aineenvaihduntaan. On tämä niin kiintoisa matka ja olen niin onnellinen, että saan tätä tietä kulkea. Ilman huippujengiä ympärilläni se ei olisi mahdollista. Ja ilman Auroran jäätävän kovaa tahtoa elää unelmansa todeksi 22.4.2017. Siispä menenkin tästä kasvattamaan lihaksiani...nukkumatin maille.

Talvisin terkuin, Aurora